Tekstit

Jazzlaulaja Riikka Keränen esiintyy Art Jazz Helsinki Festivalilla

Kuva
  Riikka Kerästä viehättää jazzissa sen tarjoama vapaus. Kuva: Jouni Harala Art Jazz Helsinki Festivalin pääesiintyjä on tänä vuonna jazzlaulaja Riikka Keränen , joka esiintyy yhtyeensä kanssa Vuosaaren Vuotalossa perjantaina 13. lokakuuta. Keräsen kanssa lavan jakavat pianisti Juho Valjakka , basisti Oskari Siirtola ja rumpali Anssi Tirkkonen . ”Tutustuin Juhoon ja Oskariin  Helsingissä jazzmusiikin opintojen parissa. Anssin kanssa ystävyys alkoi jo melkein 20 vuotta sitten ensimmäisenä koulupäivänä lukiossa”, Keränen kertoo.  Konsertti on nimeltään One Time Romance . Sen aikana kuullaan Keräsen omia sävellyksiä ja suuren amerikkalaisen laulukirjan jazzklassikoita. ”Lauluissa puhutaan rakkaudesta sen monissa eri sävyissä ja muodoissa.” Keränen   julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa A Vision of a Garden , jonka sanoitukset liikkuvat emotionaalisesta tutkiskelusta ja Kamerunin sademetsistä Saamenmaan tuntureille saakka. Kuningatar Nefertitistä inspiroitunut...

Eija Ahvo laulaa ja lausuu Äiti maasta Paloheinä soi -musiikkitapahtuman pääkonsertissa

Kuva
Eija Ahvon konsertissa on mukana lauluja luonnonsuojelusta ja rauhanaatteesta. Kuva: Ari Talusén Paloheinä soi -musiikkitapahtumalla on tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuosi. Musiikkitapahtuma on kymmenen vuoden ajan tuonut Paloheinän alueelle aina alkusyksystä konsertteja, joissa ovat esiintyneet paikalliset muusikot ja monet tunnetut suomalaiset laulajat ja muusikot. Tänä vuonna pääkonsertissa Hyvän Paimenen kirkossa esiintyy näyttelijä ja laulaja Eija Ahvo pianisti Minna Miettisen kanssa. Runon ja laulun ilta on nimeltään Äiti maa . Ahvo on valinnut ohjelmistoon muun muassa lauluja, jotka liittyvät luontoon. ”Luonto on meille suomalaisille pyhä paikka. Erityisesti metsä on monille tärkeä voimapaikka. Konsertissa on mukana lauluja, jotka välittävät viestiä luonnonsuojelusta. Kaikki voivat toimia aktiivisesti luonnon hyväksi. Konsertin teemalaulu kertoo metsäpaloista. Äiti maa sinun hiuksesi palaa, on vihreytes harmaa ja valkeus mustaa , kirjoittaa Taina Laane Minna Miettisen sävellykse...

Mari Rantasilan sanoituksissa viisikymppinen nainen nauttii elämästä - uusi albumi ilmestyy marraskuussa

Kuva
Mari Rantasila Mari Rantasilan pian ilmestyvän  Hei rakas elämä -albumin sanoituksissa kuulija kohtaa naisen, joka kulkee rinta rottingilla elämästä nauttien, eikä häpeä ikäänsä. Mari täyttää ensi vuonna kuusikymmentä. Hän haluaa päivittää käsityksiä, joita liitetään yli viisikymmentävuotiaisiin naisiin. ”Pop-musiikissa ei juuri kirjoiteta sanoituksia, jotka liittyvät tämän ikäisiin naisiin. Muutenkin yhteiskunnassa ikääntyvä nainen häivytetään tapettiin niin kuin hänellä ei olisi mitään arvoa. Tämä ei pidä paikkaansa. Viisikymmentä ohittaneilla naisilla on paljon tunneälyä ja tietotajua”, Mari sanoo. Hei rakas elämä on Rantasilan 10. albumi ja se ilmestyy 11. marraskuuta. Levyn tiimoilta järjestetään konsertti Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa 29. lokakuuta klo 18. Kun Mari laulaa ikääntyvistä naisista, hän saa paljon hyvää palautetta. ”Monesti konsertin jälkeen naiset tulevat kertomaan minulle itse ikänsä ja tunnelma on hyväntuulinen. Iästä voi ja pitää olla ylpeä. Monet elävät t...

