Äänislinnassa soditaan, lauletaan ja porsastellaan – Kauko Röyhkän sotaromaani Kaksi aurinkoa antaa rosoisen kuvan suomalaisten sotaretkestä





Vanha ambulanssi Petroskoissa kesällä 2015. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
Kansilehdellä on Kauko Röyhkän nimikirjoitus, huomaan, kun olen lukenut sota-ajasta kertovan romaanin Kaksi aurinkoa. Vuonna 1996 ilmestyneestä ja monesti Röyhkän läpimurtoteokseksi luonnehditusta romaanista on otettu uusintapainos. Hyvä niin.

Lukukokemus on samanaikaisesti raju ja vetävä. Romaani kertoo nuhjuisista muusikoista, jotka lähtevät jatkosodan loppuvaiheessa Äänislinnaan soittamaan ja laulamaan sotilaille. Viihdystysjoukoilla oli sodan aikana tärkeä moraalinen tehtävä pitää yllä mielialaa ja taistelutahtoa.
Kodin kynttilät, Äänisen aallot, Lännen lokari ja Elämää juoksuhaudoissa soivat konserteissa ja lieventävät sotilaiden koti-ikävää.
Petroskoissa on jäljellä sodankin aikana siellä olleita karjalaistaloja.

Röyhkän romaanissa Äänislinnaan saavutaan vasta, kun kolmasosa kirjasta on jo luettu. Röyhkä pohjustaa elämässään nyrjähtäneiden sankariensa persoonia. Tärkeimmät henkilöhahmot ovat rokonarpinen kitaristi Eeli ja poikamainen laulaja ja luonnonlahjakkuus Tytti, joka improvisoi uusia melodioita päästään yhtyeelle esitettäväksi. Eeli lymyilee Tukholmassa ja välttelee sotaan joutumista kyseenalaisessa seurassa.

Suomalaiset valtasivat Äänislinnan syksyllä 1941. Kaupunki oli asemasodan aikana melko rauhallinen paikka. Upseerien ja sotilaiden lisäksi Äänislinnaan tuli paljon lottia huolto- ja kirjapitotehtäviin.
Teatteritalo, rumat tehtaat, Aunuksen radio, punavankien keskitysleiri, pääkatu, lottahotelli, pienet hirsiset karjalaistalot, rantakatu ja Hallintoaukio vilahtelevat tekstissä tuoden romaanille aitoa historiallista kaikupohjaa.
Pekka Tiilikainen ja Kauko Käyhkö työskentelevät Aunuksen radiossa. Georg Malmstén käy siellä laulamassa. Sinfoniorkesteri soittaa, kun marskille järjestetään syntymäpäiväjuhlat.
Suomalaiset poistivat Leninin patsaan Petroskoista Hallintoaukiolta, mutta venäläiset palauttivat sen.


Romaanin erityispiirre on hyvin voimakas viettielämä. Sodan luomassa poikkeustilanteessa ihminen porsastelee kuin eläin. Seksikohtauksia on paljon. Ne ovat usein karkeita suoraan asiaan –kuvauksia. Liehittely ja soidinmenot ovat turhanaikaista puuhaa. Naisia on vähän, joten paikalle tulevat naiset joutuvat sotilaiden katseen ja himon kohteeksi. Kirjailija ei säästele julmuutta ja inhorealismia, kun kaksi saksalaisupseeria raiskaa yhteistuumin nuoren suomalaisnaisen.

Röyhkä kuvaa kiinnostavasti viiden hengen yhtyeessä esiintyvän Tytin persoonan. Laiha, poikamainen Tytti pukeutuu esiintyessään kultalameiseen lainapukuun, mutta tukka hapsottaa, eikä käytös ole peräisin mistään Käytöksen kultaisesta kirjasta. Luonnetta ja tahtoa Tytillä on vaikka muille jakaa ja musiikkia pulppuaa hänestä luonnonlapsen tavoin.
Teatterissa järjestettiin kulttuuritapahtumia.

Eeli on yhtyeen rokonarpinen keulakuva, jonka kielenkäyttö on usein karkeaa. Uskollisuus ei kuulu hänen hyveisiinsä, pomottaminen ja komentelu sen sijaan kuuluvat.
Romaanin loppupuolella pääosaan nousee eristäytynyt, omaan maailmaansa vetäytyvä hanuristi Tuure, joka kohtaa suunnattomia julmuuksia paetessaan venäläisiä.

Röyhkä on valinnut romaanin ajankohdaksi kevään ja alkukesän 1944, jolloin perääntyminen on jo ainakin sotilasjohdon tiedossa. Kannaksen suurtaistelut alkavat. Äänislinnassa liikkuu tarkka-ampujia ja venäläiset ovat lähellä.
Äänisen rannalla kulkee nykyään rantabulevardi.

Romaani huipentuu sotakuvaukseen, joka on realistisen tuntuista luettavaa. Eelin yhtye lähtee Äänislinnasta esiintymään Aunuksen radioon. Soittajat joutuvat väijytykseen. Kuvaus on tiheää, jännittävää ja ennakoimatonta.
Sotaromaanina Kaksi aurinkoa ei kuulu  karmeimpiin  sotakuvauksiin, koska siinä eletään pitkään myös rauhallisia aikoja. Katja Ketun Lapin sodasta kertova Kätilö on paljon julmempi. Kahteen aurinkoon mahtuu huumoria.  Siinä on rosoisuutta ja yllättäviä käänteitä ja historian tuoksua. Aiheena suomalaisten valloitusretki  Äänislinnaan  on hyvin kiinnostava. 


Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa. Like, 336. s.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuvosto-Virossa opettajan palkka oli sata ruplaa kuussa, ruplalla sai kolme olutta, mutta farkut maksoivat 180 ruplaa - Viron kansallismuseo Tartossa kertoo Viron historiasta kivikaudesta nykyaikaan