Tekstit

Näytetään tunnisteella pääsiäinen merkityt tekstit.

Moskova vuonna 1990, vuonna 2010 ja vuonna 2017 - pimeät ja kuoppaiset kadut katosivat, tilalle nousi pilvenpiirtäjiä

Kuva
Moskovan 870-vuotissyntymäpäivä vuonna 2017. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Moskova vuonna 1990. Silloin on pääsiäinen, Mihail Gorbatshov vallassa vielä hetken  ja yhteiskunta suuressa murroksessa. Vanha Neuvostoliitto vetää viimeisiä henkosiaan ja uusi Venäjä alkaa varovaisesti syntyä. Luonnorikkauksien Venäjä näyttää vielä köyhältä. Moskova nuokkuu illalla pimeydessä ja kaupungissa on kuoppaisia hiekkateitä. Mutta me menemme kirkkoon. Ystävämme, kuvataiteilija Iljas Aidarov on päättänyt näyttää meille ortodoksisen pääsiäisjumalanpalveluksen, joka televisioidaan koko maassa ensimmäistä kertaa. Valtio on antanut siihen luvan. Olen matkassa kahden sisareni kanssa. Kolme sisarta Moskovassa. Venäläiseen tapaan Iljas on kutsunut mukaan ystäviään. Vieraanvaraisuus, se pursua venäläisestä sydämestä ja ystävyys halutaan jakaa. Kompastelen kohti kirkkoa pimeällä, kuoppaisella tiellä. Iljaksen parikymppinen ystävä koputtaa minua selkään ja kysyy, onko sinulla kelloa. Alan kaivaa kell...

Pääsiäiskulkueet marssivat ja kantavat pyhäinkuvia Malagassa viikon, rummut pauhaavat, suitsukkeet palavat ja kadut täyttyvät katsojista

Kuva
Jotkut kantajista sulkevat silmänsä. Kil, kil, kil, pam, pam, pam. Kellot kilisevät ja rummut paukuttavat Espanjan yössä, kun pääsiäiskulkueet marssivat iltapäivästä aamuyöhön Malagassa. Nenään kantautuu suitsukkeiden voimakas tuoksu. Semana Santa on espanjalaisille yksi vuoden tärkeimmistä kirkollisista juhlapyhistä. Kulkueita järjestetään kuutena päivänä viikossa ja viimeiset lipuvat pitkin katuja aamuyöllä puoli viideltä. Matkailijalle pääsiäiskulkueiden näkeminen on jännittävä kokemus, mutta vaarana on myös, että niistä tulee ähky. Malagan vanhassakaupungissa on tolkuton tungos, kun ihmiset ahtautuvat kameroineen kapeiden katujen viereen. Jäin muutaman kerran jumiin vanhaankaupunkiin, kun kulkueet ja katsojat tukkivat tien hotellille. Kulkueiden kärjessä kulkee huppupäisiä, valkoisiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä kynttilät kädessään. Mukana on myös lapsia. Niiden perässä  tulee kantolava, jossa on pyhäinkuva. Joillakin lavoilla on Neitsyt Maria, joillakin ...