Tekstit

Näytetään tunnisteella dog merkityt tekstit.

Koira on suositumpi kuin kissa – 35 prosentissa talouksista on lemmikki, kertoo Tilastokeskus

Kuva
Kuvat: Sirpa Pääkkönen Hau, hau ja miau . Suomalaisissa perheissä asuu yhä enemmän koiria. Toiseksi suosituin lemmikkieläin on kissa. Tilastokeskus julkaisi viime viikolla tutkimuksen, jonka mukaan 35 prosentilla suomalaisista on joku lemmikkieläin. Luku on noussut neljässä vuodessa, sillä vuonna 2012 lemmikkieläin oli 30 prosentissa talouksista. Ainakin yksi koira on nyt 22 prosentilla talouksista ja ainakin yksi kissa 15 prosentilla talouksista. Neljällä prosentilla kotitalouksista on sekä koira että kissa. Muiden lemmikeiden osuus on pieni. Kotitalouksilla oli alkuvuonna 2016 kaikkiaan noin 800 000 koiraa, kun vuonna 2012 koiria oli noin 630 000. Entistä useammassa kotitaloudessa on kaksi koiraa toistensa seurana. Kotitalouksien kissojen määrä ei ole lisääntynyt neljässä vuodessa, vaan on liki ennallaan, noin 600 000 kissaa. Koira on siis kirinyt etumatkaa kissoihin nähden suosikkieläimen paikassa. Keskustelun voi silti virittää ikuisuuskysymyks...

Pavlovin koira majailee Pietarin Hygieniamuseossa

Kuva
Pavlovin koira nuuhkii ruokakuppia Hygieniamuseossa. Kuvat Sirpa Pääkkönen Kili, kili soi kello ja sylki alkaa valua Pavlovin koiran suusta. Venäläinen fysiologi Ivan Pavlov (1849-1936) kehitti koirakokeillaan teorian ehdollistamisesta eli siitä, miten valittu ärsyke saa aikaan opitun reaktion, joka ei kuulu oppijan tavanomaiseen toimintatapaan. Pavlov soitti kelloa juuri ennen kuin ruoka-annos työnnettiin koiran suuhun. Aluksi koira ei erittänyt sylkeä ennen kuin se sai lihaa. Mutta vähitellen koira oppi yhdistämään kellon äänen ja herkkupalan. Kilinä sai aikaan syljen erityksen silloinkin, kun ruokaa ei tullut. Pavlovilla oli useita koiria. Yksi niistä majailee   Pietarissa Taiteiden aukion kupeessa sijaitsevassa Hygieniamuseossa muistuttamassa Pavlovin kehittämästä teoriasta. Täytetty koira on niin elävän näköinen, että se voisi millä tahansa hetkellä pinkaista juoksuun, heiluttaa häntäänsä tai vähintäänkin alkaa erittää sylkeä ruuan tuoksun huumaamana....