Tekstit

Näytetään tunnisteella kuorolaulu merkityt tekstit.

Georgialaiskuoro loihti ainutlaatuisen tunnelman moniäänisellä laululla Uspenskin katedraalissa

Kuva
Kuorolaiset liittyivät aplodeihin konsertin päätteeksi Uspenskin katedraalissa. Uspenskin katedraalissa oli käsinkosketeltavan tiheä tunnelma, kun Georgian kansallisradion ja -television lauluyhtye Rivorera esiintyi täydelle kirkkosalille perjantaina. Maineikkaan kuoron ohjelmistossa oli ortodoksista kirkkomusiikkia ja kansanlauluja. Kuoro on tunnettu siitä, että se esittää georgialaista polyfonista kuoromusiikkia, jonka juuret ovat kaukana kahden tuhannen vuoden takana. Kymmenen mieslaulajan kuoro esitti moniäänistä kuorolaulua täydestä sydämestä. Melodioissa soivat usein pitkät kaaret ja äänien matto on monikerroksinen ylimmistä tenoriäänistä matalimpiin bassoihin. Vaikuttavaa oli se, miten kuoro loihti harmonioita hiljaisella ja pehmeällä soinnilla. Kirkossa syntyi hyvin meditatiivinen ja yksityinen tila, vaikka kirkko oli täpö täynnä ihmisiä. Musiikki vei kuulijan syvälle mielensä sisälle. Mielikuvissaan saattoi nähdä esimerkiksi vuorimaiseman. Toki kuorosta löytyi myös ...

Lauttasaaren Laulajat esittää kevätkonsertissaan Tanejevin kantaatin Johannes Damaskolainen - "Kaunis, syvällinen, koskettava, vaativa"

Kuva
Ari Luoma laulaa useissa kuoroissa. Sekakuoro Lauttasaaren Laulajat esittää Sergei Tanejevin (1856-1915) säveltämän kantaatin  Johannes Damaskolainen Lauttasaaren kirkossa 6. toukokuuta klo 16. Ohjelmassa on myös suomalaisten säveltäjien kuorosävellyksiä. Yksi kuoron laulajista on basso Ari Luoma , joka on usein esiintynyt myös kuoron solistina. Ari Luoma liittyi Lauttasaaren Laulajiin vajaa neljä vuotta sitten. ”Kuulin kuoron esityksen Karl Jenkisin Requiemista  Kauniaisten kirkossa. Pidin paljon esityksestä. Halusin kuoroon, joka esittää laajoja ja isoja teoksia ja siksi anoin pääsyä kuoroon. Lisäksi olin laulanut eräässä kuoronjohtaja Victoria Meersonin vetämässä kuoroproduktiossa Uspenskin katedraalissa, joten tunsin johtajan", Ari kertoo. Hän pääsi itsekin laulamaan Jenkinsin Requiemia , sillä kuoro esitti sen uudelleen viime keväänä. Nyt harjoitellaan tiiviisti Tanejevin Johannes Damaskolaista . Ari on laulanut tämän kantaatin kerran, kun Uspen...

Lauttasaaren Laulajien kuorolaiset paljastavat suosikkijoululaulunsa - kuorolla on neljä konserttia ennen joulua

Kuva
Saara Goldhorn. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Lauttasaaren Laulajat on kuoro, jossa laulajat viihtyvät. Kuoron johtaja Victoria Meerson opettaa laulamaan vaativia kuoroteoksia, muttta ohjelmistossa on myös helppoja tuttuja lauluja. Tärkein hetki on aina konsertti, kun laulajat kohtaavat yleisön. Jukka Salo Lauttasaaren Lauljajilla on loppuvuodesta neljä konserttia Lauttasaaren kirkossa, Uspenskin katedraalissa ja Helsingin työväenopistossa. Neljä kuorolaista kertoo, miksi he laulavat tässä kuorossa ja mikä on heidän lempijoululaulunsa. Basso Jukka Salo: "Liityin Lauttasaaren Laulajiin vuonna 1991. Kuorotoiminta on tullut minulle osittain jo kodin perintönä, sillä äiti oli pitkään mukana kirkkokuorossa. Kuorossa tapaan muita samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa on mukava jakaa sekä harjoitukset että esiintymiset. Ja se samaan tahtiin hengittäminen, kun sitä näin pysähtyy hetkeksi ajattelemaan, on jotenkin sykähdyttävää." "Lisäksi me takarivin basso-...

Monen kansallisuuden Gallerie-kuoro järjestää juhlakonsertin Kanneltalolla

Kuva
 Victoria Meerson johtaa Gellerieta harjoituksissa.  Kuvat: Sirpa Pääkkönen Kanneltalolla on luvassa huiman kaunista naiskuoromusiikkia, kun Gallerie-kuoro järjestää kymmenvuotisjuhlakonserttinsa perjantaina 19. helmikuuta. Kuoronjohtaja Victoria Meerson keräsi laulajia naislauluyhtye Gallerieen vuonna 2003. Vuonna 2006 nimi muutettiin Kamarikuoro Gallerieksi. Laulajat tulevat Venäjältä, Virosta, Latviasta, Ukrainasta, Valko-Venäjältä ja Suomesta. Galina Liuttu , Olga Rusakova, Vera Kruglik ja Olga Spitsyna. Monet heistä ovat musiikin ammattilaisia. Se kuuluu harjoituksissa Pyhän kolminaisuuden kirkon piharakennuksessa, jossa parikymmentä laulajaa hioo venäjänkielisiä, suomenkielisiä ja espanjankielisiä lauluja esityskuntoon. Sopraanot soivat kirkkaina ja alimpien alttojen rekisterit painuvat miesäänten tasolle. Victoria Meerson huomaa kuitenkin parannettavaa. Ohjeet kaikuvat venäjäksi. Se on kaikille yhteinen kieli. Joitakin kohtia toistetaan monta...