Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Siirtolapuutarhamökki kertoo työläisperheen elämästä 1930-luvulla – hyötykasveja piti viljellä, viinan kanssa ei sopinut läträtä

Kuva
Siirtolapuutarhamökkiä hoidetaan hyvin. Kuvat: Sirpa Pääkkönen   Mökillä on kokoa kymmenen neliötä, mutta sinne mahtuu kaikki tarpeellinen: sänky, pari pientä pöytää ja tuolia sekä keittonurkkaus. Vallilan siirtolapuutarhan museomökki on ainoa alkuperäisessä koossa säilynyt siirtolapuutarhamökki Vallilassa. Se kuvaa, millaisia siirtolapuutarhamökkejä työläisperheille rakennettiin 1930-luvulla. Samalla se kertoo siirtolapuutarhan taustalla olevasta ideologiasta. Kahvipöpöytä Työläisperheille piti tarjota aktiivista, hyödyllistä ja terveyttä edistävää puuhaa vapaa-ajaksi. Kolmasosa mökin puutarhasta mitoitettiin kukkia varten. Palstalla viljeltiin perunoita, lanttuja, porkkanoita, punajuuria, sokerijuurikkaita, kaaleja, sipuleita, herneitä ja tilliä. Puutarhassa piti olla vähintään yksi omenapuu ja muutama marjapensas. Pahimpana lama-aikana 1930-luvulla palsta saattoi jopa pelastaa perheen nälänhädältä. Alkuvuosina mökissä ei saanut yöpyä. Kaupungin päättäjät pel

Kumpula juhli juhannusta - blogissa kuvat siirtolapuutarhan kokkojuhlasta

Kuva
Kokkojuhlat Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Kumpulan siirtolapuutarhan kesäasukkaat järjestävät joka vuosi mukavat juhannusjuhlat, johon kuuluu lavatanssia, hevosajelua, saappaanheittoa, muurinpohjalettujen paistoa ja tietysti kokko. Tänä vuonna se syttyi hyvin ja komistuksen kruunasi vanha tuoli. Juhlijoissa oli erityisen paljon lapsiperheitä. Juhlinta jatkuu sukupolvien ketjussa. Kaksi-kolmekymmentä vuotta sitten kokon ympärillä juoksivat lapset, jotka nyt tuovat juhannusjuhliin omia lapsiaan. Uudet sukupolvet heittävät kärrynpyörää ja huristavat hevoskyydissä. Kivaa on.  

Sämpy paljastaa: ”Herkkujen herkkuni on voi – kuulen aika kauas, ko voirasia aukastaan”

Kuva
Sämpy viihtyy metsässä. Kuvat: Sämpyn sihteeri- Minusta tuli Sämpyn ihailija verrattain myöhään, vasta silloin, kun jo paljon yli kymmenen tuhatta ihailijaa oli nostanut peukun Sämpyn Facebook-sivulle. Lopulta hoksasin itsekin osoittaa ihailuni peukulla Facebookin kissasulostuttajalle ja pääsin seuraamaan Sämpyn notkeita loikkauksia, pörröistä häntää ja metsäretkiä. Tänään päätin lähestyä Sämpyä haastattelypyynnöllä ymmärtääkseni hieman tarkemmin kissaa, joka on pistänyt minun ja yli 14 000 muun seuraajan pään pyörälle. Jäljennän tässä vastaukset sanatarkasti mitään lyhentämättä ja mitään lisäämättä. Sämpy on kirjoittanut ne omilla pienillä kissantassuillaa. Minkä rotuinen kissa olet ja missä asut? ”Mää oon 3v maatiaiskissa ja asustelen Oulun pohojoispuolella Kalimenkylässä, joka on vielä maaseutua, täälä on tillaa kissan liikkua.” Kerro mielipuuhistasi. ”Mielupuuhaa on hiirestys ja myyrästys. Lintujaki ottasin enemmän, mutta ko niitei saa kiinni. Tykkään myö

Salmelan nuori taiteilija innostui maisemista – lumpeet kukkivat järvellä, laiturit viestittävät rauhaa ja romantiikka

Kuva
Johanna Lumpeelta on Salmessa esillä kaksi sarjaa: villieläimet ja järvimaisemat. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Romanttinen laituri, penkki, järvimaisema ja veden pinnalla kukkivat lumpeet. Taidekeskus Salmelan vuoden nuori taiteilija Johanna Lumme vie nuorta suomalaista taidetta kohti maisemamaalauksen perinnettä. Järvet ja luonto olivat suomalaisen kultakauden ajan taiteilijoille tuiki tärkeää kuvastoa 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Suuri ranskalainen impressionistimestari Claude Monet maalasi upeita   maalauksia kukkivista lumpeista. Vuonna 1990 syntynyt Salmelan nuori taiteilija kulkee siis suurten mestareiden jäljessä. Kuuluisaan   esikuvaansa, lummemaalari Monet’een,   verrattuna Johanna Lumme maalaa ekspressionistisemmin. Siveltimestä jää kankaaseen paksu jälki. Lumpeen kukissa on rosoa, väreissä hehkuvat heleät siniset, vihreät ja lilat sävyt.  Johanna Lumme: Kun kaikki äänet katoavat, jäljelle jäät vain sinä, 2016. Johanna Lumme työskenteli Salmelan res

Kaipuu, pelko ja uho – merimiehet tatuoivat ihoonsa suuria tunteita, joista ei sopinut puhua ääneen

Kuva
Tatuoituja unelmia. Kuva merikeskus Vellamon näyttelystä: Sirpa Pääkkönen Enpä ottaisi tatuointia iholleni, enkä paljon välitä niiden katselemisestakaan, mutta Kotkassa kiinnostuin tatuointeihin kätkeytyvistä viesteistä. Merikeskus Vellamon kesänäyttelyssä on esillä Ruotsin merimuseon tuottama Usko, toivo, rakkaus –näyttely, jossa paneudutaan merimiesten tatuointien historiaan pintaa syvemmältä. Merimiesten tekemät tatuoinnit ovat symbolisesti ladattuja kuvia, jotka on pistelty kiinni ihoon. Sentimentaalisia aiheet kertovat suurista tunteista: kaipuusta, koti-ikävästä, pelosta, rakkaudesta ja toveruudesta. Kun tunteista ei sopinut puhua ääneen, iho jäi vapaaksi tilaksi ilmaista rintaa kouristavia asioita. Pääseinälle on koottu kokoelma tatuointimalleja, jotka heijastavat vahvasti yksinäisen merimiehen kaipuuta naiseen. Ikävää ilmentävät geishat, intiaaninaiset, myyttiset merenneidot, vähäpukeiset tanssijat ja sairaanhoitajat. Väreissä vahvasti näkyvä punainen hehk