Tekstit

Näytetään tunnisteella näyttely merkityt tekstit.

Piparkakuista syntyy kirjahylly tai tuulimylly Virossa

Kuva
Tallinnan piparkakkumania-näyttelyssä voi tänä vuonna ihailla muun muassa laululavaa, vanhaa riihtä, tuulimyllyjä, kannelta ja kirjahyllyä. Myös juhlavuosi Viro 100 näkyy näyttelyssä. Piparinäyttely järjestetään nyt 13. kertaa. Se on hauska perinne, joka tuo yhteen leipurit ja taiteilijat. Näyttelyyn osallistuu noin sata taiteilijaa. Näyttelyn lisäksi halukkaat voivat osallistua työpajoihin ja luoda itse piparitaidetta. Piparkoogimaani-näyttely 6. tammikuuta saakka Tallinnan design- ja arkkitehtuurigalleriassa, Pärnu mnt 6. 

Muutu maailma, vaativat taiteilijamanifestit Julian Rosefeldtin upeassa Manifesto-näyttelyssä Taidehallissa

Kuva
Koditon harhailee Julian Rosefeldtin filmi-installaatiossa. Tunnelma Julian Rosefeldtin Manifesto-näyttelyssä Taidehallissa on maaginen. Pimeitä näyttelyhuoneita täplittävät isot videoscreenit, joiden välissä näyttelyväki puikkelehtii kuin pimeässä liikkuvat varjot. Valkokankaille heijastuu rinnakkaisia ja samanaikaisia kertomuksia, jotka ovat yhtäaikaa julistuksia ja kuvia nykyajasta. Siellä on opettaja lasten keskellä luokkahuoneessa, perhe juhlavassa ruokapöydässä, hautajaisvieraat muistotilaisuudessa, toimitusjohtaja yksityistilaisuudessa, tatuoitu punkkari bileissä, uutisankkuri studiossa, nukkemestari työpajassaan, työntekijä jätteenpoistolaitoksessa ja koditon mies harhailemassa kaatopaikkamaisemissa. Kuvissa rinnastuvat köyhyys ja hyvinvointi, yhteiskunnan kelkasta pudonneet ja nousukkaat, arki ja juhla. Muistotilaisuus ja yksityinen vastaanotto. Kuvat näyttelystä Sirpa Pääkkönen Kuvien taustalla pauhaavat taiteilijoiden manifestit, joilla on otettu kantaa mill...

Repijän mekko, pakkopaita, pimeä huone ja kuuma kylpy - Mental Museum -näyttely Lapinlahdessa kuvaa mielisairaanhoidon vaiheita 1800-luvulta lähtien

Kuva
Sänky ja huone. Lapinlahden sairaala on Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön valmistunut sairaala.   Se valmistui 1841 Carl Ludvig Engelin suunnitelmien mukaan. Sairaalatoiminta rakennuksessa päättyi 2008. Kesäkuussa sairaala-alueen Venetsia-rakennuksessa avautui Mental Museum, joka kertoo mielenterveyden hoidon vaiheista Suomessa. Näyttely kuvaa pitkää matkaa, joka on kuljettu suljetuista laitoksista avoimempiin hoitomuotoihin ja terapioihin. Mental Museum –näyttelyn kulmahuoneessa esitellään Seilin saarella 1619-1962 toiminutta sairaalaa sekä Lapinlahden sairaalaa. Toisessa huoneessa on taiteilijoiden mielenterveys-teemaan liittyviä produktioita. Ylihoitaja Lyyli Swan aloitti työnsä sairaalassa vuonna 1898, jolloin hoito oli alennustilassa.   Hänen mukaansa työ mielisairaiden parissa oli kuin kamppailua yön pimeydessä. Aikaa myöten alkoi näkyä valonpilkahduksia. Ymmärrettiin, että sairas tarvitsi asianmukaista hoitoa, mutta hoitomuotojen kehittämin...