Pimeä tila tekee oikeutta Nanna Suden värikkäille maalauksille

Kuva
Nanna Suden näyttely on Malvassa esillä ensi kevääseen saakka. Nanna Susi on ahkera kuvataiteilija, jonka uusia maalauksia voi seurata gallerioissa ja museoissa lähes vuosittain. Hän on luonut omaperäisen, ekspressionistinen tyylin, joka on helposti tunnistettavissa silloinkin, kun maalaukset ovat uusia. Lahden visuaalisten taiteiden museo Malvassa avautui viime viikolla näyttely Taiteilijatar ja raivoisa rakkaus , jossa on esillä kaksikymmentäkuusi kookasta maalausta parilta viime vuodelta. Suuri ja pimeä näyttelysali tekee oikeutta Suden teoksille. Teokset valaistaan kohdevaloilla. Ne näyttäytyvät eri tavalla, kun niitä katsoo läheltä tai kaukaa. Kokonaisuus hahmottuu kauempaa, mutta läheltä erottuvat maalikerrosten monet pinnat. Taiteilija rakentaa teoksensa useilla maalikerroksilla.  Näyttelyn nimessä sana raivoisa antaa vihjeen taiteilijan ajatuksista ja työskentelystä. Sivellin tarttuu pintaan välillä suorastaan uhmakkaasti. Toisinaan pinta värisee lyyrisesti.  Aiheis...

Sinnikkäät ja rohkeat huimapäät - Maria Pettersson kirjoittaa lähes sadasta historian naisesta, jotka ovat raivanneet tietä tuleville sukupolville

Kuva
Maria Pettersson on kirjailija ja Journalisti-lehden päätoimittaja. Kuva: Teos Sirpa Pääkkönen, teksti   M aria Petterssonin lapsena alkanutta kiinnostusta historiaan voi kiittää siitä, että lukijalle on tarjolla tietoa lähes sadasta huimapäisestä naisesta historian eri vaiheissa. Pettersson pettyi lapsena siihen, että historiankirjoitusta hallitsivat miesten uroteot ja tarinat. Hän alkoi kahmia käsiinsä kirjoja, elokuvia ja lehtiä, joissa kirjoitettiin sinnikkäistä, rohkeista ja erikoisista naisista. Hän jatkoi harrastustaan aikuisena, ja naisten tarinoista syntyi tietokirja Historian jännät naiset. Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprisessoja (Atena, 2020). Pettersson kirjoittaa mukaansatempaavasti ja osoittaa samalla historiantuntemuksensa. Näiden naisten tarinoiden parissa viihtyy, vaikka niitä välillä kauhisteleekin. Naisia yhdistää rohkeus ja ehdoton omistautuminen sille, mitä he kulloinkin tekevät. Pettersson jaottelee kirjansa tiedenaisten, hallitsijoiden, taitei...

Kirsikkapuu

Kuva

Koronaepidemian seuraukset iskevät pätkätyöläisiin, itsensätyöllistäjiin ja työmarkkinoiden haavoittuviin naisiin

Kuva
Naiset toimivat monissa käsityöammateissa.   Vuosi sitten näihin aikoihin keräsin tarinoita työelämässä ikäsyrjintää kokeneilta naisilta kirjaani Pätkiä & potkuja. Naisten kokema ikäsyrjintä työelämässä (Avisado, 2020). Kolmekymppinen Aino kertoi, miten esimies sanoi silmät kirkkaina, ettei liikkeeseen palkata pienten lasten äitejä, koska lapset sairastavat ja sitovat äitejä kotiin.  Kuuttakymmentä lähenevä aikuisopettaja sai kuulla esimieheltään, että hän kuuluu työpaikalla ongelmaikäluokkaan. Pomo vihjaisi hyvin suoraan, että opettajan olisi paras irtisanoutua ja antaa tilaa nuoremmille.  Noin 55-vuotias juristi irtisanottiin yt-neuvotteluissa. Työhönsä sitoutunut ja ahkera nainen halusi jatkaa työntekoa tekemällä sivutoimisesti omia toimeksiantoja. TE-toimisto neuvoi perustamaan yrityksen. Nainen noudatti ohjeita, mutta yritys ei alkanut tuottaa. Nainen menetti työttömyysetuutensa ja kaikki muutkin tukensa, vaikka yritys ei tuottanut senttiäkään....