sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Self-portraits and silence – Helene Schjerbeck was one of the most important Finnish modernists



Girl on red Sofa, 1882

My mother, 1902.
Something to be proud of: We Finns have our art history, painters and artist especially from the Golden Age and the beginning of the 20th century.  And there is one female artist who created a special career. I never heard anybody saying she/he wouldn’t like her.

She is Helene Schjerbeck (1862-1946). Now at Turku Art Museum there is a very good exhibition of her art and her career that lasted 70 years.

We can see how her style changed from realistic and historical paintings  to modernism. She was a forerunner at the way to more defined expression . She painted sensitive portraits from people near her and created also deeply compelling self-portraits. In her portraits a young and strong woman changes to an old and fragile woman.

She was very gifted and started the Drawing school in Helsinki already at the age of eleven. She travelled to Paris to continue her studies at the age of 18. Young Schjerbeck was interested in history paintings.

Later one of her fortes was to paint silence. She describes people in a state of deep concentration, for example reading. Many of the models were her relatives.
Self-portrait, 1939.
Her art matured during the first decade of the 20th    century into the style that was to remain its distinguishing mark, a reductive idiom accompanied  by intense use of colour. 

Her earliest known self-portrait was made by a teenage art student, the last drawn by an acclaimed artist at the age of 83.  At the very end the self-portraits are only made by outlines.
The Family Heirloom, 1916.

Convalesent, 1988.
The exhibition will last until 29. January 2017 at the Turku Art Museum, Finland.

torstai 20. lokakuuta 2016

Rauha, kauneus ja arkkitehtuuri lumoavat Kizhin saarella Venäjän Karjalassa - valokuvanäyttely Karjalatalolla Helsingissä

Saaren pääkirkot. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
 Viime keväänä uutisoitiin matkageenistä. Tutkijat puhuivat DRD4-geenistä, joka saa osan ihmisistä herkästi liikkeelle. Se oli jo osalla esi-isistämme, jotka vaelsivat kauas synnyinseuduiltaan ja etsivät tutkimusmatkoillaan uusia, tuntemattomia paikkoja.

On geeni olemassa tai ei, tunnistan siihen liittyvästä kuvauksesta itseni. Kun edellinen matka on ohi, alan pian suunnitella seuraavaa kohdetta, jossa on hienoja maisemia, museoita, kulttuurikohteita tai historiallisia nähtävyyksiä.

En muista, että koskaan olisin katunut yhtään matkaa. Sen muistan, että jotkut matkat ovat olleet merkityksellisempiä kuin toiset. Paikka on sykähdyttänyt ja jättänyt mielen pohjalle pysyvän muiston.

Sellainen on Kizhin museosaari Venäjän Karjalassa keskellä kaunista Äänisjärveä. Reilun tunnin kantosiipialusmatkan jälkeen Petroskoista eteen avautuu historiallisten puukirkkojen ja karjalaistalojen kaunis saari.

Vaikutuksen tekee rauha. Saarella käy paljon matkailijoita, mutta sen olemukseen kuuluu hiljaisuus.
Järjestyssäännöt kieltävät ruokien ja juomien viemisen alueelle. Siellä ei saa polttaa tupakkaa, eikä metelöidä.

Vaikutuksen tekee myös koko. Saari on hajanaisesti rakennettu kylä, jossa pellot, kummut ja metsät jatkuvat talojen takana.

Vaikutuksen tekevät rakennukset. Niitä on siirretty alueelle muualta Venäjän Karjalasta ja monella talolla on ikää monta sataa vuotta. Saaren sydän ja maamerkki, Kristuksen kirkastumisen kirkko (Preobrazenie) rakennettiin 1700-luvun alussa. Komeaan puukirkkoon ei ole lyöty yhtään rautanaulaa. Vieraillessani saarella elokuussa 2015 osa kirkosta oli rakennustelineiden alla. Remontti alkoi jo vuonna 1980. Yhä se oli kesken.

