Taidetta, tarinoita, journalismia

Matkanjohtakoulutuksen kurssilaisia Nevski prospektilla Pietarissa. Matkanjohtajan työ on vaativa homma, Venäjänmatkojen Taru Linna sanoo Pojehali- matkanjohtajakoulutettaville Anastasia-laivan kabinetissa. Suomessa sataa ensilumi, kun Anastasia keinuu myrskytuulessa rymisten kohti Pietaria kolmen päivän koulutusmatkalle. Matka päättää lähes vuoden kestäneen, osin etänä järjestetyn koulutuksen, jonka järjestivät Suomi-Venäjä-seura ja Venäjänmatkat. . Parikymmentä ihmistä eri puolelta Suomea on saanut  oppia siitä, miten järjestetään matka ja miten selvitään kiperistä tilanteista. Siis sellaisista , että bussi ei saavu sovittuun aikaan paikalle tai Venäjä-seuran Riku Savolainen unohtuu ratikkaan, kun muu seurue nousee ylös pysäkillä. "Kiperissä tilanteissa täytyy käyttää luovuutta", Taru Linna sanoo. Yleensä bussi löytyy. Jos ei löydy, matkanjohtaja järjestää taksin. Johtajalla on paras olla puhelinnumerot, jotta kadonneet lampaat löydetään. Rikukin h...

Naisyhtye BellaCanta täyttää tänä syksynä viisitoista vuotta ja juhlii konsertilla Korkkarit kattoon perjantaina. Mikä onkaan BellaCanta? Kysymyksiin vastaa kuoron perustaja ja johtaja Satu Luomajoki. Miten perustit yhtyeen? "Lauluyhtye BellaCanta on Helsingin työväenopiston musiikin opintoryhmä, joka sai alkunsa vuonna 2002 silloisessa Läntisessä alueopistossa, Pohjois-Haagan opetuspisteessä. Opiston pitkäaikainen musiikinopettaja Juha Aunola jäi vapaalle, ja tulin hänen sijaisekseen. Juhan ryhmänä toiminut sekalauluyhtye BL kaipasi muutoksen tuulia, ja käsissäni ryhmästä muotoutui nuorten naisten lauluyhtye. Samanhenkisten naisten innostunut ryhmä sai nimekseen BellaCanta (BC), jonka alkuperä juontuu  sanoista Bel canto (kaunis laulu/ kaunolaulu). Alkuvuosina ryhmä kokeili eri musiikkityylejä, mutta vähitellen omaksi tyylilajiksi alkoi valikoitua viihteellinen kuoromusiikki. Valmiiden sovitusten lisäksi BC on laulanut paljon myös pianistimme Vesa Lintulan yhtyeelle ...

  Autumn changes nature to yellow and red. For a moment the landscape is full of colors. It is bright and beautiful. The evenings become dark. Enjoy candle light, maybe cups of tea and photos. This is Finland and Helsinki in mid-October 2017. Photos and video: Sirpa Pääkkönen   

Kimalaistrio ja Sergei Shaykhulin. Kaihoa , haikeutta, mollisointuja. Niitä sisältyy venäläiseen mustalaismusiikkiin, joka osuu suomalaisten sydämiin. Melankolisuus yhdistää suomalaisia ja venäläisiä.  Musiikissa soivat kaipuu, täyttymätön rakkaus, mustasukkaisuus tai eron kipeys ja lähteminen. Toki musiikilla on toinenkin puoli: se voi ilmaista tulista temperamenttia, verhottua salaperäisyyttä ja elämäniloa. Tunnetuimpia venäläisiä sävelmiä ovat muun muassa Ajomies ja Oi niitä aikoja . Vuotalossa kuullaan marraskuun alussa suosituimpia venäläisromanien lauluja sekä taidokasta  instrumentaali- ja viulumusiikkia. Konsertissa Venäjän mustalaisten lauluja esiintyvät  venäläinen soitinyhtye Kimalaistrio ja Duo-orkesteri. Inessa Watson ja Artemi Gvaza. Mustalaismusiikkia Venäjällä ovat pitäneet elossa satoja vuosia muun muassa kuorot. Romanikuorojen ohjelmisto koostui enimmäkseen kansanlauluista ja venäläisten säveltäjien sävellyksistä. Kuorot ovat esittäne...

