Tekstit

Näytetään tunnisteella Espanja merkityt tekstit.

Pääsiäiskulkueet marssivat ja kantavat pyhäinkuvia Malagassa viikon, rummut pauhaavat, suitsukkeet palavat ja kadut täyttyvät katsojista

Kuva
Jotkut kantajista sulkevat silmänsä. Kil, kil, kil, pam, pam, pam. Kellot kilisevät ja rummut paukuttavat Espanjan yössä, kun pääsiäiskulkueet marssivat iltapäivästä aamuyöhön Malagassa. Nenään kantautuu suitsukkeiden voimakas tuoksu. Semana Santa on espanjalaisille yksi vuoden tärkeimmistä kirkollisista juhlapyhistä. Kulkueita järjestetään kuutena päivänä viikossa ja viimeiset lipuvat pitkin katuja aamuyöllä puoli viideltä. Matkailijalle pääsiäiskulkueiden näkeminen on jännittävä kokemus, mutta vaarana on myös, että niistä tulee ähky. Malagan vanhassakaupungissa on tolkuton tungos, kun ihmiset ahtautuvat kameroineen kapeiden katujen viereen. Jäin muutaman kerran jumiin vanhaankaupunkiin, kun kulkueet ja katsojat tukkivat tien hotellille. Kulkueiden kärjessä kulkee huppupäisiä, valkoisiin kaapuihin pukeutuneita ihmisiä kynttilät kädessään. Mukana on myös lapsia. Niiden perässä  tulee kantolava, jossa on pyhäinkuva. Joillakin lavoilla on Neitsyt Maria, joillakin ...

Metsälintu Pahkinen tanssii nunna Ávilan Teresan tarinan - älä ajattele paljon, vaan rakasta paljon

Kuva
Metsälintu Pahkinen eläytyy Avilan Teresan ajatusmaailmaan. Kuva Johanna Hurme Ilta pimenee Tuusulan vanhan puukirkon ikkunoiden takana. Muutama spottivalo valaisee hämärää kirkkoa ja luo taianomaista tunnelmaa. Alttarin eteen astuu mustiin pukeutunut vaaleatukkainen nainen. Hän on nunna Ávilan Teresa, jonka tarinan  tanssija Metsälintu Pahkinen kertoo tanssiteatteriteoksessa Sisäinen linna . Tanssi ja monologi vievät 1500-luvun Espanjaan, joka vaurastui ja jossa kulttuuri kukoisti. Varjon maahan loi inkvisitio. Harhaoppisia käännytettiin viralliseen uskoon ja kirjoja poltettiin roviolla. Ávilan Teresan (1515-1582)  suku oli käännytetty julkisesti Espanjan inkvisition aikana juutalaisuudesta. Tuusulan kirkko. Kuva Johanna Hurme Metsälintu Pahkinen tanssii julki Teresan tunteet noin tunnin esityksessä: rakkauden kirjoihin, tuskan kun niitä poltetaan, uskonnollisen heräämisen, joka johtaa omaan kirjoittamiseen ja luostareiden perustamiseen. Teresa halusi,...

La Gomera on Kanarian rusina, jonka keskellä kasvaa peikkometsä

Kuva
Kivenjäräkäleen  lempinimi on Kolumbuksen muna. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Iiiiiiiik, uuuu, oooo , huutaa vähintään joka toinen bussissa. Jyrkästä mutkasta on ilmestynyt toinen bussi, vieressä on syvä rotko eikä ohituskaistaa ole. Tämä matka ei ole mikään, ellei muutama bussi tule vastaan. Tämä on koko retken paras osuus, matkaopas Marjut nauraa. Vastaan tullut bussi alkaa peruuttaa, kunnes löytyy kohta, jossa kaksi bussia mahtuu miten kuten rinnakkain. Tien reuna kohti rotkon syvyyksiä on edelleen senttien päässä, mutta kanarialaiset bussikuskit osaavat työnsä. Noin kymmenen kilometrin kiemuraisella matkalla bussien ohitusnäytelmä toistuu kolme kertaa. Ohi mennään bussin kylkiä hipoen askeleen päässä jyrkänteestä. Keskimääräinen bussien vastaantulotiheys on kolme matkaa kohti vähän kinttupolkua leveämmällä  maisemareitillä, viisitoista vuotta oppaana toiminut Marjut tietää kertoa. Olemme La Gomeran saarella. Monet pitävät sitä kauneimpana Kanarian saarista....

Rinteeseen rakennettu La Orotavan pikkukaupunki vie komealle aikamatkalla historialliseen arkkitehtuuriin

Kuva
Katunäkymä. Näkymä La Orotavan vanhasta kaupungista alas. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Teneriffalla on helppo liikkua bussilla paikasta toiseen. Sen ovat huomanneet monet matkailijat, sillä bussit ovat usein täysiä. Kuski ei ota kyytiin, jos ovet on suljettu ja matkustaja jää koputtamaan bussin oven taakse. Seuraava bussi tulee noin puolen tunnin päästä, voi uskoa. Puerto de la Cruzista bussi vie parissa kymmenessä minuutissa La Orotavan pikkukaupunkiin. Se matka kannattaa tehdä, sen verran viehättävä rinteeseen rakennettu pikkukaupunki on. Kadut ovat jyrkkiä, ja historiallista keskustaa voi joutua hieman etsimään, koska kyltit eivät ohjaa linja-autoasemalta vanhaan kaupunkiin. Aina voi kysyä tietä. Joku osaa englantia ja espanjan alkeilla pärjää. San Agustinin kirkko. Kun mäkeä pujottelee ylöspäin oikeaan suuntaan ensimmäisenä vastaan tulee San Agustinin kirkko Plaza de la Constituciónin aukion laidalla. Aukiolla on pari mukavaa kahvilaa, jossa paikalliset istusk...

Papukaijoja, miekkavalaita, apinoita, tiikereitä, mangusteja, pingviinejä – Teneriffan papukaijapuisto on täynnä kiinnostavaa nähtävää

Kuva
Loro Parquessa on noin neljätuhatta papukaijaa. Kuvat; Sirpa Pääkkönen Pue sadeviitta päälle, jos et halua kastua miekkavalaiden näytöksessä Teneriffan papukaijapuistossa eli Loro Parquessa, kehottaa sadeviittojen myyjä.  Osa nuorisosta päättää kuitenkin kastua. Suuressa merivesialtaassa uiskentelee jättikokoisia miekkavalaita, joiden yksi suosittu temppu on pärskyttää vettä etupenkeillä istuvien katsojien päälle. Iiiiiiik, huutaa nuoriso, kun valaat heiluttavat pyrstöään ja vesi lentää useiden metrien kaaressa katsomoon. Valaiden kasvattajat yllyttävät yleisöä taputtamaan. Siitä miekkavalaat näyttävät pitävän. Paras temppu show’ssa on kuitenkin hyppy yläilmoihin. joka huipentaa runsaan vartin mittaisen valaiden show’n. Suloiset mangustit kaivavat kuoppia. Puerto de la Cruzissa Pohjois-Teneriffalla sijaitsevaa Loro Parqueta mainostetaan saarella Euroopan ykköskohteeksi matkailijoille. Kieltämättä se on hauska ja hyvin hoidettu paikka. Papukaijoja on neli...