Pavlovin koira majailee Pietarin Hygieniamuseossa
Pavlovin koira nuuhkii ruokakuppia Hygieniamuseossa. Kuvat Sirpa Pääkkönen |
Kili, kili soi kello ja sylki alkaa valua Pavlovin koiran
suusta. Venäläinen fysiologi Ivan Pavlov
(1849-1936) kehitti koirakokeillaan teorian ehdollistamisesta eli siitä, miten
valittu ärsyke saa aikaan opitun reaktion, joka ei kuulu oppijan tavanomaiseen
toimintatapaan.
Pavlov soitti kelloa juuri ennen kuin ruoka-annos
työnnettiin koiran suuhun. Aluksi koira ei erittänyt sylkeä ennen kuin se sai
lihaa. Mutta vähitellen koira oppi yhdistämään kellon äänen ja herkkupalan. Kilinä
sai aikaan syljen erityksen silloinkin, kun ruokaa ei tullut.
Pavlovilla oli useita koiria. Yksi niistä majailee Pietarissa Taiteiden aukion kupeessa
sijaitsevassa Hygieniamuseossa muistuttamassa Pavlovin kehittämästä teoriasta.
Täytetty koira on niin elävän näköinen, että se voisi
millä tahansa hetkellä pinkaista juoksuun, heiluttaa häntäänsä tai vähintäänkin
alkaa erittää sylkeä ruuan tuoksun huumaamana.
Teorian kehittäjä Ivan Pavlovista on museossa rintakuvaveistos
ja muistutus siitä, että kuuluisa tutkija palkittiin Nobelin lääketieteen
palkinnolla 1904.
Tässä varoitetaan alkoholin vaaroista. |
Pietarin Hygieniamuseo perustettiin 1919 palvelemaan kansanvalistusta.
Museossa saakin tuntumaan historiaan. Vanha rakennus on peräisin 1700-luvun
puolivälistä. Se on hieman nukkavieru ja natiseva, mutta sympaattisella
tavalla.
Heti alkuun kävijä saa tietää kotisairaanhoidosta. Lääkärit
kiirehtivät potilaiden luokse salkku kainalossa, kun kutsu tuli. Näytteillä on
vanhoja instrumentteja, kirurgin veitsiä, kuumavesipulloja ja stetoskooppeja.
Tunnetuista lääkäreistä on valokuvia ja muotokuvia. Heidän joukossaan
on yksi Venäjän kuuluisimmista kirjailijoista, Anton Tshehov, joka oli toiselta ammatiltaan lääkäri.
Museon opetustaulut vievät tunnelmat 1950-luvun
kouluopetukseen. Tauluissa muistutetaan terveysriskeistä ja kehotetaan elämään
terveellisesti. Karmaiseva esimerkki alkoholin vaaroista ovat epämuodostuneina
syntyneet lapset. Infektiotauteihin suhtaudutaan vakavasti ja hygienian merkitystä
korostetaan sairauksien ehkäisyssä.
Muutamassa huoneessa on kuvauskielto. Niissä esitellään
havaintoesimerkin sikiön kasvaminen kohdussa, genitaalialueita, sisäelimiä ja
luurankoja.
Narkoosimaski. |
Hygieniamuseo kuuluu Pietarin kymmenien erikoismuseoiden
joukkoon. Hieman samantyyppistä näyttelyesineistöä on Pietari Suuren
perustamassa Venäjän ensimmäisessä
museossa, Kunstkamerassa.
Kansatieteelle omistetussa Kunstkamerassa on yksi erikoinen
kerros, jossa on näytteillä anatominen kokoelma. Esillä on näytteitä anatomisista poikkeavuuksista
kuten epämuodostuneitä sikiöitä, siamilaisia kaksosia ja kaksipäinen lammas.
Hygieniamuseon osoite
Pietarissa on Italianskaja 25, avoinna ma-pe 10-18, la 11-18, su suljettu.