Siirtolapuutarhamökki kertoo työläisperheen elämästä 1930-luvulla – hyötykasveja piti viljellä, viinan kanssa ei sopinut läträtä



Siirtolapuutarhamökkiä hoidetaan hyvin. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
 Mökillä on kokoa kymmenen neliötä, mutta sinne mahtuu kaikki tarpeellinen: sänky, pari pientä pöytää ja tuolia sekä keittonurkkaus.
Vallilan siirtolapuutarhan museomökki on ainoa alkuperäisessä koossa säilynyt siirtolapuutarhamökki Vallilassa. Se kuvaa, millaisia siirtolapuutarhamökkejä työläisperheille rakennettiin 1930-luvulla. Samalla se kertoo siirtolapuutarhan taustalla olevasta ideologiasta.
Kahvipöpöytä

Työläisperheille piti tarjota aktiivista, hyödyllistä ja terveyttä edistävää puuhaa vapaa-ajaksi. Kolmasosa mökin puutarhasta mitoitettiin kukkia varten. Palstalla viljeltiin perunoita, lanttuja, porkkanoita, punajuuria, sokerijuurikkaita, kaaleja, sipuleita, herneitä ja tilliä. Puutarhassa piti olla vähintään yksi omenapuu ja muutama marjapensas.
Pahimpana lama-aikana 1930-luvulla palsta saattoi jopa pelastaa perheen nälänhädältä.

Alkuvuosina mökissä ei saanut yöpyä. Kaupungin päättäjät pelkäsivät, että työmiehet rällästäisivät, ryyppäisivät  ja viettäisivät paheellista elämää. Myöhemmin yöpymiskielto kumottiin. Mökkejä alettiin suurentaa yäpymistä varten.

Nyt siirtolapuutarhaväen talkoovoimin kunnostama mökki kukoistaa. Pionit ja ruusut loistavat, puutarhapalstalla kasvaa salaatteja ja vihanneksia, joita tarjoillaan yhteisissä juhlissa. Sisällä olevat esineet ja työkalut on saatu lahjoituksina.
Ruoka valmistettiin spriikeittimellä.


Museomökin piirsivät Helsingin asemakaava-arkkitehti Birger Brunila ja arkkitehti Väinö Tuukkanen vuonn 1932. Mökki ja puutarhapalasta kunnostettiin museoksi 2009-2010. Palstan istutuksen mukailevat puutarhakonsulentti Elisabeth Kochin Vallilan siirtolapuutarha-alueelle laatimaa istutussuunnitelmaa.
Museomökin omistaa Vallilan siirtolapuutarhayhdistys. Yleisölle se on avoinna sunnuntaisin klo 13-15.

Kommentit

  1. Ihana kukkapolku.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kattohaikara viihtyy Virossa – risumaja puhelintolpan päässä kelpaa asunnoksi kesästä toiseen

Грузинский хор создал уникальную атмосферу многоголосным пением в Успенском кафедральном соборе

Jo ajatus kissasta lievittää mielipahaa, kertoo tutkimus