tiistai 29. maaliskuuta 2016

Upea kylpylä ja keskiaikainen linna houkuttelevat Rakvereen Virossa



Rakeveren linnaa alettiin rakentaa 1300-luvulla. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
Rakvere voisi olla vain pieni helposti ohitettava piste Viron kartalla Tallinnan ja Narvan välissä, ellei siellä olisi kahta asiaa, jotka houkuttelevat tutkimaan kaupunkia: keskiaikainen linnoitus ja erinomainen kylpylä.
Siispä suunta Tallinnasta kohti itää. Bussi huristaa Rakvereen melkein viivasuoraa tietä pitkin sata kilometriä puolessatoista tunnissa. Bussiyhteydet ovat Virossa hyvät, mutta bussit ovat usein täysiä ja jalkatila osassa busseista ahdas.
Kolminaisuuden kirkko 1600-luvulta.

Pääsiäisenä Pohjois-Viro on yllättävän talvinen. Lumi peittää pellot, eikä haikarapariskuntia näy  pesimäpuuhissa.
Aqva hotel & spa avattiin Rakveressa vuonna 2008. Kun siellä on kaksi päivää polskinut ja kokeillut hierontoja, voi olla samaa mieltä kuin ne, jotka pitävät Rakveren kylpylää Viron parhaana.
Uimarit pääsevät treenaamaan 25 metrin radalla. Lapsille on liukumäki ja lämpimästä vedestä nauttijoille porealtaita, hierontapisteitä, vastavirta-allas ja keinuvia aaltoja. Saunakeskuksessa lämpiää seitsemän saunaa, muun muassa infrapuna-, aromi-, höyry-  ja suolasauna, jonne voi käydä jättämässä kehon kolotuksia ja rentoutumassa.

Hierojat tulevat Filippiineiltä ja Intiasta. Kynttilät palavat ja klassinen musiikki soi hämärissä hoitohuoneissa.
Kokeilen shirodharaa, josta en tiedä etukäteen mitään. Intialainen mieshieroja pirskottaa öljyä koko vartalolle ja hieroo kevyin nopein liikkein päästä varpaisiin. Kuiva iho imee ihanasti kosteutta. Hieroja käskee istumaan ja sitoo otsalle liinan.
Takaisin makuuasentoon selälle. Hieroja valuttaa noin puoli tuntia nokkakannusta lämmintä kasviöljyä  otsalle. Nokkakannu heiluu, piirtää pientä liikettä ja rentouttaa.  En kuitenkaan nukahda. Kuulostelen vain otsalla valuvaa noroa.

Seuraavana päivänä kokeilen intialaista päähierontaa. Se on aluksi kuin istuisi kampaajalla ja kampaaja hieroisi sampoota päänahkaan. Hierojan otteet kuitenkin kovenevat ja hän hieroo myös ohimot ja otsan. Välillä hän taputtelee päätä aika voimakkaasti. Veri alkaa kiertää ja päänahkaa kuumottaa. Pitempiaikaisista vaikutuksista en kuitenkaan osaa sanoa mitään. 
Tauno Kangron veistämä Tarvas-veistos

Kylpylärakennuksen takana Vallimäen kukkulalla kohoaa Rakveren 1300-1500-luvulla rakennettu linnoitus. Ympärillä on vallihautoja, jotka estivät vihollisen hyökkäyksen.
Ennen linnoitusta kukkulalla tulee vastaan valtava pronssinen Tarvas-veistos. Virolainen kuvanveistäjä Tauno Kangro veisti sen Rakveren symboliksi. Patsas on seitsemän metriä pitkä, neljä metriä korkea, painaa neljätuhatta kiloa ja on äkäisen näköinen.
Museona toimivassa linnassa on joitakin saleja auki yleisölle. Kidutuskammioon järjestetään opastettuja kierroksia, mutta kieli saattaa olla venäjä.

