Ihanan, kummallisen ja selittämättömän kissan tarina kerrotaan nyt Kissojen maailmanhistoriassa
Kissa nauttii rapsustuksesta. Kuvat: Sirpa Pääkkönen |
Helsingin
kissakahvila Helkatti avautui remontin jälkeen lokakuun alussa. Sitä pyörittää
nyt Tampereen
kissakahvila Purnausiksen omistajapariskunta Tiina ja Markus Aaltonen.
Sisustus on
uusittu. Kissoille on koivunrunkoja kynsien raapimista ja kiipeilyä varten.
Tyyli noudattaa retrohenkeä kirjavine puutuoleineen ja pöytineen. Löhöämistä
varten on sohva ja pehmustettuja korituoleja. Löhöpaikan tosin valtaavat
usein kissat ja asiakkaat saavat tyytyä niihin paikkoihin, joita jää jäljelle.
Uusi pentukissa, Herkules. |
Kissoja kahvilassa asuu nyt kahdeksan. Entisten asukkaiden lisäksi joukkueeseen on liittynyt kaksi pentua.
Kissakahvilassa
julkistettiin maanantaina Petri
Pietiläisen kirjoittama Kissojen
maailmanhistoria (SKS), joka kertoo kissojen historian Egyptin
kissajumalattarista nykyajan itsevaltaisiksi lemmikeiksi.
”Kissoilta olen oppinut sen, että
kun nauttii, täytyy nauttia täysillä. Kissasta näkee, kun se on tyytyväinen. Myös
kissojen uteliaisuus on hieno asia. Kissa raapii suljetun kaapin takan, kun se
haluaa tietää, mitä kaapissa on, vaikka ei saisi kaappia auki”, Pietiläinen
sanoo.
Hänen mukaansa kissoja
rakastetaan niiden salaperäisyyden vuoksi.
”Emme voi olla kissalle herroja
samalla tavalla kuin koiralle. Kissa tekee mitä tahtoo. Nautimme siitä, että
lähellämme on jotain, jota emme voi kontrolloida. Kissa tulee ja puraisee meitä
varpaasta ja näyttää saman tien sanovat, ett kyl sie kuitenkin minuu rakastat.”
Kissa on ollut
kummallinen alusta saakka. Egyptissä sitä palvottiin jumalattarena. Roomassa
sitä kunnioitettiin hiirten pyydystäjänä. Kristillisessä Länsi-Euroopassa
kissan maine mustattiin, kun se yhdistettiin paholaiseen ja noituuteen. Kissa
ja nainen on aina liitetty toisiinsa, Pietiläinen arvioi.
”Selittämättömyydessään kissaa
auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja maailmaa paremmin kuin mikään muu
kanssamme elävä eläin”, Petri Pietiläinen kirjoittaa Kissojen maailmanhistorian esipuheessa.
Kommentit
Lähetä kommentti