Tekstit

Näytetään tunnisteella konsertit merkityt tekstit.

Jazzlaulaja Riikka Keränen esiintyy Art Jazz Helsinki Festivalilla

Kuva
  Riikka Kerästä viehättää jazzissa sen tarjoama vapaus. Kuva: Jouni Harala Art Jazz Helsinki Festivalin pääesiintyjä on tänä vuonna jazzlaulaja Riikka Keränen , joka esiintyy yhtyeensä kanssa Vuosaaren Vuotalossa perjantaina 13. lokakuuta. Keräsen kanssa lavan jakavat pianisti Juho Valjakka , basisti Oskari Siirtola ja rumpali Anssi Tirkkonen . ”Tutustuin Juhoon ja Oskariin  Helsingissä jazzmusiikin opintojen parissa. Anssin kanssa ystävyys alkoi jo melkein 20 vuotta sitten ensimmäisenä koulupäivänä lukiossa”, Keränen kertoo.  Konsertti on nimeltään One Time Romance . Sen aikana kuullaan Keräsen omia sävellyksiä ja suuren amerikkalaisen laulukirjan jazzklassikoita. ”Lauluissa puhutaan rakkaudesta sen monissa eri sävyissä ja muodoissa.” Keränen   julkaisi viime vuonna esikoisalbuminsa A Vision of a Garden , jonka sanoitukset liikkuvat emotionaalisesta tutkiskelusta ja Kamerunin sademetsistä Saamenmaan tuntureille saakka. Kuningatar Nefertitistä inspiroitunut...

Eija Ahvo laulaa ja lausuu Äiti maasta Paloheinä soi -musiikkitapahtuman pääkonsertissa

Kuva
Eija Ahvon konsertissa on mukana lauluja luonnonsuojelusta ja rauhanaatteesta. Kuva: Ari Talusén Paloheinä soi -musiikkitapahtumalla on tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuosi. Musiikkitapahtuma on kymmenen vuoden ajan tuonut Paloheinän alueelle aina alkusyksystä konsertteja, joissa ovat esiintyneet paikalliset muusikot ja monet tunnetut suomalaiset laulajat ja muusikot. Tänä vuonna pääkonsertissa Hyvän Paimenen kirkossa esiintyy näyttelijä ja laulaja Eija Ahvo pianisti Minna Miettisen kanssa. Runon ja laulun ilta on nimeltään Äiti maa . Ahvo on valinnut ohjelmistoon muun muassa lauluja, jotka liittyvät luontoon. ”Luonto on meille suomalaisille pyhä paikka. Erityisesti metsä on monille tärkeä voimapaikka. Konsertissa on mukana lauluja, jotka välittävät viestiä luonnonsuojelusta. Kaikki voivat toimia aktiivisesti luonnon hyväksi. Konsertin teemalaulu kertoo metsäpaloista. Äiti maa sinun hiuksesi palaa, on vihreytes harmaa ja valkeus mustaa , kirjoittaa Taina Laane Minna Miettisen sävellykse...

Mari Rantasilan sanoituksissa viisikymppinen nainen nauttii elämästä - uusi albumi ilmestyy marraskuussa

Kuva
Mari Rantasila Mari Rantasilan pian ilmestyvän  Hei rakas elämä -albumin sanoituksissa kuulija kohtaa naisen, joka kulkee rinta rottingilla elämästä nauttien, eikä häpeä ikäänsä. Mari täyttää ensi vuonna kuusikymmentä. Hän haluaa päivittää käsityksiä, joita liitetään yli viisikymmentävuotiaisiin naisiin. ”Pop-musiikissa ei juuri kirjoiteta sanoituksia, jotka liittyvät tämän ikäisiin naisiin. Muutenkin yhteiskunnassa ikääntyvä nainen häivytetään tapettiin niin kuin hänellä ei olisi mitään arvoa. Tämä ei pidä paikkaansa. Viisikymmentä ohittaneilla naisilla on paljon tunneälyä ja tietotajua”, Mari sanoo. Hei rakas elämä on Rantasilan 10. albumi ja se ilmestyy 11. marraskuuta. Levyn tiimoilta järjestetään konsertti Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa 29. lokakuuta klo 18. Kun Mari laulaa ikääntyvistä naisista, hän saa paljon hyvää palautetta. ”Monesti konsertin jälkeen naiset tulevat kertomaan minulle itse ikänsä ja tunnelma on hyväntuulinen. Iästä voi ja pitää olla ylpeä. Monet elävät t...

