Mari Rantasilan sanoituksissa viisikymppinen nainen nauttii elämästä - uusi albumi ilmestyy marraskuussa

Mari Rantasila

Mari Rantasilan
pian ilmestyvän Hei rakas elämä -albumin sanoituksissa kuulija kohtaa naisen, joka kulkee rinta rottingilla elämästä nauttien, eikä häpeä ikäänsä. Mari täyttää ensi vuonna kuusikymmentä. Hän haluaa päivittää käsityksiä, joita liitetään yli viisikymmentävuotiaisiin naisiin.

”Pop-musiikissa ei juuri kirjoiteta sanoituksia, jotka liittyvät tämän ikäisiin naisiin. Muutenkin yhteiskunnassa ikääntyvä nainen häivytetään tapettiin niin kuin hänellä ei olisi mitään arvoa. Tämä ei pidä paikkaansa. Viisikymmentä ohittaneilla naisilla on paljon tunneälyä ja tietotajua”, Mari sanoo.

Hei rakas elämä on Rantasilan 10. albumi ja se ilmestyy 11. marraskuuta. Levyn tiimoilta järjestetään konsertti Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa 29. lokakuuta klo 18.

Kun Mari laulaa ikääntyvistä naisista, hän saa paljon hyvää palautetta.

”Monesti konsertin jälkeen naiset tulevat kertomaan minulle itse ikänsä ja tunnelma on hyväntuulinen. Iästä voi ja pitää olla ylpeä. Monet elävät tämän ikäisinä jopa elämänsä parasta aikaa. Me olemme tärkeä osa yhteiskuntaa”, Mari painottaa.

Spotifysta voi jo kuunnella uudelta levyltä kappaleet Oisko joku mulle ja Rakkaus on ruusu. Mari on kirjoittanut sanat, laulut on säveltänyt Suvi Isotalo ja sovitukset ovat Jouni Aslak Raatikaisen. Marin vanhaa tuotantoa on Spotifyssa runsaasti. 

Oisko joku mulle on hymy huulilla tehty laulu, joka havainnoi romanttisia suhteita. Olisiko mielekkäämpää löytää joku, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, eikä yrittää muuttua toisen toiveiden mukaan , Rantasila kysyy.

Rakkaus on ruusu kertoo rakastumisen alkuhuumasta, jossa hormonien täyttämää mielihyvää haluaa aina vaan lisää, mutta samalla miettii, onko lopulta jäljellä vain orjantappurakruunu. Menneet pettymykset kaikuvat mielessä: Mihin enää uskaltaa heittäytyä ja kenen kanssa?

Musiikin teossa sanat tulevat Mari Rantasilalle aina ensin. Sävellykset ja sovitukset rakentuvat sanojen pohjalta. Joskus sanat syntyvät nopeasti, mutta usein laulun syntyminen on pitkä prosessi, jossa on erilaisia vaiheita. Mari pallottelee tekstiä säveltäjä Suvi Isotalon kanssa. Sanajärjestystä ja muotoa voidaan muuttaa, mutta laulun ajatus on tärkeä ja sen täytyy säilyä laulussa.

Suomi on Marille tunnekieli ja siksi hän kirjoittaa sanat aina suomeksi.

”Sanavarastoni suomen kielessä on laaja ja suomi on taipuisa kieli. Kirjoitan mieluummin suomeksi kuin esimerkiksi englanniksi.”

Mari Rantasila on kokenut esiintyjä, eikä hän jännitä keikkoja. Pieni kutkutus väreilee kuitenkin ilmassa aina keikkapäivän aamuna.

”Valmistaudun keikalle aamusta saakka. Pesen ja laitan hiukset. Meikkaan, availen ääntä ja kroppaa. Päivän aikana syntyy moodi, jossa tuntee, miten kiva on päästä keikalle.”

Musiikki on seurannut Mari Rantasilaa läpi elämän. Hän alkoi 5-vuotiaana soittaa klassista pianoa. Käydessään koulua Porissa hän lauloi kuorossa ja esiintyi pienempien ryhmien kanssa. Teatterikouluaikana hän keikkaili pianobaareissa. Marin Ensimmäinen albumi Salainen elämä ilmestyi 1987.

Mari alkoi kirjoittaa yhä enemmän itse lauluja. Hän näytti niitä Heikki Salolle, joka rohkaisi Maria jatkamaan lauluntekijänä. Kaipuun kääntöpiiri -albumi syntyi 1993.

"Tästä albumista alkoi urani lauluntekijänä", Mari sanoo.

Vuonna 2000 Mari näytteli tv-sarjassa Raid. Ohjaaja Tapio Piirainen pyysi häntä laulamaan tunnusmelodian Vain rakkaus. Kappaleesta tehtiin aluksi single ja lopulta musiikkia tehtiin albumin verran. Musiikkia sävelsi Markku Kanerva. Vain rakkaus toi Marille vuoden 2000 naissolisti Emma-palkinnon. Sen jälkeen hän teki nopeassa tahdissa levyt Meidän matka 2001, Jotain ohi on 2003 ja kokoelman Aikamatka.

Vuonna 2018 Mari kirjoitti uusia sanoituksia ja etsi teksteille säveltäjää. Hän kuuli radiosta Suvi Isotalon laulun Uusi ja tunsi sukulaisuutta Suvin ajatusmaailman kanssa. Mari ehdotti yhteistyötä. Vuonna 2020 syntyi albumi Mari Rantasila 2020.

"Yhteistyö on jatkunut tiiviinä. Hei rakas elämä -albumin  myötä lähdemme juhlavuoden kiertueelle bändin kanssa keväällä 2023. Täytän juhlavuonna 60 ja silloin tulee myös 40 vuotta teatterikouluun pääsystäni. Keikkailemme edelleen Suvin kanssa myös duona. Musiikki elää edelleen vahvasti osana taiteilijan uraani."

Mari Rantasilan roolisuorituksia nähdään parhaillaan televisiossa. Hän esiintyy sarjoissa Helsinki-syndrooma ja Aikuiset, jotka on nähtävissä Yle Areenassa. Menopaussi-musikaalista tulee uusia esityksiä ensi keväänä. Sunnuntailounaan neljäs kausi julkistetaan ensi vuonna.
Sirpa Pääkkönen

Mari Rantasila -duon konsertti Hei rakas elämä lauantaina 29.10. klo 18 Pakilan Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1, Helsinki.
Esiintyjät: Mari Rantasila, laulu & Suvi Isotalo, piano, kitara, laulu. Konsertti on osa Art jazz Helsinki -festivaalia.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kattohaikara viihtyy Virossa – risumaja puhelintolpan päässä kelpaa asunnoksi kesästä toiseen

Грузинский хор создал уникальную атмосферу многоголосным пением в Успенском кафедральном соборе

Jo ajatus kissasta lievittää mielipahaa, kertoo tutkimus