Taidetta, tarinoita, journalismia

Kilometrin kirpputori Limingantiellä. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Kilometrin kirpputori Limingantiellä, musiikkia monelta eri lavalta, lastenparkki, teatteriteltta, höyryävää ruokaa useista eri kojusta, tänä vuonna jopa nyhtökauraa, piknikmeininkiä, välillä melkoista tungosta. Kumpulan kyläjuhlilla on hienot perinteet. Puutalojen asukkaat kutsuvat vieraita pihoilleen. Ruokaa myydään avonaisista ikkunoista ja myyntipöydiltä. Vohvelirauta kuumenee, kahvi tuoksuu, pöydät notkuvat leivonnaisista. Ja musiikki soi. Kolmelle lavalle nousi päivän aikana lähes kolmesataa esiintyjää, kun Kumpula juhli kyläjuhlien 25-vuotista historiaa. Ensimmäiset kyläjuhlat järjestettiin 1991 talkoovoimin kyläläisten iloksi. Siitä ne ovat paisuneet   yli 20 000 vieraan karnevaaliksi. Anna Puu Iltapäivän musiikillisen piristysannoksen toivat Katri Helena ja Anna Puu . Katri Helena asui nuorena tyttönä vuokralla Mäkelänkadulla   ja tuntee sen vuoksi rakkautta Kumpulaa kohtaan...

Koirakin poseeraa aateliskodissa.   Maailmassa on uhanalaisia kasveja ja eläimiä, mutta että ihmisiäkin. Eikä kyse ole eristäytyneitä elävistä alkuperäiskansoista vaan rikkaista aatelissukujen jälkeläisistä. "Todellinen aateluus on katoamassa. Jos haluat tehdä jotain aateluudesta, voin auttaa sinua", Dott Garo Dermidjian sanoi valokuvaaja Jaakko Heikkilälle vuonna 2005. Kuvaaja otti haasteen vastaan. Projekti jatkui kymmenen vuotta. Heikkilä pääsi palatseihin, joihin 27 miljoonaa Venetsissa vuosittain vierailevaa matkailijaa ei pääse. Kamera teki työtään. Nyt kuvia näkee valokuvakirjassa Veden kätkemiä huoneita - Rooms Hidden by the Water ja Kansallismuseon näyttelyssä. Aatelisperheet ja –suvut hallitsivat Venetsiaa 500-luvulta 1700-luvun lopulle saakka. Venetsialainen aatelisto ei aina omistanut maata eikä korostanut arvoaan nimeen liitettävillä etuliitteillä. Palatsit olivat heidän valtansa symboleja. Aateliston kulta-aikana aristokratiaan kuului viisi ...

Lemmikeillä on vahva psykologinen vaikutus. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Lapsena minulla oli aina kissa, joskus kaksikin. Maalla ne saivat juosta puutarhassa, metsästää hiiriä ja teroittaa kynsiään puunrunkoon. Kerran yritin työntää tennaria jalkaani ja ihmettelin, miksi  jalka ei yhtäkkiä mahtunut kenkään. Arvoitus selvisi, kun löysin kengän kärjestä hiiren. Se oli lahja kissalta. Pedro. Yksi pieni vitivalkoinen kissanpentu oli sokea. Sillä oli kirkkaansiniset silmät ja se kulki ympyrää. Se piiloutui peittojen alle tai ullakolle. Yhtenä päivänä se katosi kokonaan. Valkoinen kissa ei ollut ainut maalla kadonnut kissa. Kissoja juoksi tielle ja autot ampaisivat niiden päälle. Suru kadonneesta kissasta oli valtava. Pisimpään eli Mirkku. Se oli arvokas rouvakissa, joka muisti synnyttää uuden pentueen joka kevät. Mirkun poikueesta säilytettiin Retu Mirkulle kaveriksi. Yllätys oli suuri, kun vuoden kuluttua äitienpäivän Retu kömpi samaan koppaan Mirkun kanssa, jossa Mirkulla ol...

Kirstin ja Reijon hääkuva vuodelta 1947. ”Kesä käsissä ja juhannus edessä, mutta voiko kuvitellakaan, että niin on. Saankohan kirjettä Sinulta. Näenkö sinua enää koskaan, jos sota katkaisee kirjeyhteytemme. Näemmekö toisiamme enää koskaan, vai häviämmekö maailman tuuliin”, Kirsti kirjoittaa Reinolle kesällä 1944. Kirsti on vielä koululainen, Reino tuskin parikymmentä täyttänyt alokas, joka on kutsuttu sotaväkeen 1943. Alokasaikana Reinon tie vie Äänislinnaan. Kirsti opiskelee Käkisalmella. Nuoret pitävät yhteyttä kirjeitse sotavuosina. Kirjeenvaihto jatkuu vuoteen 1947. Näistä kirjeistä syntyy rakkaustarina ja kuoronäytelmä Evakkomorsian , jonka esittää helsinkiläinen Karelia-kuoro. Raija Hynynen laulaa Karelia-kuorossa, joka esittää hänen vanhempiensa rakkaustarinan. Kuva: Sirpa Pääkkönen Yksi laulajista on Raija Hynynen . Kirjeet kertovat hänen vanhempiensa Kirsti Kähkösen ja Reino Lankisen tarinan. Kirjeitä säästyi lähes 300. Näytelmässä Kirsti ja Reino ...