tiistai 27. syyskuuta 2016

Antti Ritvasen esikoisromaani kuvaa viiltävästi hajonneen taiteilijaperheen tragediaa



Antti Ritvanen. Kuva: Otava

Antti Ritvasen esikoisromaanissa on Miten muistat minut on kauttaaltaan vahva psykologinen ote, onhan kirjailija itsekin psykologi. Romaani käy läpi hajonneen perheen ongelmia ja vaikeaa äiti-poika-suhdetta kuin antiikin tragedioissa.

Samalla se viittaa suomalaiseen kulttuurielämään 1990-luvulta 2010-luvun alkuun. Fiktio lainaa kaikupohjaa todellisuudesta. Sivuilla vilahtavat suomalaiset, muusikot, kirjailijat, toimittajat. lehdet, kulttuuritapahtumat, pubit ja kaljakuppilat. Taustalla kaikuvat myös maailman tapahtumat ja kriisit kuten Irakin sota.

Jesse syntyy vuonna 1976 kirjailijaäidin ja säveltäjä-tuottaja-isän perheeseen.  Ydinperheellä ei ole juuri mahdollisuutta onnistua. Äiti jättää pienen poikansa ja lähtee haahuilemaan maailmalle. Jesse jää isän ja uuden naisystävän hoiviin. 

Kirjailija kuljettaa rinnakkain Jessen kasvutarinaa ja äidin paikoin hyvinkin menestyvää kirjailijanuraa miesseikkailujen ja viinahuurujen keskellä. Heti alussa paljastetaan, että äiti kuolee epämääräisissä oloissa. Loppua kohti romaani kiertyy takaisin lähtöruutuun, ja lukija voi jännittää, selviääkö äidin kuolemansyy ja sitä edeltävä sekoilu.

Kun isäkin on vähintään tuurijuoppo, pojalla ei voi olla kovin turvallinen alku elämälleen. Kirjailija kuvaa hyvin  Jessen kasvukipuja, elämää varjostavaa alakuloa, vaihtuvia tyttöystäviä ja vanhemmilta perittyä  epäonnistumista ihmissuhteissa.

Äidin ja pojan suhdetta leimaa voimakas hylkäämisestä juontunut muuri, johon tulee  pieniä murtumia ja säröjä, mutta ei lopullista anteeksiantoa. Vihaa riittää padoiksi saakka.

Jesse hoitaa itseään terapiassa, mutta sekään ei auta vaikeimpien ongelmien yli. Yksi romaanin psykologisesti hienoimpia jaksoja on Jessessä raivoavan mustasukkaisuuden kuvaus. Persoona jakaantuu kahtia, normaaliin Jesseen ja siihen toiseen, jonka maailmassa ihmisiä määräsivät eläimelliset halut.

Kun toinen valtaa mielen ”kaikkialla missä liikuin oli hämärää, ummehtuneen, psykoottisen hämärää, ajatukset kiersivät pientä kehäänsä, minä tämmöinen surkea pikku runkkari en mitään ilman Saraa ja se pettää minua jossain taas nauraa minulle se narttu makaa rasvattuna naitavana joukkopanoissa”, Ritvanen kuvaa Jessen mustasukkaisuutta.

Romaanissa viitataan myös oidipaaliseen tasoon. Lukijan pääteltäväksi jää, miten paljon tähän tasoon  uskoo.
Sydäntä riipivää luettavaa on se, kun kodin perheväkivalta periytyy Jesseen, joka turvautuu nyrkkiin myös omassa perheessään, osin vahingossa.

Suomalaisen kulttuurielämän taustoimisessa 1990-luvulta 2010-luvulle Ritvanen on tehnyt paljon työtä. Toimittajiakin mainitaan omilla nimillään kuten Helsingin Sanomien Suvi Ahola ja Suna Vuori.

Romaani on vetävästi kirjoitettu, mutta joskus se uuvuttaa yksityiskohtaisen kuvailun runsaudella. Tekstiin tulee toisteisuutta, kun yhä uudelleen kuvataan kirjailijapiirejä, musiikkiympyröitä ja päähenkilöiden ontuvia parisuhteita. 

