Tekstit

Näytetään tunnisteella valokuvaus merkityt tekstit.

Hylätyistä filmirullista löytyi virolaisvenäläisen perheen lomakuvat 1960-luvulta - nyt ne ovat näyttelyssä Tallinnassa

Kuva
Telliskivessä Tallinnassa avattiin viime vuoden elokuussa valokuvakeskus Dokfoto, jonka tarjontaa kannattaa seurata. Galleria on hyvällä paikalla keskellä tehdasmiljöön ravintola- ja designkaupparykelmää. Miljöön rosoisuus sopii dokumentaariselle valokuvalle. Juuri nyt siellä on jännittävä näyttely nimeltä Loma . Valokuvaaja Maxim Mjödov löysi kaksitoista vuotta sitten hylätyn laatikon, jossa oli vanhoja mustavalkorullia. Hän otti rullat talteen, pisti ne laatikkoonsa ja unohti ne sinne kymmeneksi vuodeksi. Hän alkoi viimein tutkia, mitä rullista löytyisi ja sieltä paljastui virolaisvenäläisen perheen lomavalokuvia vuosilta 1958-1968. Negatiiveissa oli yli tuhat ruutua, joihin perhe oli vanginnut riemukkaita hetkiä kesistä, jolloin aurinko paistaa ja hymy leviää kasvoille. Kuvissa on usein humoristinen ja intiimi tunnelma. Kun kuvan ottaa tuttu ihminen, mallin ei tarvitse jännittää. Mjödov valitsi näyttelyyn elämäniloisen ja rennon kokoelman perheen lomista, joissa nais...

Saari täynnä rauhaa ja kauneutta - valokuvanäyttely Kizhin saaren kirkoista ja karjalaistaloista on esillä Laihian kirjastossa

Kuva
Pääkirkot näkyvät kauas. Reilun tunnin kantosiipialusmatkan jälkeen Petroskoista eteen avautuu historiallisten puukirkkojen ja karjalaistalojen kaunis saari. Se on  Kizhin museosaari Venäjän Karjalassa keskellä kaunista Äänisjärveä. Matkustin saarelle ystävättäreni kanssa elokuussa 2015.  Saarelta ottamani valokuvat ovat kiertäneet kolmessa näyttelyssä: viime syksynä Karjalatalossa Helsingissä, helmikuussa synnyinpitäjäni Ylistaron kirjastossa ja nyt toukokuussa Laihian kirjastossa. Kizhin saarella on monta mieleenpainuvaa asiaa. Kristuksen kirkastumisen kirkossa on 22 kupolia. Vaikutuksen   tekee rauha. Saarella käy paljon matkailijoita, mutta sen olemukseen kuuluu hiljaisuus. Järjestyssäännöt kieltävät ruokien ja juomien viemisen alueelle. Siellä ei saa polttaa tupakkaa, eikä metelöidä. Vaikutuksen   tekee myös koko. Saari on kuin hajanaisesti rakennettu kylä, jossa pellot, kummut ja metsät jatkuvat talojen takana. Vaikutuksen  ...

Kizhin museosaaren puukirkot ja karjalaistalot -näyttely matkasi Pohjanmaalle Ylistaroon - sota-aikana Äänisen rannoilla puhkesi romanssi

Kuva
Auringonlasku Äänisellä elokuussa 2015. Ylistaroa peittää jäinen lumikerros, joka rasahtelee jalkojen alla,  kun liukastelen kohti monitoimitalon kirjastoa. Valkoinen jäälumi muuttaa kylän maagisen näköiseksi. Laukussani on  runsaat kolmekymmentä kehystettyä valokuvaa ja muutama kirjailija Tuuli Salmisen kirjoittama runo. Kirjastossa on hieno näyttelytila, johon kirjastonjohtaja Anneli Lallukka on kutsunut minut pitämään valokuvanäyttelyn. Venäjän Karjalassa sijaitsevan Kizhin museosaaren kirkko- ja karjalaistalokuvat ovat olleet näytteillä jo Karjalatalolla Helsingissä. Nyt ne halutaan lapsuuteni kotiseudulle, Ylistaroon. Mukana on myös kuvia Petroskoista, jonka suomalaiset tunsivat sota-aikana Äänislinnana. Otan iloisena kutsun vastaan. Paluu kotiseudulle kuvien kera tuntuu mukavalta. Avajaiset ovat tunnelmalliset ja juhlalliset. Paikalliset karjalaiset ovat pukeutuneet kansanasuihin. Naisten leipomien karjalanpiirakoiden rypytys on millilleen oikea. Taito säi...