Muita kohteita Rakveressa ovat Poliisimuseo, taidegalleria ja kotiseutumuseo. Kaupungissa on myös muutama kirkko ja jokunen mukava kahvila. Poiketa kannattaa esimerkiksi Art-kahvilaan, Teatterikahvilaan ja Pihlaka-kahvilaan. Siellä taitaa olla kaupungin paras leivosvalikoima.
Pääaukiolla eli Turu platsilla on nuorta pyöräilijää esittävä veistos. Se on omistettu virolaiselle säveltäjälle Arvo Pärtille. Pärt vietti lapsuutensa Rakveressa. Kaiuttimista kuuluu ajoittain säveltäjän musiikki.
Arvo Pärtin kunniaksi on pystytetty pyöräilevä poika -veistos.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Bussi vie keväällä ja kesällä Tampereelta Mänttään Serlachius-museoihin


Andelm Kieferiä kiehtoo muun muassa antiikin mytologia. Kuvat: Sirpa Pääkkönen

Autottomalle matka suomalaisiin kesänäyttelyihin voi olla mutkan takana. Helsingistä ei ole aivan yksinkertaista lähteä esimerkiksi Mänttään, joka kuuluu hienoimpiin kesäkohteisiin Suomessa. Sinne houkuttelevat upeat Serlachius-museot ja Mäntän kuvataideviikot.
Mäntästä kuuluu nyt hyvä uutinen ilman omaa autoa liikkuville, kun Serlachius-museot aloittaa bussiliikenteen Tampereen ja Mänttä-Vilppulan välillä 2. huhtikuuta. Bussi ajaa kahdesti päivässä edestakaisen vuoron museon aukiolopäivinä, kerrotaan Serlachius-museon verkkosivulla.
Bussivuoro päätettiin järjestää, kun Haapamäen rataosuudelta lakkautettiin junavuoroja, jolla museon vieraat pääsivät Mänttään.

Keväällä Göstan paviljonkiin ehtii vielä katsomaan saksalaisen Anselm Kieferin upeaa näyttelyä, joka on avoinna 24. huhtikuuta saakka.
Kieferin kookkaat ja painavat teokset täyttävät koko Göstan paviljongin. Kolmekymmentä teosta tarjoavat kokonaisvaltaisen elämyksen. Museossa on maalauksia, joissa taiteilija käyttää paksun maalin lisäksi esimerkiksi lyijyä, sementtiä, kuivattuja kasveja, siemeniä, lasia, maata ja piikkilankaa.
Teoksissa on paljon arvoituksellista symboliikkaa ja vertauskuvia. Ajatusmaailmaansa taiteilija avaa näyttelyteksteissä, jotka viittaavat historiaan, kirjallisuuteen ja mytologiaan.
Gustaf-museossa kerrotaan muun muassa paperiperkeleen tarina.

Kevään uutuusnäyttelyitä ovat Maisema ja Antero Tenhusen valokuvat Mäntän selluloosatehtaan lakkauttamisesta vuonna 1993.
Gustaf-museossa esillä oleva Maisema ottaa katsojan mukaan maisemamaalauksen luomiseen. Katsoja voi rakentaa oman maisemansa taidehistorian tyylisuuntia mukaillen.
Valokuvaaja Antero Tenhunen kuvasi Metsä-Serla Oy:n Mäntän selluloosatehdasta huhtikuussa 1993 eli noin kaksi vuotta tehtaan lakkauttamisen jälkeen. Hänellä oli käytössään Suomessa harvinainen Sinar-palkkikamera, jonka kuvausjälki nostaa esiin piirrosmaisen tarkkoja yksityiskohtia kuvista.

Kesän päänäyttelynä Göstan paviljongissa avautuu toukokuun lopussa Mark Wallingerin näyttely. Brittitaiteilija tunnetaan laaja-alaisesta tuotannostaan.  Se sisältää maalausten ja veistosten ohella valokuva- ja videoteoksia sekä installaatioita, performansseja ja suuria julkisia teoksia, joissa hän käsittelee muun muassa nationalismia, luokkayhteiskuntaa ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Taiteen tähtitaivaat –näyttely tuo Göstan paviljonkiin palasen yötaivasta. Tähdet ja muut taivaankappaleet kertovat paitsi eri aikoina vallinneesta maailmankuvasta ja sen muuttumisesta, myös maailman itsensä muuttumisesta. 

