Rosa Liksomin Everstinna käy syvällä tuskassa, joka syntyy sodan ja toisen ihmisen aiheuttamista julmuuksista - murre pehmentää lukukokemuksen

Rosa Liksom vie lukijan Lapin maisemiin.

Yli puoli vuotta meni jonottaessa, mutta lopulta se oli kädessä: Rosa Liksomin Everstinna. Kun ahmaisin romaanin parissa illassa, olin vain tyytyväinen, että kirjastossa jonotetaan hyvää kirjallisuutta.

Suomi on edelleen kirjallisuuden lukijoiden maa, vaikka pikaviestit ja internet ovat tulleet jakamaan ihmisten ajankäyttöä.

Rosa Liksom kirjoittaa taattua laatua ja nyt hurmaava meänkieli tuo Everstinnaan  hienon lisämausteen.

Aiheidensa puolesta romaani on julma ja raadollinen, mutta murre pehmentää lukukokemusta niin, ettei lukeminen muutu raskaaksi tai piinalliseksi.

Rosa Liksom. Kuva: Pekka Mustonen/Like

Satavuotiaan Suomen sodissa ja historiassa riittää ammenettavaa kirjallisuudelle ja taiteelle. Myös ihmisen psyykeen syväluotaaminen on ikuisuusaihe.

Rosa Liksom kuvaa koukuttavasti Suomen historian raskaita sotavuosia. Sen rinnalle nousee kylmäävä kuvaus kirjan toisen päähenkilön, everstin, jakaantuneesta persoonallisuudesta. Yhtenä hetkenä mies on valloittava  seuramies ja jalat alta vievä lirkuttelija, toisena hetkenä hän muuttuu sadistiseksi kiduttajaksi.

Päähenkilö on kirjailija ja opettaja, jonka esikuvana pidetään kirjailija Annikki Kariniemeä (1913-1984). Kertojan sisäisen monologin kautta piirtyy kokonainen elämäntarina, jota siivittävät nuoruuden ehdoton, sokea rakastuminen, sotavuodet, lotta-aika, keskitysleirit, Lapin tuhoaminen sodan loppuvaiheessa, unelmien romahtaminen everstin kynsissä, mielisairaala ja uusi nousu kirjailijana ja huomattavasti nuoremman miehen puolisona.

Näkökulma yhteiskuntaan ja politiikkaan tulee suunnasta, jota kaunokirjallisuudessa näkee vähemmän.  Isä teki everstinnasta valkoisen Suomen tyttären ja eversti natsin. Kumpaakaan hän ei häpeä. Tosin natsi-ideologian valinta vaikuttaa everstinnan kohdalla enemmän ajatumiselta ajan hengen mukaiseen ideologiaan kuin perusteelliselta elämänkatsomuksen pohdinnalta.

Eversti sen sijaan on pesun kestävä äärioikeistolainen, joka tekee uraa rajavartioston komentajana ja saksalaisten yhdysmiehenä. Rintamamiehen julmuus siirtyi täysin panoksin kodin seinien sisälle, kun kosiovaihe on ohi ja liitto everstinnan kanssa siunattu papin aamenella. Vaikka everstin julmuudesta on tihkunut merkkejä jo ennen avioliittoa, everstinna sulkee niiltä silmänsä ja antaa hyväsukoisena pahan anteeksi. Mieshän lupaa muuttua.

Everstin kanssa on paljon hyviä hetkiä ja milloin missäkin pusikossa harrastettu seksi tarjoaa nautintoa siihen saakka, kunnes miehen iholla tuoksuu toisen naisen hajuvesi. Everstinnalle selviää, että eversti on omien viettiensä orja ja toisten ihmisten hyväksikäyttäjä. Inhimillisyyden häivä on pelkkä kuori ja nopeasti särkyvä kiiltokuva.

Everstinna alistuu ja kestää alistamisen, vaikka taju menee ja silmät muurautuvat umpeen everstin käsittelyssä. Lopulta mielikin pettää ja silloin suuntana on mielisairaala ja hidas matka ylöspäin.

Everstinna on tiivis ja voimakkaasti vaikuttava romaani. Se käy syvällä tuskassa, joka syntyy sodan ja toisen ihmisen aiheuttamista julmuuksista, mutta samalla sen yllä leijuu toivo. Kaikesta voi selvitä.
Lopussa on lyhyt meänkielen sanakirja. Kaiken julmuuden rinnalla sanoissa asuu huumoria ja herttaista lapsenomaisuuta. Mitä merkitsevätkään hopusta, jästinisu, kläppi, knapsakka, kretta, loora, löystäkki, outamaa, parseli ja polsteri.

Sirpa Pääkkönen

Rosa Liksom: Everstinna. Like, 195 s. 

Seuraa blogia Taidetta, tarinoita, journalismia