Nälissään on vaikea olla onnellinen - Vilja Harala valokuvasi ja videoi Helsingin asunnottomia

Kuva
Näyttelyjuliste. "Se on vähän niin kuin rakkaudessakin, tosi vaikee olla onnellisessa suhteessa, jos te ootte nälissään molemmat. Samalla tavalla se on elämässäkin, että tosi vaikea on tehdä oikeastaan mitään, jos ei oo kattoa pään päällä", asunnoton Dorian sanoo videolla. Valokuvaaja Vilja Harala on kuvannut asunnottomia ja tehnyt heistä videoita näyttelyyn Poste Restante . Harala käy Helsingin keskuspuistossa ja löytää sieltä makuualustoja, muovisäkkejä, tyynyjä, sanomalehtiä, nuotiopaikkoja  ja jotain teltan tapaista. Leiri palvelee yösijana asunnottomille. Suomessa on lähes 8000 asunnotonta. Harala löysi yhdeksän asunnotonta, jotka kertovat rohkeasti asunnottomuudestaan, unelmistaan ja tulevaisuuden näkymistään videolla. Monet heistä ovat nuoria. Mia oli 17-vuotias, kun hän lähti kotoa opiskelemaan. Asuntoa ei löytynyt. Vuokranantajat perääntyivät, kun papereissa luki, että sossu olisi maksanut vuokran. Hän päätyi asumaan itseään reilun kymmenen vuotta vanhe...

Bensa loppui veneestä keskellä Uhtuan ulappaa, kun valokuvaaja Caj Bremer seikkaili Neuvosto-Karjalassa - kuvamuistot tallentuivat kirjaan ja näyttelyyn

Kuva
  Caj Bremeriä ei voi muuta kuin ihailla. Syntymävuosi on 1929, mutta lepäilemään ei ehdi, kun mestarivalokuvaaja julkaisee kirjoja, järjestää näyttelyitä ja päivittää Facebookia. Me hänen FB-kaverimme saamme katsella upeita luontokuvia, ruokakuvia ja historiakuvia, joissa valokuvaaja avaa muistoja menneisyytensä. Hänen päivityksissään on aina mukana ripaus huumoria ja hyväntuulisuutta. Ruokakirja Mämmikouran keittiössä ilmestyi pari vuotta sitten. Nyt valokuvaajalta on ilmestynyt valokuvakirja Takaisin Karjalaan . Siihen liittyvä näyttely on esillä Akseli Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä. Valokuvateos pohjautuu Caj Bremerin ja toimittaja Sakari Määttäsen Neuvosto-Karjalaan tekemiin matkoihin 1979-1982. Poikkeusluvin tehty matka julkaistiin Helsingin Sanomissa 12-osaisena matkakertomuksena. Kaikki kuvat eivät tuolloin mahtuneet lehteen, joten kirjassa on laajempi valikoima upeita matkakuvia. Ne välittävät Karjalan laulumaiden ja aikakauden hengen upeasti. Osa ku...

Green colors still in Helsinki - soon we'll have fall colors

Kuva
Nature in Finland. Photos: Sirpa Pääkkönen Now there are last weeks when in Finland leafy trees are still green. Very soon the autumn changes the leaves red and yellow and they will drop to the ground. Usually the autum colors appear to Lapland at the second week of September and to the southern Finland a little bit later. During the fall colors the nature looks amazing. Anyway in Helsinki it is still warm an green. This year summer started already in May and is still going on at least for a while. We had quite much rains and a few very windy storms here, but the nature loves water. Here you have some pictures that tell we still have green here.

Kuvien tarinat muuttuivat runoiksi – Kuva heijastuu sanoihin -näyttely Kumpulan kyätilassa

Kuva
Lapsia Pärnussa. Kuvat: Sirpa Pääkkönen ”Voitaisiinko tehdä näyttely. Kirjoittaisin runoja sinun valokuviisi”, Tuuli-Irmeli ehdotti keväällä 2015- ”Mikä siinä, ideahan on loistava”, vastasin. Tutustuimme muutama vuosi sitten, kun kirjoitimme laululyriikkaa musiikkipedagogi, kuoronjohtaja ja laulaja Satu Luomajoen ensimmäiselle levylle Laulu sinulle . Olen julkaissut aktiivisesti kuvia Facebookissa lähes sen perustamista lähtien vuodesta 2007. Tuuli-Irmeli Salminen katseli kuvia ja sanoi, että niissä on tarinoita, jotka alkavat elää hänen mielessään. ”Yritän arvata mitä, mitä kuvissa on tapahtunut ennen kuvanottoa ja mitä tapahtuu sen jälkeen”, hän sanoo. Sitä me kumpikaan emme voi tietää ainakaan kovin tarkasti, eikä katsojakaan, mutta jokainen kuva on avoin erilaisille tulkinnoille. Pariskunta Viipurissa. Olen kulkenut kamera kaulassani lukuisilla matkoilla Virossa ja Venäjällä, ennen kaikkea Pietarissa. Kamera seuraa myös kotimaan matkoilla. Monet kuv...

