Tekstit

Näytetään tunnisteella drawing merkityt tekstit.

Lennä kuin lintu - kuvataidekoululaisten taiteessa ihminen leijuu ja lentää

Kuva
Pohjois-Helsingin kuvataidekoululaisten teoksia. Kuvat: Sirpa Pääkkönen   Anna lapselle kynä käteen ja hän piirtää. Hän oppii hallitsemaan käden liikkeitä ja siirtää paperille sen, mitä kokee ja näkee. Aivan pienellä lapsella ihmisen päästä kasvavat kädet ja jalat. Myöhemmin hän oppii piirtämään vartalon. Usein kuvissa näkyy oma perhe. Kuviin ilmestyy taloja, eläimiä ja kukkia. Jos lapsella on suruja, sekin voi näkyä kuvissa. Kun kouluissa kuvaamataidon tunteja on vähennetty ja muutettu valinnaisiksi, on upeaa, että Suomessa on kuvataidekouluja. Juuri nyt voi käydä katsomassa, millaisia kuvia lapset luovat Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa. Kanneltalon galleriassa on esillä koulun 30-vuotisjuhlanäyttely. Kanneltalon galleria on komean näköinen. Katosta roikkuu kevyitä installaatioita. Suuri valkoinen paperikissa vangitsee katseen. Yksi seinä on täynnä kuvia, joka kertoo ihmisen pukeutumisesta. Taidehistoriaakin on opiskeltu. Seinällä on egyptiläisiä hahmoja ja savest...