Saari täynnä rauhaa ja kauneutta - valokuvanäyttely Kizhin saaren kirkoista ja karjalaistaloista on esillä Laihian kirjastossa

Kuva
Pääkirkot näkyvät kauas. Reilun tunnin kantosiipialusmatkan jälkeen Petroskoista eteen avautuu historiallisten puukirkkojen ja karjalaistalojen kaunis saari. Se on  Kizhin museosaari Venäjän Karjalassa keskellä kaunista Äänisjärveä. Matkustin saarelle ystävättäreni kanssa elokuussa 2015.  Saarelta ottamani valokuvat ovat kiertäneet kolmessa näyttelyssä: viime syksynä Karjalatalossa Helsingissä, helmikuussa synnyinpitäjäni Ylistaron kirjastossa ja nyt toukokuussa Laihian kirjastossa. Kizhin saarella on monta mieleenpainuvaa asiaa. Kristuksen kirkastumisen kirkossa on 22 kupolia. Vaikutuksen   tekee rauha. Saarella käy paljon matkailijoita, mutta sen olemukseen kuuluu hiljaisuus. Järjestyssäännöt kieltävät ruokien ja juomien viemisen alueelle. Siellä ei saa polttaa tupakkaa, eikä metelöidä. Vaikutuksen   tekee myös koko. Saari on kuin hajanaisesti rakennettu kylä, jossa pellot, kummut ja metsät jatkuvat talojen takana. Vaikutuksen  ...

Pettuleivästä äitiyspakkaukseen - Designmuseo kertoo näyttelyssään suomalaisille tärkeistä esineistä sadan vuoden ajalta

Kuva
Nukke 1920-luvulta. Pettuleivästä äitiyspakkaukseen. Siinä on suomalaisten esineiden kaari sadan vuoden perspektiivillä. Designmuseossa avattu  100 esinettä Suomesta -näyttely kertoo suomalaisille tärkeistä esineistä. Näyttelyyn on valittu yksi esine jokaiselta Suomen itsenäisyyden sadalta vuodelta.  Näyttelyn kuraattorit ovat kirjailija ja taidehistorioitsija  Anna Kortelainen sekä muotoilija Pekka Toivanen . Esineet on kuvattu myös nettiversioon , josta pääsee katsomaan, mitkä esineet tunnistaa ja miltä ajalta ne ovat peräisin.  ( 100objects.fi ) Kahvia. Osaan kuvista on liitetty suomen- tai englanninkielinen video, joissa kerrotaan hauskasti esineistä. Metsäperinteen taitaja Reino Halin selvittää kädestä pitäen, miten ruisleipätaikinaa jatkettiin pettujauhoilla ja miten leipä saatiin kohoamaan uunissa, kun Suomi kärsi nälänhädästä syksyllä 1917. Tom of Finland -essu. Pikkutyttöjen unelma lienee ollut Saksassa valmistettu tyttön...

Kizhin museosaaren puukirkot ja karjalaistalot -näyttely matkasi Pohjanmaalle Ylistaroon - sota-aikana Äänisen rannoilla puhkesi romanssi

Kuva
Auringonlasku Äänisellä elokuussa 2015. Ylistaroa peittää jäinen lumikerros, joka rasahtelee jalkojen alla,  kun liukastelen kohti monitoimitalon kirjastoa. Valkoinen jäälumi muuttaa kylän maagisen näköiseksi. Laukussani on  runsaat kolmekymmentä kehystettyä valokuvaa ja muutama kirjailija Tuuli Salmisen kirjoittama runo. Kirjastossa on hieno näyttelytila, johon kirjastonjohtaja Anneli Lallukka on kutsunut minut pitämään valokuvanäyttelyn. Venäjän Karjalassa sijaitsevan Kizhin museosaaren kirkko- ja karjalaistalokuvat ovat olleet näytteillä jo Karjalatalolla Helsingissä. Nyt ne halutaan lapsuuteni kotiseudulle, Ylistaroon. Mukana on myös kuvia Petroskoista, jonka suomalaiset tunsivat sota-aikana Äänislinnana. Otan iloisena kutsun vastaan. Paluu kotiseudulle kuvien kera tuntuu mukavalta. Avajaiset ovat tunnelmalliset ja juhlalliset. Paikalliset karjalaiset ovat pukeutuneet kansanasuihin. Naisten leipomien karjalanpiirakoiden rypytys on millilleen oikea. Taito säi...

