Georgialainen mieskuoro konsertoi Helsingissä toukokuussa
Suomeen saapuu harvinainen kuorovierailu, kun Georgian kansallisradion ja -television lauluyhtye Rivorera esiintyy 3.toukokuuta Uspenskin katedraalissa klo 19 ja 4. toukokuuta Kallion kirkossa klo 18.
Rivorera on melko uusi kuoro, jossa on kymmenen mieslaulajaa. Kaikki ovat kotoisin Tbilisistä.
"Säestämme laulua kansansoittimilla ja kitaralla. Suomessa esitämme kansanmusiikkia, kuuluisten georgialaisten säveltäjien musiikkia ja kirkkomusiikkia", kuoron johtaja Vasiko Dolidze kertoo.
Kuoro vierailee nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.
"Olemme iloisia siitä, että voimme tuoda suomalaiselle yleisölle kuultavaksi luovaa ja monipuolista musiikkiperinnettämme."
Perinteinen georgialainen polyfonia on yli 2000 vuotta vanha. Se on vanhempi, kuin kristinusko, josta tuli valtionuskonto Georgiassa vuonna 326.
Georgialainen perinteinen kansanlaulu ”Chakrulo” valittiin Voyager-avaruusluotaimen musiikkikokoelmaan vuonna 1977.
Säveltäjä Igor Stravinski sanoi, että georgialainen polyfoninen laulaminen on tärkeämpää, kuin mikään muu nykyajan musikaalinen löytö.
Georgialainen polyfoninen laulaminen liitettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listaukseen vuonna 2001.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista