Jarrua ei poljeta elämän viimeisessä kurvissa - Lindgrenin Vihainen leski laittaa kliseet palvelemaan huumoria

Minna Lindgren. Kuva Stefan Bremer / Teos.
Perkele, minä tiedän, mitä muistot tekevät. Pilaavat loppuelämän. Ja synnyttävät valeita, joita kutsutaan nostalgiaksi. Aika ei kultaa mitään, ei ainakaan traumoja.

Minna Lindgrenin romaanissa Vihainen leski 74-vuotias Ullis paukuttaa vihansa estoitta ilmoille ja lukija nauraa silmät vesissä.

Lindgrenin tyylilajeja ovat parodia, farssi, komedia ja puskahuumori. Hän liioittelee ja kääntää roolimallit päälaelleen. Ulliksen keski-ikäiset lapset muuttuvat äitirakas-hysyttäjiksi, jotka ovat huolissaan Ullista uhkaavasta dementiasta, mutta vielä enemmän perinnöstään.

Sillä elämän viimeisessä kurvissa ennen loppusuoraa annetaan mennä ilman jarrun polkemista. Puheita värittävät leskimarkkinat, hot joogat, pimppijumppa, työväenopiston kielikurssit, punaviini, diskot, pitkät suudelmat ja morkkis.

Ulliksella on vielä elossa kaksi hyvää ystävää, Pike ja Hellu sekä Hellun veli Valtonen. Tämä nelikko on romaanin ydinporukka. He yrittävät täyttää päivät kivalla tekemisellä silloinkin,  kun punaviini ei kutsu. Eläkkeellä jopa vapaaehtoistyöhön kaivataan enemmän miehiä kuin naisia. Diskomummot ovat yhteiskunnan hylkytavaraa.

Romaanin yksi juonne avaa Ulliksen muistoja omaishoitajan työstä. Ullis passasi ja hoiti kaksitoista vuotta kärttyisää halvaantunutta aviomiestään ennen kuin tämän kuolema vapautti Ulliksen. Näin Ullis saa mahdollisuuden uuteen elämään. Juuri mitään hyvää tympeästä aviomiehestä ei  jäänyt Ulliksen mieleen.

Kirjassa on ihania pikkumaskotteja kuten sukupuolineutraalisti kasvatetut lapsenlapset Sammal ja Pisara, joista ei tiedä, ovatko he tyttöjä vai poikia. Lasten suusta kuuluu totuus, kun he toitottavat viripanojuomasta, lunttuluteista, pikapanosta ja baarikärpäsistä.
Romaaniin pääsevät myös eläintarinat, kun Ullis saa hoitaa Fjodor-kissaa ja Jerkku-koiraa, tahtomattaan tai ei.

Kaiken naurun, farssin ja hölmöilyjen alla sykkii myös elämän surullinen kääntöpuoli. Kun seitsemänkymmentä on ylitetty, vastaan tulee sairauksia ja luopumista. Lindgen osaa myös vakavoitua ja välittää surun kokemisen.

Hauskuuden puolella Lindgrenillä on mainio taito käyttää hyväkseen kliseitä ja panna ne huumorin palveukseen. Kaiken me jaamme, toisiamme tukekaamme, ikääntynyt naislauma raakkuu diskossa ja musiikki vie kuin viimeistä päivää.

Vihainen leski on nopeasti hotkaistava ja viihdyttävä ilopilleri kirjallisuuden suurelta osin vakavilla markkinoilla.
Sirpa Pääkkönen

Minna Lindgren: Vihainen leski. Teos, 247 s.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sämpy is the most famous cat in Finland - here he gives an interview