Mäntän kuvataideviikoilla esittäytyy ensi kesänä kolmekymmentä taiteilijaa ja yksi taiteilijaryhmä.
Anssi Kasitonnin kuratoima näyttely on nimeltään Kommandona. Taiteilijoiden joukossa on muun muassa tuore Ars Fennica -voittaja Mika Taanila, sarjakuvan Puupäähatulla palkittu Ville Pirinen, vuoden 2011 nuori taiteilija Anna Tuori, kuvittaja ja taidemaalari Aino Louhi ja roller derby –mustelmatutkielmistaan tunnettu Riikka Hyvönen. Taidekentän reunalta näyttelyssä on mukana Simo Riikonen, jonka maalauspintana ovat autot ja menetelmänä ruiskumaalaus. Myös PKN-yhtyeen Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti osallistuu näyttelyyn.







perjantai 18. maaliskuuta 2016

Pakolaisveneessä kaulaa myöten vedessä - kotiteatteri kertoo tositarinan turvapaikanhakijoiden pakomatkasta




Matkalla kotiin kertoo turvapaikanhakijoiden tarinan. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
 
Todempaa teatteri ei voi olla kuin se mitä nähdään ja koetaan teatterijohtaja Liisa Isotalon keittiön pöydän äärellä Helsingin Kumpulassa.
Kolmisenkymmentä ihmistä pakkautuu pöydän ympärille katsomaan henkeään pidätellen kahden Omar-nimisen nuoren irakilaisen tarinaa, kun he kertovat pöytäteatterin avulla pakomatkansa Irakista Suomeen.
Tähänastinen lopputulos tiedetään. He ovat selvinneet viime syksynä tapahtuneesta pakomatkasta Suomeen ja odottavat täällä turvapaikkapäätöstä. Moni muu ei selvinnyt. 
Omar ja pöytäteatteri.

Huoneteatterin rekvisiitaksi riittävät maustepurkit, legopalikat, vanha nalle, maapallo, ruusu, paperiset liput ja vati, joka esittää merta.
Nuorten näyttelijöiden tarina on kuin kuuntelisi uutisia. Heille on tapahtunut kaikki se, mikä viime syksynä on tulvinut suomalaistenkin silmien eteen uutiskuvissa.
Kännykästä surisee pommin ääni, kun Irakissa räjähtää. Legoautossa ajaa sotilas ja vie näyttelijät kuulusteluihin. Näyttelijät kuvataan maustepurkkeina. Jo se, että on taiteilija, riittää aiheuttamaan epäilyjä. Kuulusteluihin joutuu, jos vaatteet ovat liian länsimaisia.
Näyttelijöillä ei ole vaihtoehtoa. Heidän on kerättävä rahaa, hyvästeltävä itkusilmin sukulaisensa ja lähdettävä pelottavalle matkalle Syyrian kautta Turkkiin ja sieltä pienellä huteralla veneellä Kreikkaan. Se on pakomatkan vaarallisin vaihe.

Salakuljettajat rahastavat ja käyvät julmaa kauppaa epätoivoisten ihmisten kanssa. Laivat sullotaan liian täyteen ihmisiä. Näyttelijöitä kuljettanut vene alkaa täyttyä vedellä. Pakolaiset kippaavat vettä kengillään reunan yli, mutta vene ei tyhjene. Pienikokoinen Omar seisoo lopulta veneessä kaulaansa myöten vedessä.
Epätoivoinen hetki muuttuu toivoksi, kun silmien edessä pilkottaa kauan odotettu ranta. Se on Lesboksen saari Kreikassa. Seuraavalle laivalle ei käy yhtä hyvin. Se uppoaa ja turvapaikanhakijat katoavat mereen.
Kreikasta matka jatkuu busseilla Euroopan läpi Ruotsiin ja sieltä Haaparannan kautta Suomeen. Näyttelijät  haluavat Suomeen, koska täällä on turvallista ja hyvä koulutus. He haluavat opiskella.