Musiikkia veden ääreltä - Emma Salokoski ja Johanna Juhola Paloheinä soi -musiikkitapahtumaan

Kuva
Emma Salokoski (vas, kuva Kira Gluschkoff) ja Johanna Juhola (kuva Timo Happonen). Laulaja Emma Salokosk i ja haitaristi  Johanna Juhola vievät kuulijat veden äärelle Paloheinä soi -musiikkitapahtumassa 14. syyskuuta klo 19 Hyvän Paimenen kirkossa Pakilassa. Emma Salokoski kertoo, millainen konsertti on tulossa ja mitä hänen ensi syksyynsä kuuluu.   Minkälainen ohjelmisto sinulla ja Johanna Juholalla on Paloheinän konsertissa? "Soitamme läpileikkauksen vuosien saatossa levyttämistäni kappaleista. Mukana on lauluja Emma Salokoski Ensembleltä, Maria Ylipään kanssa tehdyltä "Omani uni" -albumilta, soolotuotantoni aikaisia lauluja, sekä muutama yllätyskappale. Siis lauluja veden alta ja ääreltä!" Millä perusteilla valitsitte ohjelmiston? "Olen valinnut kokoonpanollemme sopivia kappaleita, joissa haitarisäestys Johannan omintakeisin sovituksin pääsee oikeuksiinsa. Tässä kokoonpanossa esitettyinä lauluihin tulee erityinen kai...

Juuressa-klubi esitteli neljä upeaa naisartistia - uusi klubi tuo musiikintekijöitä kerran kuussa Helsingin Kallioon

Kuva
Eeva Lampela (vas.), Sabrine Chniber ja Johis Kivinen perustivat Juuressa-klubin. Suomessa on nykyään paljon nuoria lahjakkaita naislaulajia, jotka tekevät omaäänistä musiikkia. Uusi Juuressa-klubi ravintola Tenhossa Helsingissä esitteli neljä uransa alkuvaiheessa olevaa upeaa laulajaa. Lavalle nousivat Ariana , Ellariitta , JOEM ja LadyH . Musiikissa soivat muun muassa rockballadit, soul ja pop. Tekijöilleen merkitykselliset sanat kertoivat pieniä tarinoita tai käsittelivät ikuisesti kestäviä aiheita: tunteita, ihmissuhteita ja reittiä, joka nuoren ihmisen on löydettävä, kun hän hakee paikkaansa maailmassa. Ariana Jokaisen esityksen jälkeen mentori, musiikin monitoimmies Douglas Pashley antoi palautetta laulajille ja  heidän bändeilleen. Hänellä oli vain hyvää sanottavaa. "Great, fantastic, you are really good", sanat toistuivat kanadalaistaustaisen Pashleyn palautteessa. "Näin hyvää musiikkia ei kuule radiossa", hän tiivisti arvionsa. Juurella-...

"Tämä on kuin sotaväki, pojat haluaa, että joku komentaa", nauraa Aikamiesten johtaja Märt Ratassepp - Kuoron kuuluisuus alkoi Iltatuulen viestistä

Kuva
Aikamiehet harjoituksissa. Kuka muistaakaan Iltatuulen viestin ? Se pysytteli Yleisradion suosituimpien laulujen listalla runsaat puolitoista vuotta 1960-luvun lopussa. Se ihana, se karmea laulu. Iltatuulen viesti jakoi huippuaikanaan mielipiteet jyrkästi. Nyt kun laulua kuuntelee Youtubesta, voi vain ihailla, miten komeasti miesten äänet sointuvat yhteen. Iltatuulen viesti teki tunnetuksi Aikamiehet-lauluyhtyeen, joka on edelleen hyvissä voimissa ja järjestää vuosittain lukuisia konsertteja. ”Aikamiehet koottiin vuonna 1964 levyttämään Iltatuulen viestiä . Siihen tuli laulajia Työväen mieskuorosta ja muista kuoroista. Laulu levytettiin kerta otolla Kirjan talolla. Levytystä johti George de Godzinsky ”, Kuoron nykyinen johtaja Märt Ratassepp kertoo. Levytyksen jälkeen  laulajat palasivat omiin kuoroihinsa, ja Aikamiehet-lauluyhtye eli hiljaiseloa muutaman vuoden. Kun Iltatuulen viesti alkoi soida radiossa, yhtye koottiin taas ja se on toiminut virkeästi siitä...