Vaikutuksen tekivät myös työnäytökset. Kansanasuihin pukeutuneet naiset solmivat pelloilla lyhteitä ja lapset kirmaavat jaloissa. Taloissa naiset louskuttavat kangaspuita, kutovat sukkia ja punovat helminauhoja. Miehet veistävät veneitä ja puuleluja tai nikkaroivat tuohesta rasioita ja reppuja.

Neljä kertaa tunnissa Mikaelin tsasounasta kajahtaa lyhyt kellokonsertti, joka leviää hetkeksi ympäri saarta. Hevosvankkurit kolisevat kylän raiteilla kuin ennen muinoin.

Ulkoilmamuseossa on lähes 90 rakennusta ja 40 000 esinettä, jotka kertovat karjalaisten, venäläisten ja vepsäläisten elämästä. Ikoneita on yli viisisataa kirkoissa, tsasounissa ja kodeissa.

Valokuvat auttavat muistamaan ja palauttamaan mieleen matkan. Nyt osa Kizhin saarelta ottamistani kuvista on esillä Helsingin Karjalatalossa, Käpylänkuja 1. Näyttely jatkuu 4, marraskuuta saakka. Mukana on myös Tuuli Salmisen kirjoittamia runoja. Blogissa on eri kuvat kuin näyttelyssä.





tiistai 18. lokakuuta 2016

Ihanan, kummallisen ja selittämättömän kissan tarina kerrotaan nyt Kissojen maailmanhistoriassa

Kissa nauttii rapsustuksesta. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
Helsingin kissakahvila Helkatti avautui remontin jälkeen lokakuun alussa. Sitä pyörittää nyt Tampereen 
kissakahvila Purnausiksen omistajapariskunta Tiina ja Markus Aaltonen.

Sisustus on uusittu. Kissoille on koivunrunkoja kynsien raapimista ja kiipeilyä varten. Tyyli noudattaa retrohenkeä kirjavine puutuoleineen ja pöytineen. Löhöämistä varten on sohva ja pehmustettuja korituoleja. Löhöpaikan tosin valtaavat usein kissat ja asiakkaat saavat tyytyä niihin paikkoihin, joita jää jäljelle.


Uusi pentukissa, Herkules.

Kissoja kahvilassa asuu nyt kahdeksan. Entisten asukkaiden lisäksi joukkueeseen on liittynyt kaksi pentua.

Kissakahvilassa julkistettiin maanantaina Petri Pietiläisen kirjoittama Kissojen maailmanhistoria (SKS), joka kertoo kissojen historian Egyptin kissajumalattarista nykyajan itsevaltaisiksi lemmikeiksi.
”Kissoilta olen oppinut sen, että kun nauttii, täytyy nauttia täysillä. Kissasta näkee, kun se on tyytyväinen. Myös kissojen uteliaisuus on hieno asia. Kissa raapii suljetun kaapin takan, kun se haluaa tietää, mitä kaapissa on, vaikka ei saisi kaappia auki”, Pietiläinen sanoo.

Hänen mukaansa kissoja rakastetaan niiden salaperäisyyden vuoksi.
”Emme voi olla kissalle herroja samalla tavalla kuin koiralle. Kissa tekee mitä tahtoo. Nautimme siitä, että lähellämme on jotain, jota emme voi kontrolloida. Kissa tulee ja puraisee meitä varpaasta ja näyttää saman tien sanovat, ett kyl sie kuitenkin minuu rakastat.”

Kissa on ollut kummallinen alusta saakka. Egyptissä sitä palvottiin jumalattarena. Roomassa sitä kunnioitettiin hiirten pyydystäjänä. Kristillisessä Länsi-Euroopassa kissan maine mustattiin, kun se yhdistettiin paholaiseen ja noituuteen. Kissa ja nainen on aina liitetty toisiinsa, Pietiläinen arvioi.

