Hannes Heikuran yksinäiset ihmiset tulena palavassa kaupungissa

Hannes Heikuran kuvia on esillä Virka-galleriassa. Kuvat: Sirpa Pääkkönen

Työskennellessäni Helsingin Sanomissa toimittajana samaan aikaan kun Hannes Heikura (1958-2015) oli siellä valokuvaajana, oli jotenkin juhlallista, jos Heikura lähti keikalle kuvaajaksi. Heikuralta totuttiin odottamaan aina hyviä kuvia, ja niin ne olivatkin.

Hänellä oli tarkka näkemys siitä, millaisen kuvan hän halusi. Haastatteluissa hän oli aina taustalla ja kunnioitti tilannetta. Hän teki työtään hiljaa ja huomaamattomasti.

Heikura voitti lukuisia arvostettuja valokuvapalkintoja ja monet hänen valokuvansa jäivät lähtemättömästi mieleen kuten sotilas unikkopellossa Afganistanissa, hiihtäjä Mika Myllylä treenaamassa suolla ja pienet enkelit joulukadun avajaisissa Helsingissä.

Lehtikuvaajavuosiensa jälkeen Heikura alkoi tutkia ihmisen yksinäisyyttä Helsingin yössä. Kuvista syntyi näyttelyitä ja kirjoja. Näyttelytrilogian päätösosan End of the Road komeat mustan ja punaisen sävyiset kuvat ovat esillä Helsingin kaupungin Virka-galleriassa 8. marraskuuta saakka (Sofiankatu 1).

Sarjan aiemmissa osissa kuvat ovat mustavalkoisia. Asko Mäkelän vuonna 2014 tekemässä videohaastattelussa Heikura kertoo, miksi kuviin tuli mukaan punainen väri.

”Ehkä niissä on mukana vähän toivoa”, Heikura sanoo haastattelussa.

Toinen selitys on se, että lehtikuvaajavuosinaan hän inhosi kellertävän ja vihreän sävyisiä kuvia. Punainen löytyy parhaiten aamuyön tunteina, jolloin aurinko on tietyssä kulmassa. Siinä on samaa sävyä kuin katulampuissa.

Punainen mustan parina ja vastakohtana näyttää sytyttävän kaupungin symbolisesti tuleen. Yö tuo Helsinkiin keskustaan muutamat yksinäiset kulkijansa, joita valokuvaaja on joutunut joskus odottamaan kauankin.

Voimakas punainen sävy tekee kuvista maalauksellisia.

Heikura ei halunnut mässäillä juoppojen tai syrjäytyneiden kurjuudella. Hän odotti niin kauan, että linssin eteen ilmestyi tavallisia ihmisiä.

”Yksinäisyyttä on tavattoman paljon”, Heikura sanoo videohaastattelussa.

Kuvissa katsoja kohtaa nuoren miehen, joka on jäänyt lohduttomana istumaan kadulle kahden lokin piirittämänä. Lokki tallustelee myös penkillä istuvien tyttöjen takana. Ihmiset pyöräilevät sateessa, odottavat metroa tai häviävät varjoihin.

Kuvista on riisuttu kaikki turha. Ne ovat graafisia, välillä sumuisiakin taideteoksia, joiden vahva lataus tuo katsojan eteen sen, mitä kuvaaja on etsinytkin: irrallisuuden, yhteyden kadottamisen toiseen ihmiseen ja kaunistelemattoman yksinäisyyden.