Antti Ritvanen: Miten muistat minut, Otava, 2016, 463 s.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Bensa loppui veneestä keskellä Uhtuan ulappaa, kun valokuvaaja Caj Bremer seikkaili Neuvosto-Karjalassa - kuvamuistot tallentuivat kirjaan ja näyttelyyn

 
Caj Bremeriä ei voi muuta kuin ihailla. Syntymävuosi on 1929, mutta lepäilemään ei ehdi, kun mestarivalokuvaaja julkaisee kirjoja, järjestää näyttelyitä ja päivittää Facebookia.
Me hänen FB-kaverimme saamme katsella upeita luontokuvia, ruokakuvia ja historiakuvia, joissa valokuvaaja avaa muistoja menneisyytensä. Hänen päivityksissään on aina mukana ripaus huumoria ja hyväntuulisuutta.

Ruokakirja Mämmikouran keittiössä ilmestyi pari vuotta sitten. Nyt valokuvaajalta on ilmestynyt valokuvakirja Takaisin Karjalaan. Siihen liittyvä näyttely on esillä Akseli Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä.

Valokuvateos pohjautuu Caj Bremerin ja toimittaja Sakari Määttäsen Neuvosto-Karjalaan tekemiin matkoihin 1979-1982. Poikkeusluvin tehty matka julkaistiin Helsingin Sanomissa 12-osaisena matkakertomuksena.

Kaikki kuvat eivät tuolloin mahtuneet lehteen, joten kirjassa on laajempi valikoima upeita matkakuvia. Ne välittävät Karjalan laulumaiden ja aikakauden hengen upeasti. Osa kuvista vie karjalaiskylien idylliin, jossa huivpäiset naiset istuvat puupölkkyjen päällä kuin eukot Albert Edelfeltin maalauksissa. Vanhat hirsitalot ja puukirkot hengittävät ikiaikaisina kuin I.K. Inhan valokuvissa.

Toisessa ääripäässä Bremer kuvaa armottoman rumia neukkulähiöitä ja savua tupruttavia tehdaspiippuja.

Kuvajournalisti Caj Bremer muistelee kirjoituksissaan hauskasti, miten tavoitteena oli päästä Laatokalle Valamon luostariin, mutta ei sinne niin vain mennä, kun politrukit lyövät jarruja rattaisiin.

Muitakin seikkailuja sattuu kuten se, että veneen perämoottorista loppuu bensiini keskellä Uhtuan laajaa ulpappaa. Ei auta kuin pelastautua lähisaarelle odottamaan moottoriveneitä tai helikoptereita. Nälkä kurnii, mutta ruoka on loppunut. Tilannetta helpottaa piristävä vodkapullo, se viimeinen isosta varastosta.

Helikopterinkin surisee jossakin taivaanrannassa, mutta ajaa ohi ennen kuin neukkuisännät ja suomalainen valokuvaaja-toimittaja-parivaljakko ehtii nostaa kätensä ylös hätäkutsuun.
Ilta pimenee sitä tahtia, että päätetään lähteä soutamaan, ja lopulta tulee pelastus, moottorivene, joka lainaa tarvittavan bensiinin.

Karjalan matkojen lopulliseen päämäärään, Valamon luostariin Bremer ja Määttänen pääsevät vasta viidennellä matkalla vuonna 1982. Se on kuitenkin pettymys. Bremer ei pääse omille kuvausretkilleen, vaan joutuu liikkumaan turistiryhmän kanssa tiukasti vartioidussa letkassa muistomerkiltä toiselle. Valokuvasaalis unelmien kohteesta jää niukaksi.

Blogissa julkaistut valokuvat on skannttu teoksesta Takaisin Karjalaan.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mountain ashes and maples now shine with a bright red and yellow in Finland

Fall colors deepen now  in Finland. I am glad I live next to the Botanic Garden in Kumpula Helsinki. There you can follow the change of the summer for the fall in several geographical zones.  

The garden has plants from  North America, Canada, Japan and the Far East from the similar climate zones than Finland.

Especially mountain ashes and maples now shine with a bright red and yellow. It is still partial green, but after a few weeks the greenery disappears, leaves fall and nature prepares for winter.


Photos: Sirpa Pääkkönen 25th September 2016 





lauantai 24. syyskuuta 2016

Maaritin lauluilla on aina viesti kuulijoille – Paloheinä soi –musiikkitapahtuma huipentui komeasti Hurmerintojen konserttiin



Maarit

Maarit ja Sami Hurmerinnan konsertti Hyvän Paimenen kirkossa Pakilassa huipensi tämän syksyisen Paloheinä soi –musiikkitapahtuman komealla tavalla. Kirkko täyttyi lähes viimeistä paikkaa myöten. Duo oli valinnut parikymmentä koskettavaa laulua uransa varrelta.

