Salmela luottaa tuttuun konseptiinsa: taiteen konkarit ja untuvikot käyvät vuoropuhelua näyttelysaleissa ja avajaisissa kajahtaa musiikki Mäntyharjun kirkossa

Veikko Myllerin munaveistoksia Salmelassa.

Kesäperinteisiini on toistakymmentä vuotta kuulunut retki Taidekeskus Salmelan kesänäyttelyn avajaisiin Mäntyharjulle. Salmelan peruskonsepti on alusta saakka säilynyt samanlaisena. Päärakennuksen näyttelyt ripustetaan niin, että taideteokset voivat käydä dialogia keskenään.
Salmelassa kohtaavat nimeä hankkineet, kokeneet taiteilijat ja uransa alussa olevat nuoret taiteilijat.

Vuoden nuoren taiteilija saa näkyvästi näyttelytilaa. Vuodesta 2010 Salmela on tarjonnut työskentelytilan taiteilijoille myös Viipurissa ja siellä työskennelleet esittelevät teoksiaan kesänäyttelyssä.

Avajaiset alkavat aina konsertilla Mäntyharjulla. Tänä vuonna avajaiskonsertti oli poikkeuksellisen upea, kun Dima Slobodeniouk johti Sinfonia Lahtea ja ohjelmistossa oli tunnettujen oopperoiden alkusoittoja, muun muassa Wagnerin Tristan ja Isolde, Rossinin Varasteleva harakka ja Verdin Kohtalon voima

Salmelan nuori taiteilija: Essi Peltonen
Eniten lumouduin kuitenkin Sibeliuksen Belsazarin pidot op. 51 konserttisarjasta, jossa orkesteri soitti lyyriset ja hitaat osuudet kevysti ja pehmeästi - välillä kuin kuiskaten. Melodisemmissa kohdissa orkesteri loihti pyörteitä ja keinuntaa, jotka tempaisivat mukaansa kuin tanssi.

Päärakennuksen näyttelysaleissa on esillä muun muassa Marjatta Tapiolan, Jussi Mäntysen, Tero Laaksosen ja Veikko Myllerin teoksia.
Tapiolan teokset ovat usein olleet vaikuttavia, mutta nyt maalaussarja eläinten kalloista tuntui hieman kuluneelta saman idean toistolta. Sarja vaikutti luonnosmaiselta.

Veikko Myller on tuonut Salmelaan hauskoja munaveistoksia. Avoimessa munan puolikkaassa lymyää joku hupaisa figuuri, soittoniekka tai muu olio. Munaveistokset tuovat mieleen venäläiset pääsiäismunat, joita kultasepät nikkaroivat keisariperheiden tilauksesta lahjoiksi.

Tero Laaksonen jatkaa omalla tyylillään. Hänen maalauksensa ovat saaneet ideoita muinaisista kulttuureista, muun muassa antiikin Kreikasta.

Salmelan kesän nuori taiteilija on tänä vuonna Essi Peltonen, joka tuntuu seuraavan Kuutti Lavosen jälkiä suurikokoisilla kasvokuvillaan.

Viime vuoden Salmelan nuori taiteilija Johanna Lumme on näyttävästi esillä. Vuosi sitten hänen herkät lummemaalauksensa ja rantamaisemansa myivät hyvin. Nyt hänen väriskaalansa on muuttunut alkukesän herkästä ja hennosta vihreästä ekspressiivisempään ja värikkäämpään, mutta samalla myös raskaampaan suuntaan. Lumpeet lepäävät usein sinisessä tai lilan sävyisessä maisemassa.

Inari Krohnilta on esillä herkkää ja heleää grafiikkaa, jossa katsoja viedään usein metsämaisemaan. Suloinen teos on esimerkiksi metsän keskeltä päänsä pystyyn nostava tatti.

Salmelan miljöö Mäntyharjun kulttuurimaisemassa on aina yhtä pettämättömän ihana. Puutalot, päärakennus ja venevajat kuvastuvat tyynellä säällä kauniisti järven pintaan. Apteekki, postitalo ja huvimajat pilkistävät puiden keskeltä ja sulautuvat maisemaan kauniisti.

Tero Laaksosen maalauksia.

Johanna Lumpeen lummemaalaus.
Jenni Yppärilän kolmiuloitteinen maalaus Viipurista. Kuvat: Sirpa Pääkkönen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kattohaikara viihtyy Virossa – risumaja puhelintolpan päässä kelpaa asunnoksi kesästä toiseen

Грузинский хор создал уникальную атмосферу многоголосным пением в Успенском кафедральном соборе

Jo ajatus kissasta lievittää mielipahaa, kertoo tutkimus