Moskova vuonna 1990, vuonna 2010 ja vuonna 2017 - pimeät ja kuoppaiset kadut katosivat, tilalle nousi pilvenpiirtäjiä

syyskuuta 13, 2017

Moskovan 870-vuotissyntymäpäivä vuonna 2017. Kuvat: Sirpa Pääkkönen

Moskova vuonna 1990. Silloin on pääsiäinen, Mihail Gorbatshov vallassa vielä hetken ja yhteiskunta suuressa murroksessa. Vanha Neuvostoliitto vetää viimeisiä henkosiaan ja uusi Venäjä alkaa varovaisesti syntyä.

Luonnorikkauksien Venäjä näyttää vielä köyhältä. Moskova nuokkuu illalla pimeydessä ja kaupungissa on kuoppaisia hiekkateitä. Mutta me menemme kirkkoon. Ystävämme, kuvataiteilija Iljas Aidarov on päättänyt näyttää meille ortodoksisen pääsiäisjumalanpalveluksen, joka televisioidaan koko maassa ensimmäistä kertaa. Valtio on antanut siihen luvan.

Olen matkassa kahden sisareni kanssa. Kolme sisarta Moskovassa. Venäläiseen tapaan Iljas on kutsunut mukaan ystäviään. Vieraanvaraisuus, se pursua venäläisestä sydämestä ja ystävyys halutaan jakaa.

Kompastelen kohti kirkkoa pimeällä, kuoppaisella tiellä. Iljaksen parikymppinen ystävä koputtaa minua selkään ja kysyy, onko sinulla kelloa. Alan kaivaa kelloa hiansuusta katsoaksen aikaa. Ystävä toistaa kysymyksen, onko sinulla kelloa. On, vastaan ja hän kysyy kolmannen kerran, onko sinulla kelloa. Hän tarttuu käteeni ja painaa siihen kellon.

"Tämä on lahja sinulle", ystävä sanoo. Olen hämmentynyt, enkä millään halua ottaa kelloa vastaan. Hämärässä näen surulliset kasvot. Se on lahja, eikä lahjasta sovi kieltäytyä. Kiitän. Kello on ollut minulla pian kolmekymmentä vuotta korurasiassa.

Mutta vuonna 1990 kirkossa tuoksuvat suitsukkeet ja ortodoksinen musiikki hyrisee taustalla. Kirkko on tupaten täynnä. Iljaksen ystävät ovat tuoneet mukanaan keitettyjä kananmunia. Otamme ne käteemme ja rikomme yhdessä toisten kananmunia vastaan paukuttaen. Se on venäläinen tapa toivottaa onnea kaikelle tulevalle.

Kun lähdemme kirkosta, ottamme käteemme kynttilät ja kuljemme pimeää, kuoppaista tietä noin kymmenen hengen kulkueena. Kulkue kuuluu muistoihin, jota ei voi unohtaa.

Iljas Aidarov ja Vladimir Vysotskyn äiti 1990.

Seuraavana päivänä Ilias Aidarov haluaa tutustuttaa meidät hyvin tärkeään ystäväänsä. Hän on runoilija ja näyttelijä Vladimir Vysotskyn äiti.

Kerrostaloasunnossa on runoilijan huone, jonka äiti on jättänyt siihen asuun, millaiselta se näytti Vysotskyn asuessa siellä. Huoneessa on levyjä, kirjoja ja valokuvia. Ja tuoreita kukkia. Seinäkello ei tikitä. Se on pysähtynyt siihen kellonaikaan, jona Vladimir Vysotsky kuoli vuonna 1980.

Vuonna 2010 Moskova on vaurastunut. Kirkkaat valot valaisevat Moskovan yötä. Markkinatalous on vallannut maan ja kaduilla näkyy seinäkokoisia julisteita, joissa mainostetaan autoja ja hajuvettä. Remonttia on tehty, mutta vielä on paljon työtä jäljellä.

Olen taas matkalla sisareni kanssa. Nyt osoitteena on Tretjakovin galleria. Siellä on kuvanveistäjä Kari Huhtamon näyttelyn avajaiset. Ainutlaatuista suomalaisvenäläistä yhteistyötä. Suomalainen kuvanveistäjä esittäytyy vanhojen venäläisten taideaarteiden kanssa.

Vuonna 2017 Moskova täyttää 870 vuotta. Matkustan sinne kirjallisuuskerhoni kanssa. Kaupungin keskusta on remontoitu kauniisti. Jokirannassa kohoaa rykelmä lasisia pilvenpiirtäjiä.
Räikeät mainokset on siivottu pois. Tilalla on sydämenmuotisia kukkaseppeleitä, joita on levitetty ympäri kaupunkia. Kahviloita ja hotelleja on paljon. Liikkeissä myydään länsimaisia merkkituotteita. Leveät kadut täyttyvät länsiautoista. Kukaan ei taida enää lähteä ostamaan Suomesta käytettyä Ladaa kuten vuonna 1990.

Naiset pukuetuvat tyylikkäästi. Korot kopsuvat kivetyillä jalkakäytävillä. Moskova on vaurastunut ja muuttunut.

Kaupungin syntymäpäivänä Punainen tori ja Tverskaja-katu ovat tupaten täynnä ihmisiä. Vaikea työntyä eteenpäin tungoksessa. Poliisit ohjaavat käyttämään sivukatuja.

Rauhaa löytyy hautausmaalta. Siellä lepää runoilija Vladimir Vysotsky tuoreiden kukkien kera. Joku sanoo, että nyt pitää laulaa. Kuorolaisena koen velvollisuudekseni aloittaa Ystävän laulun. Muistan vain ensimmäisen säkeistön ulkoa. Antaa mennä, kunniaa Vysotskille ja hänen äidilleen. Äiti lepää runoilijan vieressä. Hautakivessä kuolinvuodeksi on merkitty 2003.