Tekstit

Näytetään tunnisteella Salmela merkityt tekstit.

Salmela luottaa tuttuun konseptiinsa: taiteen konkarit ja untuvikot käyvät vuoropuhelua näyttelysaleissa ja avajaisissa kajahtaa musiikki Mäntyharjun kirkossa

Kuva
Veikko Myllerin munaveistoksia Salmelassa. Kesäperinteisiini on toistakymmentä vuotta kuulunut retki Taidekeskus Salmelan kesänäyttelyn avajaisiin Mäntyharjulle. Salmelan peruskonsepti on alusta saakka säilynyt samanlaisena. Päärakennuksen näyttelyt ripustetaan niin, että taideteokset voivat käydä dialogia keskenään. Salmelassa kohtaavat nimeä hankkineet, kokeneet taiteilijat ja uransa alussa olevat nuoret taiteilijat. Vuoden nuoren taiteilija saa näkyvästi näyttelytilaa. Vuodesta 2010 Salmela on tarjonnut työskentelytilan taiteilijoille myös Viipurissa ja siellä työskennelleet esittelevät teoksiaan kesänäyttelyssä. Avajaiset alkavat aina konsertilla Mäntyharjulla. Tänä vuonna avajaiskonsertti oli poikkeuksellisen upea, kun Dima Slobodeniouk johti Sinfonia Lahtea ja ohjelmistossa oli tunnettujen oopperoiden alkusoittoja, muun muassa Wagnerin Tristan ja Isolde , Rossinin Varasteleva harakka ja Verdin Kohtalon voima .  Salmelan nuori taiteilija: Essi Peltone...

Salmelan nuori taiteilija innostui maisemista – lumpeet kukkivat järvellä, laiturit viestittävät rauhaa ja romantiikka

Kuva
Johanna Lumpeelta on Salmessa esillä kaksi sarjaa: villieläimet ja järvimaisemat. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Romanttinen laituri, penkki, järvimaisema ja veden pinnalla kukkivat lumpeet. Taidekeskus Salmelan vuoden nuori taiteilija Johanna Lumme vie nuorta suomalaista taidetta kohti maisemamaalauksen perinnettä. Järvet ja luonto olivat suomalaisen kultakauden ajan taiteilijoille tuiki tärkeää kuvastoa 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Suuri ranskalainen impressionistimestari Claude Monet maalasi upeita   maalauksia kukkivista lumpeista. Vuonna 1990 syntynyt Salmelan nuori taiteilija kulkee siis suurten mestareiden jäljessä. Kuuluisaan   esikuvaansa, lummemaalari Monet’een,   verrattuna Johanna Lumme maalaa ekspressionistisemmin. Siveltimestä jää kankaaseen paksu jälki. Lumpeen kukissa on rosoa, väreissä hehkuvat heleät siniset, vihreät ja lilat sävyt.  Johanna Lumme: Kun kaikki äänet katoavat, jäljelle jäät vain sinä, 2016. Johanna Lumme työsk...