Suudelma Budapestissa – viikko kamera kaulassa valokuvauskurssilla


Bydapestin keskuspuiston suloiset mallit. Kuvat: Sirpa Pääkkönen
Suudelma Budapestissa. Rakastavaisten kaupungissa riittää kuvauskohteita, mutta tehtävänanto ei ole helppo. Hetki on intiimi ja menee nopeasti ohi, eikä kahden ihmisen väliin tunnu sopivalta työntyä kameran kanssa.
”Pyydä heitä malleiksi”, Jari Silomäki ohjaa. Hän vetää Katseen konsulttien järjestämää valokuvauskurssia Budapestissä Harri Pälvirannan kanssa.

Meitä on kahdeksan kurssilaista viikon mittaisella valokuvauskurssilla. Kurssilaiset saavat valita opettajien ehdottamista teemoista paikan ja aiheen. Ryhmä hajaantuu kuvaamaan Keletin rautatieasemalle, lähiöihin, Tonavan rannoille ja silloille, hautausmaalle, kylpylöihin ja kodittomien yösijoille.

Vietän muutaman päivän Budapestin keskuspuistossa etsimässä lemmekkäitä pareja Lämpöaalto hellii kaupunkia. Vaaleanvihreät lehdet orastavat puissa. Ruohomatto kutsuu löhöilemään. Samaan aikaan Suomessa sataa räntää.

Ensimmäinen kuvauspäivä tarjoaa mukavasti aiheita ja tilanteita. Puistossa on markkinat. Lapset ratsastavat ponilla ja yrittävät kävellä puujaloilla. Nuoret halailevat ja kiehnäävät kylki kyljessä ruohikolla.
Osalla humala purkaa estot. Nuori mies kaatuu tytön syliin. Toinen tyttö hyppää miehen selkään. Väkeä on paljon julkisessa tilassa. Naps, kamera nappaa kuvia.
Selfie Budan kukkuloilla.


Seuraavana päivänä tilanne on aivan toinen. Juhlahumu on hävinnyt. Olutpullot ja roskapaperit on siivottu pois silmistä. Paikka on muuttunut koiran ulkoiluttajien ja tenniksen pelaajien siistiksi puistoksi. Suutelijoita ei näy missään, vaikka vanha linna ja lampi tarjoavat rakastuneille romanttiset kehykset.
Puoli kolmelta iltapäivällä lopulta tärppää. Näen teini-ikäisen pariskunnan, joka halailee toisiaan ruohikolla. Pojan naamassa kukkivat finnit,  ja tytön hymy loistaa hammasrautojen takaa.
”Voisitteko tulla malleikseni?” kysyn varovasti. He hymyilevät hieman ujosti, katsovat toisiaan ja suostuvat. Ihanat nuoret ovat syötävän suloisia  valokuvissa.

Toista kertaa mallien kanssa ei onnistakaan. Pyydän yhtä parsikuntaa malliksi eräässä kahvilassa Budan puolella. He hieman hämmästyvät, mutta suostuvat. He hipaisevat nopeasti toistensa huulia. Tyrin täydellisesti koko kuvauksen. En ehdi säätää kameran asetuksia. Aurinko loistaa kahvilan ikkunoista sisään häikäisevänä vastavalona ja muuttaa mallini mustiksi varjoiksi.

Kalastajalinnake Budan kukkuloilla vilisee turisteja. Budapestiläiset eivät sinne eksy. On vaikea erottaa yhtään ihmistä, jolla ei olisi kädessään kamera tai selfiekeppi. Kameran kanssa liikkuva ei erotu joukosta, mutta hyvää tilannetta on vaikea vangita.
En pyydä enää pareja malleikseni. Tarkkailen heitä etäämmältä ja otan muutaman kuvan. Vaikea olla tyytyväinen näihin kuviin. Yhtä vaikealta tuntuu häiritä ketään ja työntyä lähelle. Ammattikuvaajat osaavat sen. Harrastajalla nousee rima vastaan.

Jari Silomäki
 Kurssiin sen sijaan olen hyvin tyytyväinen. Opettajat järjestävät aamupäivisin luentoja valokuvauksesta. Joinakin päivinä katsellaan ja analysoidaan kurssilaisten kuvia. Voin vain ihailla heidän  paneutumistaan  tehtäväänsä. Kodittomat näyttävät surullisen surkeilta. Kauppahallista saa paljon muitakin näkökulmia kuin ostokset ja matkamuistot. Lähiöt ja niissä asuvat ihmiset tulevat kuvissa lähelle katsojaa.
Suuren kaupungin hyvä puoli on siinä, että se antaa kuvaajalle lukemattomia mahdollisuuksia ja näkökulmia. Ovi jää auki. Budapestiin on hyvä palata.
Harri Pälviranta



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuvosto-Virossa opettajan palkka oli sata ruplaa kuussa, ruplalla sai kolme olutta, mutta farkut maksoivat 180 ruplaa - Viron kansallismuseo Tartossa kertoo Viron historiasta kivikaudesta nykyaikaan