Laskisitko miljardiin? - Olavi Koistinen kirjoittaa riemukkaita, haikeita, surumielisiä ja absurdeja novelleja, joiden kyydissä on palanen totuutta

Olavi Koistinen vieraana Kumpulassa. Kuva: Sirpa Pääkkönen

Olavi Koistisen esikoisnovellikokoelman Mies, joka laski miljardiin tarinat ovat yhdistelmä  pähkähullua absurdismia ja viiltäviä totuuksia elämästä. Niissä on tunnistettavuutta, vaikka vastaavaanlaiset tapahtumat eivät olisi aivan omalle kohdalle sattuneet.

Kaikissa kymmenessä novellissa pääosassa on mies. Miehet ovat erinäköisiä, erikokoisia, eri-ikäisiä ja erilaisilla älynlahjoilla varustettuja, mutta yhteistä on se, että kaikille sattuu ja tapahtuu. Tapahtuma voi olla niinkin pieni kuin puhelinsoitto pankkiin novellissa Jos asianne koskee säästämistä, jossa puheluun vastaa robotti.

Robotin ja tarinan päähenkilön keskustelusta Koistinen kasvattaa elämänmakuisen ja  surumielisen novellin, jonka loppuratkaisu jää avoimeksi monelle tulkinnalle. Siinä voi nähdä onnellisen lopun tai haikean päätöksen yhdelle elämänvaiheelle.

Näin päättelivät kirjallisuuskerhoni jäsenet, kun novellikokoelmasta keskusteltiin lukupiirin tapaamisessa, jossa Olavi Koistinen oli vieraana. Koistinen kertoi pitkäjänteisestä työstään novellien kirjoittamisessa. Vanhimman novelleista hän kirjoitti jo lähes kymmenen vuotta sitten.

Koistinen kirjoittaa osin vaistonvaraisesti ja osin hyvin suunnitelmallisesti. Tajunnanvirta on hyvä metodi tarinan alussa. Silloin voi ilman kahlitsevaa sisäistä kritiikkiä katsoa, mitä alintajunta tarjoaa. Tarina voi ampaista liikkeelle vaikka siitä, että kadulla kulkee punaisiin pukeutunut tyttö. Kirjailija alkaa mielessään luoda tytölle tarinaa.

Tajunnanvirta ei riitä loputtomiin. Koistinen miettii, analysoi ja rakentaa erilaisia vaihtoehtoja, miten tajunnanvirran palasista syntyy novelli. Se on kovaa työ ja siihen kuluu aikaa.

Mies, joka laski miljardiin -novellikokoelmassa yksi toistuva teema on kiusaaminen, eikä se katso ikää. Pilkan kohteeksi voi joutua nuori koululainen tai keski-ikäinen mies. Koistinen välittää viiltävän tunteen ulkopuolelle jäämisestä ja epäoikeudenmukaisuudesta, jonka kohteeksi kiusattu joutuu.

Yhdistäessään absurdeja tilanteita totuuden palasiin Koistinen luo varsin omaperäisen kirjailijan äänen. Kirjallisuuskerholaiseni eivät hetimmiten keksineet Koistisille sopivia sukulaissieluja suomalaisesta kirjaillisuudesta. Toinen nuoreen sukupolveen kuuluva novellisti Juhani Karila kiihdyttää novelliensa kierrokset vielä hurjempaan absurdismiin kuin Koistinen.

Koistisen novelleja leimaa katkelmallisuus sikäli, että niissä ei ole ehjää kaarta pisteestä a pisteeseen b, jossa tarina seuraisi päähenkilön kehitystä ja muutosta. Sen sijaan novelleissa on aina joku koukku, jota kohti tarina vyöryy ja jonka kirjailija usein paljastaa niin, että se yllättää lukijan.

Niminovelli Mies, joka laski miljardiin on säästetty kokoelman loppuun. Siinä kirjailija armahtaa lukijaa huumorilla monen ahdistavankin tarinan jälkeen. Raimolla on elämässään tavoite. Hän on päättänyt laskea miljardiin.

Vilunkia ei sallita, vaan luvut piti sanoa mielessään kokonaisena. Siinäpä aivot pullistelevat ja vuodet kuluvat, kun numeroita pyörittelee päässään. Mutta Raimo puolustaa miljardia henkeen ja vereen. Onnistuuko hän? Koistisen ratkaisu on armollinen.

Insinöörikoulutuksen saanut Koistinen on tehnyt laskelman, kuinka kauan aikaa kuluu, jos haluaa lähteä toteuttamaan Raimon unelmaa. Vastaus on kolmekymmentäkaksi vuotta.

Sirpa Pääkkönen