Väkevä Ikitie-elokuva vie 1930-luvun kolhoositiloille itänaapurissa, jonne siirtolaiset lähtivät rakentamaan onnelaa, mutta pettyivät pahan kerran
Suomella on ikäviä kokemuksia vuoden 1918 kansalaissodasta lähtien. Paljon pahaa tapahtui myös 1930-luvulla, ja sotakokemukset talvi- ja jatkosodassa vaikuttivat kokonaisen sukupolven elämään.
Historian synkät luvut ovat hyvää materiaalia elokuville. Kammottavuudessaankin ne antavat kasvot ihmisten kärsimykselle.
Vähemmän tunnettu historian sivu on amerikansuomalaisten matkustaminen Neuvostoliittoon rakentemaan utopistista onnelaa. Yhdysvalloista muutti tuhansia ihmisiä Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa pörssiromahduksen ja laman kuristaessa maata. Heidän mielessään välkkyi parempi tulevaisuus, mutta totuus ei vastannut haaveisiin.
Amerikansuomalaisia Yhdysvalloista lähti noin kuusituhatta. Tästä kertoo AJ Annilan ohjaama Ikitie, joka perustuu Antti Tuurin romaaniin.
Pohjalainen Jussi Ketola (Tommi Korpela) on palannut Amerikasta ja joutuu Lapuanliikkeen kyyditsemäksi. Kun luotisade uhkaa Ketolaa. hän ottaa metsässä jalat alleen ja ja pakenee henkensä uhalla rajan yli Neuvostoliittoon. Hän herää Petroskoissa ja hänet ohjataan työpalveluun Hopea-nimiseen kolhoosiin.
Elokuva kuvaa rinnakkain amerikkalaissiirtolaisten yhteisöllistä ja uskonnollista elämää kolhoosissa, työntekoa ja juhlia sekä valtiollisen poliisin kiristyvää otetta kolhoosilaisista. Jussi Ketola on silmätikku, ja hänet leimataan amerikkalaiseksi vakoojaksi. Perheelle Suomeen lähetetään valheellinen tieto, jonka mukaan Ketola on kuollut. Valtiollinen poliisi pakottaa hänet ottamaan uuden henkilöllisyyden.
Tommi Korpela on loistava roolissaan, jossa vaihtelevat epätoivo, koti-ikävä ja kapinamieli. Hän saa rinnalleen Sidse Babett Knudsenin rauhallisesti ja sielukkaasti näyttelemän kolhoosinaisen.
Hannu-Pekka Björkman on pahalle sielunsa myynyt kovapäinen poliisi, josta löytyy myös pehmeä puoli. Sen vallassa hän tekee virheen, jonka seurauksista hän saa itse kärsiä.
Virossa kuvattu elokuva tavoittaa hyvin harmaiden kolhoositalojen ja laajojen kolhoosipeltojen tunnelman, joissa väki työskentelee yhdessä. Herrojen ryyppysalongit ja lyhenevissä hameenhelmoissa tanssivat tytöt kuvataan eloisasti.
Elokuvan keskiössä on kolhoosielämä 1930-luvun alusta vuosikymmenen lopulle. Uhkakuvat leijuvat ilmassa, mutta raadolliseksi vainot muuttuvat vasta lopussa. Tämän vuoksi elokuvaa on helpompi katsoa kuin esimerkiksi Antti J. Jokisen ohjaamaa hyvin väkivaltaista Puhdistusta.
Ikitie tarjoaa väkevän elokuvakokemuksen ja liittyy hienosti niiden historiallisten elokuvien joukkoon, jotka avaavat 1900-luvun traagisia tapahtumia.
Kommentit
Lähetä kommentti