Pauliina Linnosaari saapui Saksasta juhlimaan Pakilaa. Hyvän Paimenen kirkko oli viimeistä paikkaa myöten täynnä, kun Pakila juhli 600-vuotista historiaansa sunnuntaina. Juhlahumua on koettu pitkin vuotta, ja nyt juhla huipentui suurkonserttiin. Hannele Soljander-Halme ja Leo Silolahti juonsivat konsertin ja kertoivat Pakilan vaiheista sadan vuoden sykleissä. Pakilan historia alkaa vuodesta 1417, jolloin käytiin käräjiä Vantaanjoen  kalastusoikeudesta. Vastakkain olivat virolaisen Padisen luostarin munkit ja jokivarren talonpojat. Siitä edettiin nykyaikaan. Pakilasta on tullut omakotitalojen ja puutarhojen kaupunginosa, jossa ihmiset viihtyvät. Juhla oli arvokas ja liikuttava, mutta huumoriakin mahtui mukaan. Sitä konserttiin toi Vox Sonera -kuoro Ari Häyrise n johdolla. Kuorolaiset pukeutuivat työläisiksi ja lauloivat työväenlauluja Kansainvälistä myöten. Ohjelmassa esitys kuvasti 1900-lukua, jolloin Pakilaan perustettiin osuuskuntia. Helsingissä oli asuntopula ja ty...

Koditon harhailee Julian Rosefeldtin filmi-installaatiossa. Tunnelma Julian Rosefeldtin Manifesto-näyttelyssä Taidehallissa on maaginen. Pimeitä näyttelyhuoneita täplittävät isot videoscreenit, joiden välissä näyttelyväki puikkelehtii kuin pimeässä liikkuvat varjot. Valkokankaille heijastuu rinnakkaisia ja samanaikaisia kertomuksia, jotka ovat yhtäaikaa julistuksia ja kuvia nykyajasta. Siellä on opettaja lasten keskellä luokkahuoneessa, perhe juhlavassa ruokapöydässä, hautajaisvieraat muistotilaisuudessa, toimitusjohtaja yksityistilaisuudessa, tatuoitu punkkari bileissä, uutisankkuri studiossa, nukkemestari työpajassaan, työntekijä jätteenpoistolaitoksessa ja koditon mies harhailemassa kaatopaikkamaisemissa. Kuvissa rinnastuvat köyhyys ja hyvinvointi, yhteiskunnan kelkasta pudonneet ja nousukkaat, arki ja juhla. Muistotilaisuus ja yksityinen vastaanotto. Kuvat näyttelystä Sirpa Pääkkönen Kuvien taustalla pauhaavat taiteilijoiden manifestit, joilla on otettu kantaa mill...

Tyko Sallinen (1879-1955) lienee varsin tuttu taidehistoriaa tunteville museovieraille. Kuvat Mirristä , Hihhuleista ja Jytkyissä tanssivista kansanihmisistä tulevat vastaan suomalaisissa museoissa ja näyttelyissä. Kuva Sallisesta laajenee suomalaisen ekspressionismin mestarin yksityisnäyttelyissä. Sallista oli keväällä ja kesällä esillä HAMissa Helsingissä ja nyt syksyllä Turun taidemuseossa. Turun näyttely rakentuu kansankuvista, muotokuvista, maisemista ja uskonollisista kuvista. Mieleenpainuvia ovat muuassa ilmeikkäät  maisemat, joissa taiteilija käyttää kauniita sinisiä, violetteja ja vihreitä värejä. Ne kertovat eri Sallisesta kuin harmaalla ja ruskealla maalatut kansankuvaukset rujoista ihmisistä. Alaston. Taiteilija maalasi maisemia vaimonsa Mirrin  eli Helmi Vartiaisen (1988-1920) synnyinseudulla Riekkalassa lähellä Sortavalaa. Maisemissa voi tuntea tuulen tuiverruksen, ilman väreilyn ja valon taittumisen eri sävyihin. Muotokuvia  Mirristä on pal...

Sting näyttelijöiden keskellä musikaalin lopussa. Kännykkäkuva Sirpa Pääkkönen "Tuo laukku on aivan liian suuri. Vie se narikkaan", lipuntarkastaja tokaisee tiukasti Turun kaupunginteatterin ovella. Pistän hiukan vastaan, koska eihän laukussa ole muuta kuin lompakko, känny, kamera ja nenäliinapaketti. "No kameraa et sinne kuljeta, esitystä ei saa tallentaa. Meillä on tänään erityisvieras", tarkastaja jatkaa entistäkin tiukemmin. "Tiedetään", sanon ja käännyn viemään laukkua narikkaan. Turun kaupunginteatterissa on erityinen ilta. Viimeinen laiva -musikaalin säveltänyt Sting vierailee esityksessä. Katsomo on viimeistä paikkaa myöten täynnä, kun kuuluu kuulutus: sulkekaa kännykät, esityksen taltioiminen on kielletty. Sitten tulevat viimeiset katsojat, Sting seuruineen kävelee kohti permantopaikkoja. Yleisö nousee seisaalleen, ulvoo ja taputtaa, ja todennäköisesti melkein kaikki kaivavat kännykkänsä esiin. Räpsä räps. tähti hymyilee, nostaa käte...