Piensatamien verkosto Suomenlahdella parantaa veneilijöille suunnattuja palveluita
Hiekkarantaa Narva-Jõesuussa. Kuva Jevgeni Timosukilt |
Hankkeessa on mukana kuusi satamaa Suomesta ja kuusi Virosta. Reitin varrella päivämatka satamasta toiseen on noin kolmekymmentä mailia ilman, että täytyy palata samoja väyliä pitkin takaisin.
Kartta 30miles -hanke. |
Suomesta mukana ovat Porvoon Marina, Loviisan Laivasilta, Pyhtään Keihässalmi, Kotkan Kantasatama, Haminan Tervasaari ja Virolahden Klamila.
Virossa 30miles -hankkeeseen osallistuvat Narvan, Narva-Jõesuun ja Eisman satamat. Viimsin kunnasta on mukana kaksi satamaa, Kelnase ja Lappneeme ja Tallinnasta Seaplane-satama.
30miles -hanketta rahoittaa Central Interrag Baltic. Hanke käynnistyi vuonna 2015 ja jatkuu marraskuun loppuun vyonna 2018.
Virossa hanke on lähtenyt hyvin käyntiin. Suomenlahden yli seilaa Suomesta purjeveneitä, jahtialuksia ja moottoriveneitä. Virolaiset toivovat lisää vieraita pienvenesatamiinsa, ja siksi satamien uudistaminen on heille mieluisa hanke.
Esimerkiksi Koillis-Virossa matkailua halutaan kasvattaa. Siellä kannattaa käydä katsomassa muun muassa alueen ainutlaatuista luontoa, räntatörmiä, mäntymetsää, soita ja hiekkarantoja.
30miles -hanke on antanut mahdollisuuden satamien henkilökunnan kouluttamiseen ja palveluiden parantamiseen.
Narvassa sataman henkilökuntaa on koulutettu muun muassa antamalla koko sataman henkilökunnalle ensiapukoulutus tänä syksynä. Myös sataman turvallisuutta on parannettu.
Narvan satama on erityislaatuinen sen vuoksi, että se sijaitsee Narvajoen suusta neljätoista kilometriä ylävirtaan. Joki on raja-aluetta, jonka välissä kulkee Viron ja Venäjän raja.
Laituripaikkoja Narvan satamassa on vierasveneille kymmenen. Satamaan voivat tulla alukset, joiden maksimipituus on 24m ja maksimisyväys 2.2m. Satamassa on kahvila ja sauna.
Narva-Jõesuu sijatsee noin viidentoista kilometrin päässä Narvasta. Kaupungin satama sijaitsee Suomenlahden rannalla Narvajoen suulla. Ankkuripaikkoja on kymmenelle veneelle. Sataman lähellä on kylpylöitä, hotelleja ja ravintoloita. Narva-Jõesuussa on pitkä hiekkaranta, ja rantaa reunustaa mäntymetsä.
Sataman lähiajan suunnitelmissa on puhdistaa satama-aluetta, rakentaa sinne tankkauspiste ja uusi satamarakennus palveluineen. Satamassa järjestetään kulttuuritapahtumia kuten kalastajapäivät, kaupunkipäivät ja nahkiaispäivät syksyllä.
Toilan satama. |
Itäisessä Virossa on pienvenesatama myös Toilassa. Toilan satama sijaitsee Pühajoen suistossa. Siellä on hyvät palvelut, muun muassa kesäkahvila, kauppa, sauna, wifi, jätteiden vastaanotto ja satamatoimisto. Lähellä satamaa on leirintäalue ja komea Orun puisto.
Toilan satamassa alettiin viime kesänä järjestää purjehduskilpailuja keskiviikkoisin. Viikonpäivä antoi kilpailulle nimen, MidiWeekCircle. Kilpailut jatkuvat ensi kesänä.
Rannassa on paljon ohjelmaa myös elokuussa, kun Toilassa järjestetään Muinaistulien yö -festivaalilla kilpailu komeimmasta tuliveistoksesta.
Lue veneilyn turvallisuudesta
Toilan satama. |
Rantatörmiä Koillis-Virossa. |
Rantatörmiä Koillis-Virossa. |
Kommentit
Lähetä kommentti