”Selittämättömyydessään kissaa auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja maailmaa paremmin kuin mikään muu kanssamme elävä eläin”, Petri Pietiläinen kirjoittaa Kissojen maailmanhistorian esipuheessa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Nälissään on vaikea olla onnellinen - Vilja Harala valokuvasi ja videoi Helsingin asunnottomia

Näyttelyjuliste.

"Se on vähän niin kuin rakkaudessakin, tosi vaikee olla onnellisessa suhteessa, jos te ootte nälissään molemmat. Samalla tavalla se on elämässäkin, että tosi vaikea on tehdä oikeastaan mitään, jos ei oo kattoa pään päällä", asunnoton Dorian sanoo videolla.

Valokuvaaja Vilja Harala on kuvannut asunnottomia ja tehnyt heistä videoita näyttelyyn Poste Restante.
Harala käy Helsingin keskuspuistossa ja löytää sieltä makuualustoja, muovisäkkejä, tyynyjä, sanomalehtiä, nuotiopaikkoja  ja jotain teltan tapaista. Leiri palvelee yösijana asunnottomille.

Suomessa on lähes 8000 asunnotonta. Harala löysi yhdeksän asunnotonta, jotka kertovat rohkeasti asunnottomuudestaan, unelmistaan ja tulevaisuuden näkymistään videolla. Monet heistä ovat nuoria.

Mia oli 17-vuotias, kun hän lähti kotoa opiskelemaan. Asuntoa ei löytynyt. Vuokranantajat perääntyivät, kun papereissa luki, että sossu olisi maksanut vuokran. Hän päätyi asumaan itseään reilun kymmenen vuotta vanhemman miehen nurkkiin. Asunnottomuus tappaa unelmat ja uskon hyvään tulevaisuuteen, sanoo Mia.

Maarit jäi asunnottomaksi eron seurauksena. Kännissä yösija löytyi satunnaisista kämpistä ja välillä tuttujen nurkista. Nyt on asunto ja koulutus lähihoitajaksi, mutta asunnottomuus vaikutti terveyteen niin, että hän on sairauslomalla. Luottamusta ihmisiin ei ole, eikä varsinkaan hyvinvointiyhteiskuntaan.

Keski-ikäinen Liisa menetti asunnon, kun ei pystynyt maksamaan yhtiövastiketta omistusasunnostaan.
Karon asunnottomuus alkoi jo vuonna 2001. Hän tietää, miltä tuntuu yöpyä kavereiden nurkissa, rappukäytävissä, ulkona ja asuntoloissa.

Kuvat ja videot puhuvat puolestaan. Hyvinvointia riittää Suomessa osalle ihmisistä, mutta ei läheskään kaikille.

Vilja Haralan näyttely Poste Restante 23. lokakuuta saakka, Asbestos Art Space, Mäkelänkatu 14.
Avoinna ma 17.10. asunnottomien yönä klo 16-23, ti-pe 15-20 (keskiviikkona 19.10 suljetaan klo 18), la-su 12-17

http://www.posterestante.fi/


lauantai 15. lokakuuta 2016

For Vikings the ship was the horse of the sea - in Tallinn you can see an excellent exhibition of Vikings


The Gokstadt boat from Norway. Photos: Sirpa Pääkkönen
 The legend about the Vikings tell that those Nordic people were skillful sailors and brutal raiders who travelled long trips in Europe. The expeditions lasted for three centuries between 750 and 1100 centuries.

The Viking civilization was largely influences by sea and they had excellent ship-building skills, this we know. One legend tells that they wear helmets, but that is not true. Or they wear helmets in cartoon, tell the exhibition Vikings Life Beyond the Legend at Seaplane Harbour in Tallinn.

The exhibition by Swedish History Museum is full of details and interesting knowledge about the Vikings. The exhibition tells about the culture and daily life of the Vikings.

The exhibition consists about 550 Viking Age finds, original coins, weapons, household tools, talismans, bones, and ship details. You can also follow stories about trade, conquest, beliefs and daily life.

