Tekstit

Näytetään tunnisteella russian art merkityt tekstit.

Pietari juhlii Kandinskya - Venäläisen taiteen museossa on esillä hieno kokoelma Kandinskyn taidetta taiteilijan 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Kuva
Vasily Kandinskyn maisemamaalaus taiteilijan varhaiskaudelta. Jos matka suuntautuu lähiaikoina Pietariin, kannattaa käväistä Venäläisen taiteen museossa . Siellä on 4. joulukuuta saakka esillä venäläisen avantgardismin uranuurtajan Vassily Kandinskyn (1866-1944 ) näyttely. Näyttely on rakennettu kiinnostavan vuoropuhelun muotoon. Kandinskyn maalauksia ympäröivät teokset, joista taiteilija sai vaikutteita tai joiden syntyyn taiteilija itse vaikutti. Kandinskyllä oli seuraajia ja jäljittelijöitä. Aivan näyttelyn alussa tuntuu siltä kuin astuisi kansatieteelliseen museoon. Esillä on paljon kansatieteellisiä esineitä ja taideteoksia. Linkki Kandinskyyn on siinä, että taiteilija opiskeli nuorena etnografiaa. Hän teki tutkimusmatkan muun muassa Vologdan alueelle ja tutki siellä kansanperinnettä. Kandinsky: Talot kukkulalla Kansantaide heijastui Kandiskyn varhaisajan taiteeseen ja niin myös ikonit. Näyttelyssä on paljon pieniä maisemamaalauksia ja kuvia pikkukylistä, j...

Didrichsenin taidemuseo toi suomalaisten nähtäville komean kokoelman Neuvostoliiton suojasään kauden realistista taidetta

Kuva
Sergei Jakobshuk: Saamelaisnaiset.  Kuvat: Sirpa Pääkkönen Kirjailija Maksim Gorki ja runoilija Sergei Jesenin näyttävät eläväisiltä ja sympaattisilta Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä Olipa kerran neuvostotaide . Kummankin muotokuva tosin on maalattu paljon kirjailijoiden kuoleman jälkeen. Lev Balkind maalasi Gorkin muotokuvan vuonna 1970. Alla Asajevan maalaisromantiikkaan kallistuva maalaus koivunrunkoon nojailevasta Jeseninistä on vuodelta 1985. Maksim Gorki kuoli vuonna 1936. Sitä ennen vuonna 1934 hänet oli kohotettu Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja sosialistisen realismin keulakuvaksi. Pari vuotta myöhemmin tapahtuneeseen Gorkin kuolemaan liittyi huhuja, että Neuvostoliiton salainen poliisi olisi myrkyttänyt Gorkin. Sergei Jesenin kuoli oman käden kautta vain 30-vuotiaana vuonna 1925.  Lev Balkind: Maksim Gorki. Venäläinen taidekeräilijä Mihail Arefjev (s.1958) kiinnostui Neuvostoliiton sosialistiseksi...