Valokuvaaja käy joukkotuhojen tapahtumapaikoilla - Jari Silomäen kuvat hätkähdyttävät Kiasmassa

Kuva
Jari Silomäen valokuvia Kiasmassa- Kuva: Sirpa Pääkkönen Helsingissä on hiljattain nähty maanviljelijöiden traktorimarssia, opiskelijoiden mielenilmauksia ja laaja vastalausemarssi maan johdon leikkauslinjalle. Mitta on täynnä, sanovat mielenosoittajat. Mielenosoitus on vanha ja toisinaan tehokas keino saada äänensä kuuluville, kun on eri mieltä. Myös taiteilijat ottavat usein kantaa. Kiasmassa on  esillä näyttely Eri mieltä – nykytaiteen toisinajattelijoita . Parikymmentä taiteilijaa ja taiteilijaryhmää tulkitsee taiteen avulla yhteiskunnallisia kipukohtia. Teoksissa otetaan kantaa Ukrainan sotaan, pakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen. Taiteilijoiden katseen alla on myös historia. Mitä siitä on opittu, onko mitään? Yksi vaikuttavimmista teoksista näyttelyssä on valokuvaaja Jari Silomäen kuvasarja Me olemme vallankumous – Joseph Beuysin mukaan . Parinkymmenen valokuvan sarjassa valokuvaaja käy paikoilla, joissa on vuodatettu verta ja kuoltu. Idea valokuviin on...

Arvoituksellinen tyttö pukeutuu valkoiseen huiviin Merja Salon valokuvassa

Kuva
Merja Salo kuvasi valkohuivisen tytön Libanonissa vuonna 1980.   Maailman pakolaistilanne on pahempi kuin koskaan. Sota ja konfliktit pakottavat miljoonat ihmiset jättämään kotinsa ja etsimään suojaa muualta. Syyrian sotaa on paennut yli neljä miljoonaa ihmistä. Syyrian pieni naapurimaa Libanon on YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan ottanut vastaan miljoona syyrialaispakolaista, vaikka maassa on ennestään satoja tuhansia pakolaisia. Helsingin työväenopistossa on esillä valokuvanäyttely, joka kertoo Libanonin ja Syyrian pakolaisleireistä eri vuosikymmenillä. Mukana on valokuvia muun muassa professori Merja Salolta ja filosofian tohtori Leena Sarasteelta . Näyttely oli viime syksynä esillä Pasilan kirjastossa. Merja Salo kuvasi Libanonia vuonna 1980. Silloin filmille tallentui kuva valkoiseen huiviin pukeutuneesta naisesta keskellä väkijoukkoa. Valkoinen liina erottuu häikäisevänä pilkkuna harmaan massan keskeltä. ”Kuva on otettu juttukeikalla Beirutissa palest...

Lea Kömi lataa intohimon ja petoksen mustavalkoisiin valokuviinsa

Kuva
Kuva sarjasta Banks. @Lea Kömi Valokuvataiteilija Lea Kömin Dramaattiset varjot –näyttelyn valokuvissa liikkuu kohtalokkaita naisia, jotka vamppaavat miehiä. Miehet ovat kyynisiä rikollisia tai vieteltävissä olevia rikosetsiviä, joita nainen naruttaa. Keskeinen sankari on femme fatale eli kohtalokas nainen. Lavastetuissa mustavalkoisissa kuvissa on tarinoita, joista katsoja näkee väläyksen, mutta ei sitä, mistä tarina on alkanut ja mihin se päättyy. Ne tihkuvat intohimoa, petosta ja draamaa. Naisten ja miesten roolimallit eivät kumpua todellisuudesta, vaan liioittelusta ja taiteeksi muutetuista stereotypioista. Yhdessä kuvassa miehen käden varjo uhkaa vaaleatukkaista, säikähtänyttä naista. Toisessa nainen ottaa aseekseen korkokengän ja hyökkää kohti tuntematonta vastustajaa. Kolmannessa nainen jää auton alle ja neljännessä nainen lojuu tiellä dramaattisten valojen pyyhkiessä mahdollista rikospaikkaa.  Elokuvamaiset kuvat ovat saaneet vaikutteita 1940- j...