The original objects are from the period between about 750-1150 years. Before arriving to Tallinn, the exhibition has visited United States and Canada.

In the exhibition you can see how skillful vikings were making pieces of jewellery. There are necklaces made of pearls or beads and silver jewels with rich ornamentation.
Jewellery often included exotic raw materials, such as cowrie shells from the Red Sea and the Indian Ocean. Mytchical animals and birds were widely used in the decoration of jewellery.
During the 9th and 10th centuries Scandinavian women of high status often wore gilded brooches and colourful beaded embroidery.

Most Scandinavian were farmers. They lived off the land, farming, raising pigs, cattle and sheep, hunting and fishing. For women the key was a visible symbol of her power as the Lady of the House. Keys are common finds in Norse graves. Women were in charge of the households.

Norse women could be both higly regarded and feared. Aristocratic women were said to be able to predict and manipulate destinity.

For vikings the ship was the horse of the sea. The ship was an ancient symbol in Scandinavia and a vital factor in Viking expansions, travels and trade. The journays took much longer than today and sea travel could be very dangerous.


In the exhibition you'll get also information about the funeral and the gods of the Vikings. Odin, the All-Father, was the most  powerful with his wife Frigg, followed by his son Thor and his wife Sif. The names of the Viking gods survive in the names of the days of the week in many European languages, for example Tuesday is Tyr's day and Wednesday is Odin's day.

Vikings: Life Beyond the Legend in Tallinn until 15th January 2017, Sea Museum. 





torstai 13. lokakuuta 2016

The Hermitage is full of cats - but you don't easily see them in Saint Petersburg


The Hermitage cat in the main staircase, photo by the Hermitage.
In Saint Petersburg you can quite easily meet wild cats who live in courtyards of big buildings. Some friendly grannies feed them or they get their meals from wastebaskets or they hunt mice.
Those cats I’ve seen very many when I’ve visited Saint Petersburg. What I would like to see are the Hermitage cats with their special reputation. But it’s not easy. You hear about them but you don’t see them if you don’t take into account books published from the Hermitage cats. Those you can buy in the museum.
Now I don’t tell the whole truth, because I really have seen the Hermitage cats, but not in the museum. I have seen them in the Cat’s Republic in Saint Petersburg. It’s a special cat coffee shop where nearly 20 Hermitage cats have moved after they have retired from their work at the Hermitage art museum.
So they work at the museum. They live in the basement of the museum and catch mice and rats and so they protect pieces of art.
Nowadays there might be about 70-80 cats in the Hermitage. The numbers of the cats varies. In the Cat’s Republic they told that there would have been even 100 cats and that’s why cats had to move to the coffee shop.
A cat at the Cat's Republic Saint Petersburg. Photos: Sirpa Pääkkönen
The cats were present in the museum, originally a palace, since the 18th century in 1745. The Empress, Elizabeth ordered cats to be placed in the palace in order to control the mice. She received five rat hunters from the town of Kazan in Tatarstan. The Hermitage cats were looked after by special servants and they good food from the empire’s treasury.
The cats remained in St. Petersburg except during World War II, when the existing cat population was killed. Saint Petersburg was suffering from hunger when the city was sieged by Germans. After the war a new group of cats replaced the previous cats since the rat population had increased.
Nowadays there is a special The Day of the Hermitage Cat in the spring devoted to the felines that live in the museum. Then the cellars of the Winter Palace are open for the visitors.Perhaps you could meet the Hermitage cats on that special day.
Street cats in Saint Petersburg.

Cat's Republic.

Cat's Republic.

Cat's Republic.

Street cats get food in Saint Petersburg.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Fall colors charm in Tallinn's Old Town

Photos from Tallinn's Old Town by Sirpa Pääkkönen


From Helsinki Finland it takes two hours to get to Tallinn by boat. So near but at the same time you’ll get to a very different world. The reason is history. Tallinn is a medieval city and has a very beautiful but quite small Old Town. Once it was surrounded by walls and there are still quite many old towers from the middle age.

