Heidi Köngäs kertoo romaanissaan Sandra sisällissotaan joutuvan perheen tarinan niin koskettavasti, että lukijaankin sattuu

Suomen sisällissodasta on kulunut tänä vuonna sata vuotta. Se on aihe, joka tarjoaa yhä maaperää kirjallisuudelle, taiteelle ja tutkimukselle. Maa jakautui kahtia, eivätkä kaikki haavat ole vieläkään umpeutuneet. Sodan seurauksista on viime vuosina puhuttu muun muassa ylisukupolvisena traumana, jossa selittämätön paha on siirtynyt sukupolvelta toiselle.

Heidi Köngäs osaa romaaneissaan tuoda historian lähelle lukijaa. Edellisessä romaanissaan Hertta hän kertoi poliitikko Hertta Kuusisen tarinan. Romaanissa Sandra hän kuvaa viiltävästi yhden perheen ja suvun tarinan julmassa ja armottomassa sisällissodassa.

Sandra on kuvaus myös selviämisestä suuressa köyhyydessä, jossa ihmiset ovat langanlaihoja raatajia. Välillä pitää riipiä metsästä marjoja ja ketunleipiä suuhun tai käydä naapurissa pyytämässä hieman jauhoja ruisleipään, kun kotona odottaa monta ruokittavaa suuta.

Sandran tarina alkaa siitä, että köyhän perheen tytär joutuu huutolaislapseksi ja joutuu eroon läheisistään. Sandrasta kasvaa työteliäs nuori nainen, jota onnistaa, kun rinnalle löytyy hyvä mies. Lapsia syntyy tiheästi viisi kappaletta.

Sitkeydellä ja sinnikkyydellä perhe saa rakennetuksi oman torpan. Elo on niukkaa. Luonto, säät ja vuodenajat säätelevät elämää. Varpaita kipristää pakkasessa, kun rahat eivät riitä kunnon kenkiin.

Luokkaerot ovat jyrkät. Herrasväki asuu paremmissa taloissa ja piiat auttavat talonpidossa. Torppari tietää paikkansa. Omasta säädystä ei hypätä luokkarajojen yli, vaikka Sandran käly sitä yrittääkin rakastumalla herrasväen perilliseen. Unelma paremmasta elämästä saa tylyn lopun.

Köngäs kuljettaa tarinaa kolmen kertojan äänellä. Sandran lisäksi oman tarinansa kertovat hänen kälynsä Lyyti ja lapsenlapsi Klaara, joka kiinnostuu sukunsa vaiheista. Klaara tuo kirjaan nykyajan ja pidentää sen kaareen sukupolvien yli. Sata vuotta sitten kärsittiin nälkää, nykyajan rasite on työn epävarmuus. Klaara on näyttelijä, jolta ikääntyminen vie työtarjoukset. Se on Klaaralle shokki, ja on vaikea uskoa, että syrjintä osuu omalle kohdalle.

Romaanin hyytävin vaihe alkaa puolivälissa, kun sisällissota vyöryy Sandran kotikylään. Sotaan tempaistaan sekä Sandran mies että appiukko lähes sattuman sanelemana punaisten puolelle.

Köngäs kuvaa nälän, sairaudet ja mielivaltaiset  tuomiot niin, että lukijaankin sattuu.

Fiktio sekoittuu historiaan todentuntuituisesti. Romaanissa vilahtavat rintamalinjat Tampereen lähistöllä, Vilppulassa ja Ruovedellä. Köngäs kuljettaa lukijansa Hennalan ja Lappeenrannan vankileireille, avaa  kahtia jakaantuneen kansan vihan.

Kun miehet viedään, naisten on osoitettava sisunsa ja hankittava leipää vaikka korteista ennustamalla ja sukkia parsimalla.

Aihe on synkkä ja surullinen, mutta teksti ei ole kuitenkaan raskasta. Tarina kulkee vetävästi, kieli vilisee kansansuusta löydettyjä hauskoja ilmauksia ja luontokuvaukset tuovat paukkupakkaset ja pyykinpesut rannassa lukijan olohuoneeseen.

Sandra ilmaisee romaanin rauhatahtoisen sanoman. Sota on yhtä kauheaa millä tahansa rintaman puolella. Sandra on vaikuttava ja mieleenpainuva romaani. 

Heidi Köngäs: Sandra. Otava 285 s.

Lue taidetarkkailijan arvio Hertasta

Lisää Taidetta. tarinoita, journalismia -blogin tekstejä taidetarkkailija.blogspot.fi/