Konsertin sympaattisuutta lisäsi se, että Maarit kertoi laulujen taustoista. Niillä kaikilla on merkitys laulajalle ja joku viesti kerrottavana.

Monissa lauluissa viitataan pariskunnan pitkään, jo useamman vuosikymmenen kestäneeseen parisuhteeseen. Joidenkin kaa kaikki sujuu, toisten kanssa taas ei, mutta yritetään tulla toimeen, Maarit sanoi laulusta Joidenkin kaa, jonka on sanoittanut Timo Kiiskinen. Maarit omisti laulun sen säveltäjälle Sami Hurmerinnalle, jonka kanssa synkkaa ja on alusta saakka ollut mukavaa. 
Sami Hurmerinta


Sami  Hurmerintaan viittaa myös laulu Jäänmurtaja, jonka Maarit on säveltänyt ja sanoittanut.
Konsertin nimikappaleen Ainalämmin olkapää sanat ovat Heikki Salon ja sävellys Sami Hurmerinnan. Maarit toivoi, että kaikilla ihmisillä olisi lähellään lämmin olkapää, sillä sitä ihmiset tarvitsevat.

Lasten kasvatukseen viittasivat laulut Miten elämästä kertoisin ja Lainaa vain, jonka Maarit levytti jo 19-vuotiaana. Nuoruuden tuomalla varmuudella voi laulaa pienokaisesta, joka on vain lainaa, mutta elämänkokemuksen tuomalla viisaudella  vasta ymmärtää laulun syvyyden, Maarit sanoi.

Monet konsertin lauluista ovat Sami Hurmerinnan säveltämiä, kuten Neito ja ylioppilas, jonka Sami Hurmerinta oli säveltänyt 39 asteen kuumeessa.  Hieno sävellys, mutta toivottavasti Samin ei tarvitse kovin usein olla kuumeessa sävellystyötä varten, Maarit hymyili.
Tunnelmointia konsertissa.


Sami Hurmerinta säesti kitaralla ja esitti joitakin upeita sooloja. Maarit soitti pianoa.
Konsertin viimeinen laulu Tuskan tanssi oli omistettu konserttipäivän teemalle, rasismin vastaiselle mielenosoitukselle, joka keräsi Helsingissä noin  15 000 osallistujaa.
Harjoitukset ennen konserttia. Kuvat: Sirpa Pääkkönen


Tuuli Paasolainen kukittaa artistit.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Nature creates a carneval of colors - let's enjoy a moment

One morning you'll wake up and find that summer colors have disappeared. Deep green leaves in trees turn yellow and red. Nature creates a carneval of colors that will flourish a short moment, a few weeks. In Helsinki in Finland that happened today.

The heat of the summer is gone, the nights are cooler and longer.  The sun appears only occasionally. Fall colors have arrived. Lets's enjoy the colors a moment.
Photos: Sirpa Pääkkönen






perjantai 16. syyskuuta 2016

The Stories of Finnish art - emotions, history, beauty


The Wounded Angel by Hugo Simberg. Ateneum Art Museum
The Wounded Angel is one of the most famous and at the same time one of the most touching piece of art by the Finnish artist Hugo Simberg. Two young boys are carrying a wounded angel girl on a stretcher. The painting was painted in 1903. The artist had been ill and was recovering from his illness. He didn't expalin the painting, he only wanted that the work would raise emotions of the viewers.

Out into the World by Maria Wiik.
The painting is one of the treasures of National Gallery in the exhibition The Stories of Finnish Art. In the Ateneum Art Museum in Helsinki was opened last spring the new collection of Finnish Art from 1809 to the 1970s. There are about 350 pieces of a high level art.


Now The National Gallery has opened up the rights to works that are no longer under copyright protection. In Europe works of art copyright is valid for 70 years after the artist's death.
48 pictures have been opened of the oldest works in the collection that are part of the Sinebrychoff Art Museum of the old European art collection. In addition  in the Flickr album there are 10 pictures of the  collections of the Ateneum Art Museum.
 
One of them is The Luxembourg Gardens, Paris by Albert Edelfelt. It was painted 1887. The painting describes playing children and their nannies in a sweet way. Those days Paris was the center of European art life.