The Old Town is beautiful in all times of the year. Just now the autumn colors make it colorful, bright and charming even the weather can be cloudy and grey.

Tallinn was founded in 1248, but the earliest human settlements are over 5,000 years old. So it is one of the oldest capital cities of Northern Europe. Due to its strategic location, the city became a major trade hub, especially from the 14th to the 16th century, when it grew in importance as part of the Hanseatic League.

Tallinn's Old Town is one of the best preserved medieval cities in Europe and is listed as a  Unesco World Heritage Site.

The Old Town is a major tourist attraction in Tallinn. Others are the Seaplane Harbour of Estonian Maritime Museum, the Tallinn Zoo, Kadriorg Park, and the Estonian Open Air Museum. In Tallinn there are more than 60 museums and galleries.






keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Karkotuksessa kolhoostilalla – Norinskajassa Venäjällä avattiin viime vuonna maailman ensimmäinen nobelisti Joseph Brodskylle omistettu museo



Brodsky-museo Norisnkajassa Arkangelin alueeella Venäjällä. Kuvat: Sirpa Pääkkönen

Sanasta karkotus tulee mieleen jotain ahdistavaa, epämiellyttävää ja väärää. Ihminen kiskaistaan juuriltaan ja heitetään toisten armoille pakkotyöhön jonnekin, jossa on kylmää, julmaa ja likaista.

Tämän ovat kokeneet monet venäläiset, jotka ovat olleet eri mieltä vallanpitäjien kanssa, niin myös nobel-kirjailija Joseph Brodsky (1940-1996), joka karkotettiin Pietarista vähän yli 20-vuotiaana Arkangelin alueelle  Norisnkajaan työpalveluun kolhoosiin.

Karkotuksen syy oli irtolaisuus. Brodsky oli kokeillut monenlaisia hanttihommia, mutta ei viihtynyt niissä pitkään. Koulun hän jätti kesken 15-vuotiaana. Runoilijaksi hän ei saanut tituleerata itseään, koska häneltä puuttui siihen muodollinen koulutus.
Brodskyn kirjoituspöytä.

Brodsky tuomittiin irtolaisuudesta ja karkotettiin vuonna 1964 viideksi vuodeksi Arkangelin alueelle. Tuomio lyheni puoleksitoista vuodeksi, kun muun muassa kirjailija Anna Ahmatova vaati voimakkaasti hänen armahdustaan.

Viime vuonna Norisnkajan kylässä avattiin maailman ensimmäinen Brodsky-museo, kun runoilijan syntymästä tuli kuluneeksi 75 vuotta.

Jos Helsingistä lähtee museota katsomaan, saa istua junissa ja busseissa lähes 1500 kilometriä. Ensin matkustetaan Pietariin, sitten yöjunalla Vologdaan, josta matka jatkuu Konoshaan. Siellä  on pieni majatalo yöpymistä varten. 

Konoshasta matka jatkuu  parikymmentä kilometriä  kuoppaista tietä Norisnkajaan, jossa  pieni kylä nuokkuu pellon keskellä.

Nyt satavuotiaat ja vieläkin vanhemmat hirsitalot ovat tyhjiä lukuun ottamatta kesäasukkaiden ja museovieraiden vierailuja. 1960-luvulla alueella oli kolmisenkymmentä taloa ja palvelut: koulu, kauppa, posti ja talo, jossa aamuisin tehtiin työnjako ja väki lähetettiin pelloille töihin.
Työnjakotalo kolhoosissa.

Brodsky asui Norinskajassa kahdessa talossa. Ensimmäinen majapaikka  oli parisataa vuotta vanhassa hirsitalossa, jossa asui nelikymmenvuotias nainen ja hänen murrosikäinen poikansa. Brodsky vuokrasi heiltä huoneen.  Nyt talon omistaa vologdalainen pariskunta, joka kestitsee talossa museovieraita.

