Uusi MediaPosse tarjoaa kirjoittamista, kuvaamista ja graafista suunnitelua - Heidi Merima perusti mediaosuuskunnan, jonka ideana on vahva yhteisöllisyys

Anu Toivola (vas.) , Heidi Merima ja Anna Huttula valmiina keikalle.
Espoolainen Heidi Merima ilmoitti kolmivuotiaana vanhemmilleen unelma-ammattinsa: amblulanssin kuljettaja tai toimittaja.

Nyt muutama vuosikymmen myöhemmin hän naurahtaa, että molemmat toteutuivat.   Näiden lisäksi toteutui kolmaskin tärkeä asia.  Hän halusi kerätä ympärilleen samanhenkisiä ammattilaisia, jotka ideoivat ja tekevät yhdessä media-alan töitä. Niinpä hän perusti media-alan osuuskunnan.

Osuuskunta MediaPosse syntyi viime keväänä. Kesän ja syksyn aikan ryhmään rekrytoitiin uusia jäseniä. Nyt osuuskunnassa on kymmenkunta toimittajaa, valokuvaajaa, videokuvaajaa, graafista suunnittelijaa ja moniosaajaa.

Yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Yleisradio, monet lehdet ja elokuvayhtiöt.
"Tarjoamme kirjoittamista, kuvaamista, graafista suunnittelua, äänisuunnittelua, sisällöntuotantoa, hidasta journalismia ja lehtijuttua. Meillä on oma blogi, jonka sisältö ulottuu uutisista reportaaseihin", Merima kertoo.

Lisäksi osuuskunta järjestää työpajoja yrityksille ja yhteisöille. Työpajoissa opiskellaan esimerkiksi kulttuurikritiikin perusteita tai elokuvista kirjoittamista.

Osuukunnalla on tilat Helsingissä Metsälässä. Toiminta levittäytyy koko Suomeen. MediaPossella on tiimi myös Jyväskylässä. Samoja palveluita myydään eri puolella Suomea.

Heidi Meriman mukaan osuuskunnan toiminta-ajatus perustuu siihen, että omia työntekijöitä kunnioitetaan ja heistä pidetään huolta. Solidaarisuus ja eettisyys tulevat hip hop -aatteesta. Hip hop Possesta juontuu myös nimi Posse MediaPossen nimeen.

Merima valmistuu ensi keväänä medianomiksi Haaga-Helia ammattikorkeakolusta. Osuuskunta-aate rupesi kiinnostamaan häntä jo ensimmäisenä opiskeluvuotena. Hän etsi osuuskuntaa ja kokeilikin yhtä, mutta se ei tuntunut omalta, koska osuuskunnasta puuttui yhteisöllisyys. Kun sopivaa osuuskuntaa ei löytynyt, hän päätti luoda oman osuuskunnan.

Ensimmäiset lehtijuttunsa Heidi Merima kirjoitti  Sukeltajan Maailma -lehteen 1990-luvun alussa. Siitä saakka hän kirjoittanut lehtijuttuja freelancerina. Kun hän oli 25-vuotias, hoitoala alkoi houkutella. Hän opiskeli sairaanhoitajaksi ja ensihoitajaksi  ja työskenteli amblunassipäivystyksessä kymmenisen vuotta.
Hän oli mukana myös Suomen ensihoidon tiedotuksen lehden toimituskunnassa eli toimittajan työ pysyi sairaanhoitajan työn rinnalla.


2000-luvun puolivälissä töitä oli liikaa. Heidi sai loppuunpalamisen oireita, joita lääkittiin väärillä lääkkeillä. Ne johtivat verenmyrkytykseen, vakavaan sairastumiseen ja sydänlihaksen leikkaukseen, josta parantuminen kesti toista vuotta. Sitkeänä ihmisenä Heidi Merima kuntoutti itsensä.

Parantumisen jälkeen unelma toimittajan urasta vahvistui taas. Merima alkoi opiskella media-alaa ja nyt hän johtaa MediaPossea. Hän on täynnä intoa, energisyyttä ja ideoita. Uuden media-alan osuuskunnan mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta.

MediaPossen nettisivut

Enemmän Taidetta, tarinoita, journalismia -blogin juttuja löydät Facebookista sivulta Taidetta, tarinoita, journalismia. MediaPossen blogin löydät osuuskunnan nettisivuilta.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raastava, tuskallinen, lamaannuttava häpeä - Jorma Myllärniemi luennoi häpeästä psykoanalyysin yössä

Kuorosta saa energiaa ja sisältöä elämään, sanoo Lauttasaaren Laulajien Nana Arponen – kuoron 70-vuotisjuhlakonsertti kajahtaa lokakuussa