Upea Mankell kuvaa kuoleman läheisyyden kirurgin suulla Ruotsalaisissa saappaissa






Henning Mankellin Ruotsalaisia saappaita lukiessa ei voi olla miettimättä kirjailijan kohtaloa. Mankell kuoli syöpään tämän vuoden lokakuussa. Maailmalle hän paljasti syöpädiagnoosinsa tammikuussa 2014, kasvain niskassa ja keuhkoissa.
Vakavasti sairas kirjailija teki sen minkä voi, tarttui kynään ja kirjoitti syöpäpäiväkirjaansa taudin etenemisestä. Hän kiitti hoitoja ja läheisiään, näki välillä valoa ja uskoi voivansa kirjoittaa pitkäänkin.

Italialaiset kengät –romaanin (2007) itsenäinen jatko-osa Ruotsalaiset saappaat jäi hänen viimeiseksi romaanikseen. Lisäksi ilmestyi kirjoituskokoelma Juoksuhiekka, jossa hän kertaa elämänsä tapahtumia.

Suru ja luopuminen ovat vahvasti läsnä Ruotsalaisissa saappaissa, joka kertoo melko eristäytyneenä muusta maailmasta elävästä 70-vuotiaasta kirurgista, Fredrikistä.
Romaanin dramaattinen alku loihtii lukijan silmien eteen tulipalon. Fredrikin talo saaressa palaa maan tasalle. Hyvällä tuurilla hän pelastautuu ulos liekkien keskellä mukanaan kaksi oikean jalan kumisaapasta. Muuta hän ei saa mukaansa. Tuli nielee seinät, tavarat ja dokumentit.

Alku on rajun symbolinen. Siinä menee elämä, joka kulkee kohti loppuaan. Viimeiselle matkalle ei oteta mitään mukaan, ei edes kahta saman jalan kumisaapasta.
Saaressa on Fredrikin tyttären asuntovaunu, johon Fredrik majoittuu saadakseen suojaa alkavan syksyn viileyttä vastaan. Romaani rakentuu pitkälle Fredrikin ajatuksille. Lukija pääsee näkemään kirurgin sisäisen maailman, sen pohdinnat ja vivahteet.

Saariston pienessä yhteisössä on vain harvoja asukkaita. Erikoisin on nuuskija ja luulosairas postinkantaja Jansson, jonka käsistä ei kulje yhtään postikorttia niin, että hän ei lukisi niitä.

Rikoskirjailijana maailmanmaineeseen noussut Mankell luo tähänkin romaaniin rikoselementtejä. Poliisit alkavat tutkia palon syytä. Syyttävä katse kohdistuu talon omistajaan.
Naispuolinen paikallislehden toimittaja tekee aiheesta juttua lehteen ja tutustuu Fredrikiin. Onnettomuus tuo Fredrikin näköpiiriin myös hänen maailmalla seikkailevan tyttärensä.

Ruotsalaiset saappaat on tavattoman hyvin kirjoitettu. Sen kaikki keskeiset henkilöt ovat oman tiensä kulkijoita kaukana keskivertokansalaisista, mutta samalla hyvin tosia.
Mankell liikkuu syvien asioiden parissa. Miten rakentaa elämä uudelleen silloin, kun kaikki on tuhoutunut. Fredrik tarvitsee henkilöllisyystodistuksen, pankkikortin, vaatteita ja kaikkia arkielämän tavaroita. Kirurgilla on sentään säästöjä, joilla pääsee alkuun.

Uuden elämän luomisessa on koko ajan vahvasti läsnä pohdinnat vanhenemisesta ja kuolemasta. Mitä vielä ehtii tehdä, kun kello käy kohti elämän päätepistettä. Ehtiikö vielä rakastua vai onko se mahdotonta? Ehtiikö luoda yhteyden omille teilleen häipyneeseen tyttäreen?
Vanheneminen tulee hitaasti ja huomaamattomasti. Veneeseen ei voi hypätä yhtä ketterästi kuin nuorempana. ”Vanheneminen oli usvaa, joka ajelehti hiljaa mereltä päin”, Mankell kirjoittaa. Vanha mies pelkää kuolemaa, ei sitä käy kieltäminen.

Pitkin romaania on hienoja oivalluksen hetkiä kuten kohta, jossa kirurgi muistelee,  kuinka hänen vaarinsa tappoi kauriin. Fredrik oli silloin kymmenvuotias.
”Ihmiset eivät ole täysin sellaisia kuin heidän luulee olevan. Se koskee kaikkia. Ihmisissä, jotka tapaa ja luulee tuntevansa, on aina jotain odottamatonta”, Mankell kirjoittaa.

Tunteet eivät sammu iän mukana. Fredrik elättelee toivoa, jotta häntä kolmekymmentä vuotta nuorempi paikallislehden naistoimittaja antaisi jotain vastakaikua Fredrikin varovaiselle lähestymiselle. Mankell on kuitenkin realisti eikä sorru siirappiin.
Hyvin kiinnostava juonne on välien hidas lämpiäminen tyttäreen, johon liittyy useita dramaattisia hetkiä.
Mankell osaa luoda arjen jännityksen. Kuinka pelastetaan vaikeuksiin joutunut tytär, jonka omalaatuinen käytös kätkee alleen salaisuuksia.

Muita tasoja hieman heikompi linkki Ruotsalaisissa saappaissa on rikostarina. Kun kirurgin talon tulipalo ei jää saariston ainoaksi mysteeriksi, poliisit joutuvat kaivamaan syyllisen eikä ehdokkaita ole kovin monta.
Mankell kirjoittaa romaaniinsa toivon säikeen kuten hän syöpäpäiväkirjojensa alussakin kirjoitti, mutta kuolema on silti voittamaton. Kuolema ei ilmoita tulostaan eikä siihen ole valmis edes vaikeasti sairas ihminen, vaikka toista väittäisi.

Henning Mankell: Ruotsalaiset saappaat, suom. Kari Koski. Otava. 495 s.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neuvosto-Virossa opettajan palkka oli sata ruplaa kuussa, ruplalla sai kolme olutta, mutta farkut maksoivat 180 ruplaa - Viron kansallismuseo Tartossa kertoo Viron historiasta kivikaudesta nykyaikaan