Neuvosto-Virossa opettajan palkka oli sata ruplaa kuussa, ruplalla sai kolme olutta, mutta farkut maksoivat 180 ruplaa - Viron kansallismuseo Tartossa kertoo Viron historiasta kivikaudesta nykyaikaan

Kansanpukuja Uralin kaiku -osastolla.

Neuvostoaikana 1970- ja 80-luvulla virolaisen opettajan palkka oli sata ruplaa kuussa. Kirjat olivat halpoja. Runokirja irtosi 28 kopeekalla. Ruplalla sai kolme olutta, mutta ruotsalaiset  farkut mustassa pörssissä maksoivat 180 ruplaa.

Silti ne olivat haluttua tavaraa, koska ne piristivät harmaata arkea, kertoo opas Lea Jürgenstein Viron kansallismuseossa Tartossa. Viime syksynä avattu museo kuvaa 11 000 vuotta Viron historiassa. Se lähtee nykyajasta ja etenee kivikauteen. Esineitä ja tarinoita Baltin suurimmassa museossa on niin paljon, että opastettu retki on ensikertalaiselle hyödyllinen.
Pysyviä näyttelyitä on yksitoista. Lisäksi on tiloja vaihtuville näyttelyille.

Ruotsalaiset farkut.

Viron aikamatkalla, museon toisessa päänäyttelyssä Kohtaamisia tutustutaan  vapauden aikaan, elämään rautaesiripun takana, kirjojen aikaan, teollistumiseen, kristinuskon saapumiseen, rautakauteen ja kivikauteen. Näyttely etenee nykyajasta syvälle historiaan. Sen voi kiertää myös toisin päin eli muinaisuudesta nykyaikaan.

Vapauden aikaan kuuluu itsenäisyyden palauttaminen 1991 ja sitä edeltävät vuodet, jolloin maassa alettiin vaatia muutosta. Elämä muuttuikin nopeasti, kun rajat avautuivat, tietotekniikka kehittyi ja elintaso nousi.

Oppaan mukaan Virossa on monenlaista vapautta. Siihen kuuluu muun muassa vapaus uskoa korkeampiin voimiin, vaikka suuri osa virolaisista ei kuulu kirkkoon.
"Virolaisista 40 prosenttia uskoo, että kastanja taskussa voi kävellä turvallisesti pimeällä kadulla", Jürgenstein sanoo. 

Elämä osana Neuvostoliittoa rautaesiripun takana oli monille virolaisille traumaattinen kokemus. Kaikesta oli pulaa. Monet asiat olivat kiellettyjä kuten osa kirjallisuudesta ja matkustaminen. Lähisaarelle Saarenmaallekin tarvittiin passi ja lupa, jotta pääsi tapaamaan sukulaisia.

Kiellettyjä kirjoja löytyi kuitenkin kotien kaapeista ja televisiosta katsottiin Suomen televisiota. Tästä muistuttaa näyttelyssä kirjahylly ja lumisadetta näyttävä vanha telkkari.

Viro alkoi teollistua 1830-luvun alussa. Näyttelyn kookkain esine on iso vanha höyrytraktori 1800-luvun lopusta, jota käytettiin 1950-luvun alkuun saakka.

Höyrytraktori.

Naisen luuranko on piilotettu seinän taakse. Se löydettiin tietöiden yhteydessä ja on peräisin arviolta 800-luvulta.  Korut kertovat  naisen yläluokkaisesta asemasta.
Rautakaudelta on peräisin kirveitä. Kirves oli tärkeä työkalu.

Kaikki tavarat eivät mahdu yhtä aikaa näytteille. Kellarissa on varastoja, joista osaa voi katsella lasilattian läpi. Siellä on muun muassa kärryjä ja kulkuvälineitä. Lasilattian ja varaston avulla kerrotaan museon monista tehtävistä, joita ovat näyttelytoiminnan lisäksi tavaroiden kerääminen, säilyttäminen ja tiedon jakaminen.

Opas kertoo, että museon omistuksessa on noin 6000 korua ja 2700 olutkannua. Osa olutkannuista on esillä vaihtuvien näyttelyiden tilassa.

Kiinnostava osasto on viron kielen osasto. Siellä voi tutkia viron ja sen sukulaiskielien, muun muassa suomen kielen eroja.

Aikamatkan lisäksi toinen suuri päänäyttely museossa on Uralin kaiku, joka esittelee suomalais-ugrilaisten kansojen elämää. Komeassa näyttelyssä näkee, miten komilaiset, urdmurtit, mordvalaiset, vatjalaiset, vepsäläiset, nenetsit ja hantit ovat hankkineet elantonsa, asuneet, tehneet käsitöitä ja kestinneet vieraita.
Näyttely kertoo, millaisia rooleja naisella ja miehellä on ja miten heidän asemansa yhteisössä heijastuu kieleen.

Kansoja yhdistää vesi, sillä monet kansat ovat asuneet jokireittien varrella. Kansanpuvut ovat värikkäitä ja kauniita.

Museo sijaitsee Raadin kaupunginosassa parin kilometrin päässä Tarton keskustastasta. www.erm.ee

Naisen luuranko 800-luvulta.

Uralin kaiku -osasto.

Karhu tuo onnea morsiamelle.

Kirjahylly ja televisio Neuvosto-Virossa. Kuvat: Sirpa Pääkkönen