The story of music from the gramophones to the modern ways to listen to the music - a nice exhibition at Hakasalmi villa

Kuva
In Finland it’s easy for foreign visitors to visit museums. In many places the information texts are in English and in Swedish besides in Finnish, for example in Helsinki city Museum. One of the most charming venues for the Helsinki city museum venues is Hakasalmi villa in the heart of the city where you can see the exhibition Music! Echoes from the past of a city.  The exhibition is open until the end of February 2017. The   exhibition provides glimpses of the diversity of music in Helsinki before and now. You’ll get information about school songs, instrument lessons, Christmas hymns, park concerts, walkmans or band T-shirts. You can test your taste in music, feel the nerves of taking a common school singing test and learn a minuet. Eurovision Song Contest and Hurriganes collectors have decorated their own fan treasure cabinets. The item s presented in the vitrines range from a square piano to a solid body guitar, from functionalism style radios to ...

Lennä kuin lintu - kuvataidekoululaisten taiteessa ihminen leijuu ja lentää

Kuva
Pohjois-Helsingin kuvataidekoululaisten teoksia. Kuvat: Sirpa Pääkkönen   Anna lapselle kynä käteen ja hän piirtää. Hän oppii hallitsemaan käden liikkeitä ja siirtää paperille sen, mitä kokee ja näkee. Aivan pienellä lapsella ihmisen päästä kasvavat kädet ja jalat. Myöhemmin hän oppii piirtämään vartalon. Usein kuvissa näkyy oma perhe. Kuviin ilmestyy taloja, eläimiä ja kukkia. Jos lapsella on suruja, sekin voi näkyä kuvissa. Kun kouluissa kuvaamataidon tunteja on vähennetty ja muutettu valinnaisiksi, on upeaa, että Suomessa on kuvataidekouluja. Juuri nyt voi käydä katsomassa, millaisia kuvia lapset luovat Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa. Kanneltalon galleriassa on esillä koulun 30-vuotisjuhlanäyttely. Kanneltalon galleria on komean näköinen. Katosta roikkuu kevyitä installaatioita. Suuri valkoinen paperikissa vangitsee katseen. Yksi seinä on täynnä kuvia, joka kertoo ihmisen pukeutumisesta. Taidehistoriaakin on opiskeltu. Seinällä on egyptiläisiä hahmoja ja savest...

Nälissään on vaikea olla onnellinen - Vilja Harala valokuvasi ja videoi Helsingin asunnottomia

Kuva
Näyttelyjuliste. "Se on vähän niin kuin rakkaudessakin, tosi vaikee olla onnellisessa suhteessa, jos te ootte nälissään molemmat. Samalla tavalla se on elämässäkin, että tosi vaikea on tehdä oikeastaan mitään, jos ei oo kattoa pään päällä", asunnoton Dorian sanoo videolla. Valokuvaaja Vilja Harala on kuvannut asunnottomia ja tehnyt heistä videoita näyttelyyn Poste Restante . Harala käy Helsingin keskuspuistossa ja löytää sieltä makuualustoja, muovisäkkejä, tyynyjä, sanomalehtiä, nuotiopaikkoja  ja jotain teltan tapaista. Leiri palvelee yösijana asunnottomille. Suomessa on lähes 8000 asunnotonta. Harala löysi yhdeksän asunnotonta, jotka kertovat rohkeasti asunnottomuudestaan, unelmistaan ja tulevaisuuden näkymistään videolla. Monet heistä ovat nuoria. Mia oli 17-vuotias, kun hän lähti kotoa opiskelemaan. Asuntoa ei löytynyt. Vuokranantajat perääntyivät, kun papereissa luki, että sossu olisi maksanut vuokran. Hän päätyi asumaan itseään reilun kymmenen vuotta vanhe...