Kizhin museosaaren puukirkot ja karjalaistalot -näyttely matkasi Pohjanmaalle Ylistaroon - sota-aikana Äänisen rannoilla puhkesi romanssi

Auringonlasku Äänisellä elokuussa 2015.

Ylistaroa peittää jäinen lumikerros, joka rasahtelee jalkojen alla,  kun liukastelen kohti monitoimitalon kirjastoa. Valkoinen jäälumi muuttaa kylän maagisen näköiseksi. Laukussani on  runsaat kolmekymmentä kehystettyä valokuvaa ja muutama kirjailija Tuuli Salmisen kirjoittama runo.

Kirjastossa on hieno näyttelytila, johon kirjastonjohtaja Anneli Lallukka on kutsunut minut pitämään valokuvanäyttelyn. Venäjän Karjalassa sijaitsevan Kizhin museosaaren kirkko- ja karjalaistalokuvat ovat olleet näytteillä jo Karjalatalolla Helsingissä. Nyt ne halutaan lapsuuteni kotiseudulle, Ylistaroon. Mukana on myös kuvia Petroskoista, jonka suomalaiset tunsivat sota-aikana Äänislinnana.

Otan iloisena kutsun vastaan. Paluu kotiseudulle kuvien kera tuntuu mukavalta.

Avajaiset ovat tunnelmalliset ja juhlalliset. Paikalliset karjalaiset ovat pukeutuneet kansanasuihin. Naisten leipomien karjalanpiirakoiden rypytys on millilleen oikea. Taito säilyy hyppysissä.

Avajaisiin saapuu komeasti viisikymmentä ihmistä. Se ylittää monenkertaisesti serkkuni Anssi Luoman humoristisen näkemyksen, jonka mukaan seitsemänkin vierasta on jo hyvä saavutus. Osa vieraista tulee naapuripitäjistä.

Karjalaisia riittää Pohjanmaalla. Sodan jälkeen heitä tuli rajan takaa 400 000 eri puolille maata.

Kizhin museosaari Venäjän Karjalassa.

Ohjelmassa on puheita, musiikkia ja tanssia. Voin vain ihmetellä, miten komeasti teini-ikäinen Rami Loukola soittaa pianoa. Salissa  kajahtavat Konevitsan kirkonkellot, Äänisen aallot ja Karjalaisten laulu.
Teatteri-ilmaisuohjaaja Kaisa Lallukka improvisoi vaikuttavan tanssin Äänisen aaltojen tahdissa.

Minun tehtäväni on esitellä näyttely. Jälleen kerran kerron matkasta, joka on ollut minulle erityisen tärkeä. Matkustin Petroskoihin elokuussa 2015 ystävättäreni kanssa sähköjunalla Pietarista.

Saavuimme sinne illalla yhdentoista maissa, kun kaupunki oli jo pimentynyt. Taksi sai etsiä pitkään pientä puutaloa, johon majoituimme lähelle Äänisen rantaa. 

Muutaman päivän aikana kaupungin keskusta tuli tutuksi. Keskustassa on paljon vanhoja rakennuksia ja aukioita. Yhtenä iltana näimme käsittämättömän komean auringonlaskun Äänisellä. Taivaanranta muuttui keltaiseksi, punaiseksi ja violetiksi.

Petroskoihin eli sodanaikaiseen Äänislinnaan liitttyy  annos romantiikkaa, koska vanhempani tapasivat siellä sota-aikana juuri ja juuri teini-iän ylittäneinä nuorina. Äiti oli kirkasilmäinen kirjanpitolotta ja isä nuori sotilas.

Löysin kaupungista äIdin  työpaikan, mutta se oli pressujen alla remontissa yliopistoa vastapäätä.

Petroskoin teatteri on nykyään musiikkiteatteri.

Teatteri sen sijaan oli loistossaan. Sota-aikana siellä kävi Suomesta viihdytysjoukkoja, teatteriseurueita ja orkestereita, joita vanhempani kävivät katsomassa.

Romantiikka kukoisti Äänisen rannoilla, jossa äitini lauloi Äänisen aaltoja ja karjalaislauluja. Silloin ranta oli metsän, kivien ja kallioiden peitossa. Nyt sinne on rakennettu rantabulevardi ja veistosnäyttely. Rannasta lähtee kantosiipialus kohti Kizhin museosaarta.  Siellä on maailman kauneimmat puukirkot 1600- ja 1700-luvulta. Siellä on myös kauppiastaloja, tuulimyllyjä, aittoja, vajoja ja rukoushuoneita. Kesällä saarella näkee paljon käsityö- ja työnäytöksiä.

Museosaarella on noin 90 rakennusta, 5000 ikonia ja 40 000 esinettä. Siellä on myös rauhoitettua puulajeja, lintuja ja eläimiä. Rauha kuuluu saaren olemukseen. Kunnioittakaa saarta, lukee järjestyssäännöissä museon portilla. Sitä kehoitusta on helppo noudattaa.

Valokuvat: Sirpa Pääkkönen

Kizhi, puukirkkojen ja karjalaistalojen saari Venäjän Karjalassa -valokuvanäyttely Ylistaron monitoimitilassa 3. maaliskuuta saakka kirjaston aukioloaikoina.

Kizhin saarella näkee käsityönäytöksiä.