Taidetta, tarinoita, journalismia

Kansanpukuja Uralin kaiku -osastolla. Neuvostoaikana  1970- ja 80-luvulla virolaisen opettajan palkka oli sata ruplaa kuussa. Kirjat olivat halpoja. Runokirja irtosi 28 kopeekalla. Ruplalla sai kolme olutta, mutta ruotsalaiset  farkut mustassa pörssissä maksoivat 180 ruplaa. Silti  ne olivat haluttua tavaraa, koska ne piristivät harmaata arkea, kertoo opas  Lea Jürgenstein  Viron kansallismuseossa Tartossa. Viime syksynä avattu museo kuvaa 11 000 vuotta Viron historiassa. Se lähtee nykyajasta ja etenee kivikauteen. Esineitä ja tarinoita Baltin suurimmassa museossa on niin paljon, että opastettu retki on ensikertalaiselle hyödyllinen. Pysyviä näyttelyitä on yksitoista. Lisäksi on tiloja vaihtuville näyttelyille. Ruotsalaiset farkut. Viron  aikamatkalla, museon toisessa päänäyttelyssä  Kohtaamisia  tutustutaan  vapauden aikaan, elämään rautaesiripun takana, kirjojen aikaan, teollistumiseen, kristinuskon saapumiseen, rautakauteen ja kivi...

Kuresaari Saarenmaalla. Viro viettää itsenäisyyspäiväänsä 24. helmikuuta. Nyt juhlitaan 99. syntymäpäivää. Vuoden kuluttua Virossa juhlitaan pyöreitä vuosia. Silloin Viron tasavalta täyttää sata vuotta. Minulle Viro on hyvin tärkeä maa ja syitä on monia. Ihmiset . Tunnen lukuisia sydämellisiä, lämpimiä, syvällisiä ja huumorintajuisia virolaisia. Virolainen halaa, kun tapaa ystävän. Hän nauraa silmät säteillen ja osoittaa, miten iloinen on tapaamisesta. Virolainen tanssii ja laulaa. Viiden vuoden välein järjestettävät laulu- ja tanssijuhlat Tallinnassa on valtava juhla, josta virolaiset sanovat, että muut eivät voi edes ymmärtää, miten merkityksellisiä ne ovat virolaisille. Kuorot marssivat tunteja kestävässä kulkueessa keskustasta laululavalle kuoroasut päällä. Laululavalle tuodaan soihtu, joka nostetaan soihtutelineeseen ja ilmapallot lentävät pitkin taivasta. Pieni laulaja palaamassa Tallinnan laulujuhlilta Saarenmaalle 2014. Tuhannet kuorolaiset nousevat laululavalle...

Katunäkymä Kuressaarssa. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Kesääni on kohta kymmenen vuotta kuulunut viikon matka Kuressaareen. Useille virolaisille ja suomalaisille Viron kesäpääkaupunki on Pärnu, mutta minulle se on Kuressaari, Saarenmaan kaunis ja romanttinen pääkaupunki. Siellä mukulakivet   mutkittelevat 1700-luvulla ja 1800-luvulla rakennettujen puutalojen välissä. Pienet puutarhat ja ruusutarhat koristavat taloja. Keskustorilla kohoaa muutama arvorakennus 1600-luvulta: raatihuone ja vaakahuone. Vaakahuoneen hauskannäköinen  julkisivu on rakennettu porrasmaisesti dolomiittikivestä. Kuressaari säilyi historiallisessa asussa, koska Saarenmaa oli sotilastukikohta, kun Viro kuului Neuvostoliittoon. Mantereelta sinne pääsi, jos sukulaiset lähettivät kutsun. Passi piti olla mukana.  Keskusaukion vieressä torilla käsityöläiset, puutarhurit ja marjanpoimijat kauppaavat tuotteitaan. Ostakaa, ostakaa litra mansikkaa, virolainen villapaita tai puinen pannunalust...

Tunnelmallinen Viljandi. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Viivähdin Viljandissa Etelä-Virossa vain muutaman tunnin, mutta olin täysin myyty. Harjun päällä mutkittelee muutama mukulakivikatu, jota reunustavat vanhat puutalot. Rakennukset ovat tyyliltään kirjavia ja samoin värit. Osa hirsitaloista on kunnostettu. Omistajat ovat valinneet maaliksi vihreää, ruskeaa, punaista ja okraa, jolloin kokonaisuudesta tulee hauska tilkkutäkki. Alueella on myös puuhuviloita, joita varakkaat perheet rakensivat 1900-luvun taitteessa. Omistajat olivat pääosin saksalaisia. Kauppa vanhassa puutalossa. ” Puutalojen säilymisestä voi kiittää itsepäisiä kaupunginjohtajia, jotka eivät koskaan antaneet purkaa niitä”, sanoo ystäväni, matkaopas Elina Aro-Ojapelto . Kun postaan muutaman kuvan Facebookiin, kollegani Hannu Marttila kirjoittaa, että Neuvostoliiton miehityksen aikana suuri osa vanhoista puutaloista oli puna-armeijan käytössä. Venäjän armeija poistui Virosta vasta 1994. Puutalot säästyivät toise...

Haikarapariskunta pesimäpuuhissa Virossa. Kuvat: Sirpa Pääkkönen   Kun Virossa ajelee autolla, vastaan tulee metsiä, peltoja ja paljon koskematonta luontoa. Välissä on pieniä kyliä, ja silloin tällöin silmiin osuu joku hylätty kolhoosi muistona Viron Neuvostoajoista. Reiteillä on myös paljon lintuja. Toisinaan voi bongata kurjen, mutta Virossa mantereen puolella lentelee   ennen muuta paljon haikaroita. Niiden bongaaminen on hauskaa. Joskus olen laskenut parin sadan kilometrin automatkalla pari sataa kattohaikaraa. Ne kävelevät pelloilla sammakkojahdissa tai pariskunnat majailevat pesässä sähkötolpan nokassa ruokkimassa poikasiaan. Risumajat ovat hauskan näköisiä, koska haikara ei ole viimeisen päälle järjestystä rakastava lintu. Se jatkaa pesän rakennustaan, kun se palaa talven vietosta Afrikan lämmöstä. Useimmat Viroon palaavat kattohaikarat talvehtivat Egyptissä. Sama risupesä kelpaa haikarapariskunnan kodiksi vuosien ajaksi. Virolaiset lintuharrastaj...