The Luxembourg Gardens by Albert Edelfelt.
Very charming is also Maria Wiik's painting Out into the World. It was painted in St Ives in 1889. A young woman is about to leave her home to earn her living.
 

lauantai 10. syyskuuta 2016

Green colors still in Helsinki - soon we'll have fall colors


Nature in Finland. Photos: Sirpa Pääkkönen
Now there are last weeks when in Finland leafy trees are still green. Very soon the autumn changes the leaves red and yellow and they will drop to the ground.

Usually the autum colors appear to Lapland at the second week of September and to the southern Finland a little bit later. During the fall colors the nature looks amazing.

Anyway in Helsinki it is still warm an green. This year summer started already in May and is still going on at least for a while. We had quite much rains and a few very windy storms here, but the nature loves water.
Here you have some pictures that tell we still have green here.





keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Folk-klubissa lauletaan ja soitetaan yhdessä - ja pidetään hauskaa




Tony Shaw (vas.) aloittaa laulun Tennessee Stud. Kuvat: Sirpa Pääkkönen

Paikalla ovat viulisti, muutama kitaristi, huilisti ja perkussionisti. Soittajilla on mukana useita soittimia. Kitara vaihtuu välillä mandoliiniin ja lyömäsoittimia vaihdetaan tiuhaan. Joskus kuullaan myös tuubaa tai saksofonia.

Pöytään on katettu virvokkeita, suklaata ja pientä purtavaa. Jokaisen kuun ensimmäisenä perjantaina The  Finnish-British Societyn tiloihin Helsingissä kokoontuu keskimäärin parikymmentä ihmistä, jotka haluavat laulaa ja soittaa yhdessä folk-klubissa. Ovet ovat avoinna kaikille, monet ovat vakituisia kävijöitä. Henki on  kansainvälinen, kielenä enimmäkseen englanti.
Jos ei halua soittaa tai laulaa, voi kuunnella.

Tony Shaw aloittaa laulun Tennessee Stud. Moni tuntee sen ja laulaa mukana.
Välillä kuullaan solisteja. Joe White on usein nähty  solisti folk-klubissa. Hän laulaa eloisalla äänellään britti-poppia, bluesia, kansanlauluja, joskus myös omia sävellyksiään ja sanoituksiaan. Ohjelmistossa ovat muun muassa laulut That’ll Be The Day, When Will I be Loved ja Every Day.
Joe White käy säännöllisesti folk-klubissa.

Malli folk-klubiin on peräisin Englannista. Siellä pubeissa on laulettu ja pidetty hauskaa satojen vuosien ajan.
Toisen maailmansodan jälkeen Lontoossa ja Birminghamissa perustettiin  ensimmäiset yksityiset klubit, joissa esitettiin perinteistä kansanmusiikkia. Klubeja syntyi lisää erityisesti 1960- ja 70-luvulla. 1960-luvun puolivälissä klubeja arveltiin olevan Britannian suurimmissa kaupungeissa kolmisensataa.

Ne olivat yhteydessä folk-buumiin. Vanhoja balladeja kerättiin ja soitettiin radiossa. Donovan ja Bob Dylan olivat laulajien ja soittajien esikuvia.
Folk-klubit  olivat suosittuja myös Irlannissa ja Yhdysvalloissa. Klubit tarjosivat harrastajille paikan esiintyä ja ihmiselle tilan kokoontua yhteen soittamaan ja laulamaan. Klubeissa vieraili myös paikallisia ammattimuusikoita.
1980-luvulla klubien määrä alkoi vähentyä, mutta Britanniassa toimii edelleen folk-klubeja, jotka on perustettu 1950- tai 1960-luvulla.
Viime perjantaina klubissa vieraili kissa.

Suomessa englannin kielen opettaja David Fletcher perusti folk-klubin 1970-luvulla. Muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta folk-klubi on kokoontunut kerran kuukaudessa Finnis-British Societyssa Fredrikinkadulla. Välillä folk-klubeja on järjestetty myös Kumpulassa.

The Finnish-British Society juhlii tänä vuonna synttäreitä. Yhdistys perustettiin yhdeksänkymmentä vuotta sitten. Se järjestää muun muassa kielikursseja. Folk-klubin lisäksi kulttuurielämyksiä tarjoavat The Finn-Brit Players –teatteriryhmä ja Morris Dancers.
Välillä improvisoidaan.