Jo ajatus kissasta lievittää mielipahaa, kertoo tutkimus




Lemmikeillä on vahva psykologinen vaikutus. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
Lapsena minulla oli aina kissa, joskus kaksikin. Maalla ne saivat juosta puutarhassa, metsästää hiiriä ja teroittaa kynsiään puunrunkoon. Kerran yritin työntää tennaria jalkaani ja ihmettelin, miksi  jalka ei yhtäkkiä mahtunut kenkään. Arvoitus selvisi, kun löysin kengän kärjestä hiiren. Se oli lahja kissalta.
Pedro.
Yksi pieni vitivalkoinen kissanpentu oli sokea. Sillä oli kirkkaansiniset silmät ja se kulki ympyrää. Se piiloutui peittojen alle tai ullakolle. Yhtenä päivänä se katosi kokonaan. Valkoinen kissa ei ollut ainut maalla kadonnut kissa. Kissoja juoksi tielle ja autot ampaisivat niiden päälle. Suru kadonneesta kissasta oli valtava.
Pisimpään eli Mirkku. Se oli arvokas rouvakissa, joka muisti synnyttää uuden pentueen joka kevät. Mirkun poikueesta säilytettiin Retu Mirkulle kaveriksi. Yllätys oli suuri, kun vuoden kuluttua äitienpäivän Retu kömpi samaan koppaan Mirkun kanssa, jossa Mirkulla oli neljä pentua. Retu synnytti neljä pentua lisää ja niin pentuja oli yhteensä kahdeksan. Äidit nuolivat ja imettivät niitä sikin sokin.
Maalla osa pikkukissoista annettiin halukkaille, osa pennuista katosi. Lapset eivät saaneet kuulla, minne ne katosivat. Parempi niin.
Some-aikana netti tulvii kissavideoita ja kuvia, joiden katsominen tarjoaa pientä korviketta kissafaneille, jotka eivät omista kissaa.
Lemmikeillä on vahva psykologinen vaikutus omistajaansa.
Ruokajono Pietarin kissatasavallassa.
Yhdysvalloissa tehtiin tutkimus, jossa selvisi, että pelkkä kissan tai koiran ajatteleminen lievittää ikävistä tilanteista syntyvää mielipahaa.
Arcadian ja Miamin yliopistoissa testattiin vapaaehtoisilla, miten lemmikin ajatteleminen vaikuttaa heihin.
Satakuusi vapaaehtoista sai tehtäväkseen kirjoittaa tuntemuksistaan tilanteissa, joissa he kokivat tulleensa syrjityiksi, hyväksytyiksi tai kun heille sattui joku pieni fyysinen haaveri.
Osallistujille näytettiin kissan tai koiran kuvaa ja pyydettiin antamaan eläimelle nimi. Sen jälkeen osallistujat tekivät testin, jossa mitattiin heidän mielialaansa.
Seuraavassa testissä osallistujia pyydettiin muisteleman tilannetta, joissa heidät oli torjuttu tai heille oli tapahtunut haaveri. Testi jatkui nimen antamisella eläimelle tai ihmiselle.  Kolmannessa kokeessa osallistujat kirjoittivat esseen torjutuksi tai hyväksytyksi tulemisesta, jonka jälkeen heidän mielialaansa mitattiin testillä. Heille näytettiin kuvia ja pyydettiin antamaan nimi eläimelle tai lelulle.
Tutkimuksen mukaan lemmikille nimen antaneet kokivat tulleensa vähemmän syrjityksi kuin ne, jotka eivät näin tehneet. Ihmisen nimeämisellä ei ollut samanlaisia vaikutuksia.
Tutkijat päättelivät, että lemmikin ajatteleminen voi olla hyvä tapa lievittää negatiivisia tunteita.
Toisten tutkimusten mukaan kissavideoiden ja kissakuvien katseleminen lisää myönteistä energiaa. Indianan yliopistossa tutkittiin seitsemäätuhatta ihmistä, jotka katsoivat kissavideoita tai –kuvia netistä. Monet sanoivat, että videoista saatava mielihyvä oli suurempi kuin syyllisyys vitkastelusta töissä. Jotkut sanoivat, että työteho parani.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin Anthrozoos-nettijulkaisussa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kattohaikara viihtyy Virossa – risumaja puhelintolpan päässä kelpaa asunnoksi kesästä toiseen

Грузинский хор создал уникальную атмосферу многоголосным пением в Успенском кафедральном соборе