"Laulaminen on minulle kuin hengittämistä" - Susanna Haavisto on Paloheinä soi! -tapahtuman pääesiintyjä
Susanna Haavisto "Laulaminen on minulle kuin hengittämistä. Jos olen lauluton, en elä kokonaisena vaan minusta puuttuu jokin tärkeä osa", laulaja ja näyttelijä Susanna Haavisto sanoo. Hän on kiertänyt laulamassa jo neljäkymmentä vuotta, usein Eija Ahvon kanssa. Tänä syksynä Susanna Haavisto on Paloheinä soi -festivaalin pääesiintyjä. Hän esiintyy säveltäjä-pianisti Esa Helasvuon kanssa Hyvän Paimenen kirkossa lauantaina 15. syyskuuta klo 19 konsertissa Paloheinästä Pariisiin - lauluja matkan varrelta. Osa konsertin lauluista on syntynyt Paloheinässä, jossa Susanna on asunut 32 vuotta. Lauluissa muistellaan lapsuutta, käydään sirkuksessa ja puhutaan elämän rajallisuudesta. Mutkien kautta matka päättyy Ranskaan. Pariisin kaduilla kaikuvat Edith Piafin unohtumattomat tarinat ja sävelmät sekä Jacques Brelin voimakas vetoomus: Rakastakaa! Susanna on kiitollinen siitä, että saa laulaa. "Menetin ääneni lähes kahdeksaksi kuukaudeksi vuonna 2000 äänihuulioperaat...