Varsinainen museo on tien toisella puolella, jossa Brodskyn asui lapsettoman pariskunnan kotona. He pitivät Brodskysta huolta kuin omasta pojastaan. Brodskyn museohuoneessa hänestä muistuttavat työpöytä, kirjoituskone, muutama tupakka-aski, kirjat  ja öljylamppu. Sähköä talossa  ei ollut.

Illalla työpäivän jälkeen Brodsky kirjoitti runoja. Hän teki aluksi maataloustöitä, mutta pääsi heikon sydämensä vuoksi kevyempään työhön kolhoosin valokuvaajaksi. Brodskyn isäkin oli valokuvaaja. Museossa voi katsella Brodskyn ottamia kuvia. 

Konoshan kylässä elää monia ihmisiä, jotka tunsivat Brodskyn ja joilla on hänestä lämpimiä muistoja. Ensimmäinen ihmetys oli se, että pieneen maalaiskylään pöllähtää farkkuihin pukeutunut kaupunkilaispoika. Jotkut huhusivat, että Norinskajaan oli lähetetty amerikkalainen vakooja.
Brodskyn huone.

Brodsky tutustui helposti ihmisiin ja sai kutsuja kyläilemään.  Paikallislehden toimitukseen hän tarjosi runojaan julkistavaksi. Myöhemmin Brodskyn   Norinskajassa kirjoittamista runoista on julkaistu noin seitsemänkymmentä. Yhden runon hän omisti kolhoosin traktorin kuljettajalle.

Kylän parturi Galina muistaa, miten Brodsky kantoi hänelle kaivosta vettä, koska parturilla ei ollut vesijohtovettä.. Brodsky lähti Galinan kanssa myös syrjäkylille parturireissuille kuorma-auton kyydissä. Galina sai istua ohjaamossa, Brodsky tyytyi pomppivaan kyytiin kuorma-auton lavalla.

Kun Brodsky sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1987, Norisnkajassa ja Konoshassa siitä ei tiedetty mitään. Tieto palkinnosta tuli vasta myöhemmin. Nyt konoshalaiset ovat sitä mieltä, että kirjailija on ansainnut palkintonsa.

Brodsky palasi Pietariin, silloiseen Leningradiin, ja jatkoi runojen kirjoittamista. Myös erimielisyydet virkavallan kanssa jatkuivat niin, että vuonna 1972 Brodsky sai lähtökäskyn maasta. Hän pakeni Wienin kautta Yhdysvaltoihin, jossa hän teki elämäntyönsä runoilijana ja kirjallisuuden opettajana.
Brodsky-museo Norinskajassa.

Pietarissa on vuosien ajan yritetty perustaa museota Muruzin taloon, jossa kirjailija asui vanhempiensa kanssa puolentoista huoneen asunnossa. Toistaiseksi se ei ole onnistunut, koska yhteisasunnon asukas, eläkeläinen Nina Vasilievna  ei ole luopunut omasta huoneestaan museon hyväksi. Brodskyn kotiin pääsee kuitenkin opastetuilla kierroksilla.

Anna Ahmatovan kotimuseon yhteydessä Pietarissa on pieni Brodsky-huone, jossa on esillä runoilijan työhuoneen tavaroita Yhdysvalloista. Museolle ne lahjoitti runoilijan leski.

Karkotus Norisnkajaan ei ollut Brodskylle vain synkkä kokemus. Vapauduttuaan karkotuksesta hän kuvasi aikaa yhdeksi elämänsä parhaimmista ajanjaksoista.
Käytävä museotalossa.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Fall colors ion Saint Petersburg at the beginning of October

The river Fontanka. Photos: Sirpa Pääkkönen

The Hermitage Art Museum.
The Hermitage Art Museum.


The Hermitage Art Museum.
The Hermitage Art Museum.

The Hermitage Art Museum.