Tekstit

Näytetään tunnisteella Sisällisota merkityt tekstit.

Heidi Köngäs kertoo romaanissaan Sandra sisällissotaan joutuvan perheen tarinan niin koskettavasti, että lukijaankin sattuu

Kuva
Suomen sisällissodasta on kulunut tänä vuonna sata vuotta. Se on aihe, joka tarjoaa yhä maaperää kirjallisuudelle, taiteelle ja tutkimukselle. Maa jakautui kahtia, eivätkä kaikki haavat ole vieläkään umpeutuneet. Sodan seurauksista on viime vuosina puhuttu muun muassa ylisukupolvisena traumana, jossa selittämätön paha on siirtynyt sukupolvelta toiselle. Heidi Köngäs osaa romaaneissaan tuoda historian lähelle lukijaa. Edellisessä romaanissaan Hertta hän kertoi poliitikko Hertta Kuusisen tarinan. Romaanissa Sandra hän kuvaa viiltävästi yhden perheen ja suvun tarinan julmassa ja armottomassa sisällissodassa. Sandra on kuvaus myös selviämisestä suuressa köyhyydessä, jossa ihmiset ovat langanlaihoja raatajia. Välillä pitää riipiä metsästä marjoja ja ketunleipiä suuhun tai käydä naapurissa pyytämässä hieman jauhoja ruisleipään, kun kotona odottaa monta ruokittavaa suuta. Sandran tarina alkaa siitä, että köyhän perheen tytär joutuu huutolaislapseksi ja joutuu eroon lä...

Eloa juoksuhaudoissa - sodasta puhuttiin 1940-luvulla vertauskuvin, koska täsmälliset sanat olivat liian kovia kestää

Kuva
SA-kuva-arkisto. Kotoa on korpeen tullut kirje. Kuvattu Petsamossa Luottojoella 1942. Suomen käymät sodat loivat vaikenemisen kultturiin. Vuoden 1918 sisällisodan kokemuksista ei puhuttu. Talvisodan ja jatkosodan jälkeen sodan kokeneet sotilaat kätkivät kokemukset mielensä pohjalle. Sodasta sopi puhua vain omissa veteraaniporukoissa. Tieto-Finlandialla palkitun Ville Kivimäen mukaan Suomessa elää sitkeästi myytti, että sodasta ja sen aiheuttamista traumoista ei puhuta. Myytti on kuitenkin vain osa totuutta. Sotakokemukset elävät elokuvissa, kaunokirjallisuudessa, tietokirjallisuudessa ja teatterissa. Niihin palataan toistuvasti. Ville Kivimäki puhui viime viikonloppuna sodan aiheuttamista traumoista ensimmäisessä valtakunnallisessa kriisi- ja traumakonferensissa, jonka järjestäjinä olivat Traumaterapiakeskus ja Psykologiliitto . Kivimäen mukaan sanaa trauma ei tunnettu 1940-luvulla. Suomi oli tuolloin hyvin erilainen paikka kuin nykyinen hyvinvointi-Suomi. 1940-luvu...