Teatteriesitys Matkalla kotiin syntyi halusta kertoa oma tarina. Näyttelijät tulevat ihmisten kotiin ilmaiseksi esittämään pöytäteatteria. Esityksiä välittää Osiris-teatteri.
Näytelmä loppuu John Lennonin lauluun Imagine, jonka Annika Ihalainen laulaa ja säestää pianolla. Yleisö ja näyttelijät tarttuvat ringissä toisiaan kädestä. Se on maaginen hetki, jolloin kyyneleet saavat valua.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Valokuvaaja käy joukkotuhojen tapahtumapaikoilla - Jari Silomäen kuvat hätkähdyttävät Kiasmassa



Jari Silomäen valokuvia Kiasmassa- Kuva: Sirpa Pääkkönen

Helsingissä on hiljattain nähty maanviljelijöiden traktorimarssia, opiskelijoiden mielenilmauksia ja laaja vastalausemarssi maan johdon leikkauslinjalle. Mitta on täynnä, sanovat mielenosoittajat.
Mielenosoitus on vanha ja toisinaan tehokas keino saada äänensä kuuluville, kun on eri mieltä. Myös taiteilijat ottavat usein kantaa. Kiasmassa on  esillä näyttely Eri mieltä – nykytaiteen toisinajattelijoita. Parikymmentä taiteilijaa ja taiteilijaryhmää tulkitsee taiteen avulla yhteiskunnallisia kipukohtia.


Teoksissa otetaan kantaa Ukrainan sotaan, pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen. Taiteilijoiden katseen alla on myös historia. Mitä siitä on opittu, onko mitään?
Yksi vaikuttavimmista teoksista näyttelyssä on valokuvaaja Jari Silomäen kuvasarja Me olemme vallankumous – Joseph Beuysin mukaan. Parinkymmenen valokuvan sarjassa valokuvaaja käy paikoilla, joissa on vuodatettu verta ja kuoltu.


Idea valokuviin on tullut saksalaisen taiteilijan Joseph Beuysin valokuvasta, jossa taiteilija marssii kohti katsojaa. Beuys uskoi, että taiteella voi vaikuttaa.
Silomäki on lainannut idean ja soveltanut sitä kuvasarjaansa. Kuvissa mies kävelee katsojaa kohti 1900-luvun poliittisten murhien ja joukkotuhojen tapahtumapaikoilla. Hän ottaa paikoilla niin monta askelta kuin tapahtuma on vaatinut uhreja.
Kuvissa ei ole pitkiä selityksiä, vain paikkojen nimet ja askelten lukumäärä. Katsoja saa kaivaa muististaan tai googlesta, mitä paikoilla on tapahtunut. Joidenkin paikkojen uhrimäärä on niin valtava, ettei niistä ole tilastoja.


Auschwitz-Birkenaun ja Treblinkan keskitysleireillä kuvaaja kävelee itsensä uuvuksiin. Normandiassa on otettava 237 000 askelta. Budapestin radiotalon lähettyvillä askelien määrä 3669.
Uudempia surullisten askeleiden kohteita ovat Taivaallisen rauhan aukio Pekingissä, kerrostalojen kulmaus Moskovassa, Harlem New Yorkissa, Sarajevo ja Kosovo.


Toinen vaikuttava teos Kiasman Eri mieltä –näyttelyssä on espanjalaisen Christina Lucasin videoinstallaatio Loppuunviety vapaus. Taiteilija on herättänyt henkiin ranskalaistaiteilija Eugène Delacroix’n maalauksen Vapaus johdattaa kansaa vuodelta 1830. Maalaus sai innoituksensa vallankumouksesta, joka johti Ranskan kuninkaan vaihtumiseen 1830.
Paljasrintainen Marianne symboloi Ranskaa ja kansanvaltaa. Christina Lucasin videoinstallaatiossa Mariannelle ei käy hyvin.  Teos esittää tulkinnan siitä, miten vapaus, veljeys ja tasa-arvoisuus ovat monin paikoin saavuttamattomia.

Eri mieltä –näyttely Kiasmassa 20. maaliskuuta saakka.