Taidetta, tarinoita, journalismia

Sergei Jakobshuk: Saamelaisnaiset.  Kuvat: Sirpa Pääkkönen Kirjailija Maksim Gorki ja runoilija Sergei Jesenin näyttävät eläväisiltä ja sympaattisilta Didrichsenin taidemuseon näyttelyssä Olipa kerran neuvostotaide . Kummankin muotokuva tosin on maalattu paljon kirjailijoiden kuoleman jälkeen. Lev Balkind maalasi Gorkin muotokuvan vuonna 1970. Alla Asajevan maalaisromantiikkaan kallistuva maalaus koivunrunkoon nojailevasta Jeseninistä on vuodelta 1985. Maksim Gorki kuoli vuonna 1936. Sitä ennen vuonna 1934 hänet oli kohotettu Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja sosialistisen realismin keulakuvaksi. Pari vuotta myöhemmin tapahtuneeseen Gorkin kuolemaan liittyi huhuja, että Neuvostoliiton salainen poliisi olisi myrkyttänyt Gorkin. Sergei Jesenin kuoli oman käden kautta vain 30-vuotiaana vuonna 1925.  Lev Balkind: Maksim Gorki. Venäläinen taidekeräilijä Mihail Arefjev (s.1958) kiinnostui Neuvostoliiton sosialistiseksi...

Katsushika Hokusai: Fuji etelätuulessa kirkkaana aamuna (Punainen Fuji) (1994). Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria/Yehia Eweis. Vuosien ajan Ateneumin taidemuseo on ollut minulle se taidemuseo, jonka näyttelyt täytyy aina nähdä. Näyttelyt ovat huolella tehtyjä, sivistäviä, kiinnostavia ja elämyksellisiä. Japanomania pohjoismaisessa taiteessa 1875–1918 ja Rodinin aistilliset veistokset jatkavat samaa hyvää Ateneumin linjaa. Niinpä sunnuntai-iltapäivä vierähtää hieman ruuhkaisissa saleissa näitä näyttelyitä katsellessa. Japanomania- näyttelyn kokoaminen on ollut Ateneumille usean vuoden suurtyö. Esillä on yli neljäsataa teosta ja esinettä, joista sataviisikymmentä on lainattu ulkomailta. Näyttelyssä japanilaista ja pohjoismaista taidetta esitellään rinnakkain, ja salit on rakennettu eri teemojen ympärille. Japani innosti muiden muassa Albert Edelfeltiä , Helene Schjerfbeckiä , Vilhelm Hammershöitä , Edvard Munchia , Paul Gaugania , Vincent van Goghia ja...

Vanha ambulanssi Petroskoissa kesällä 2015. Kuvat: Sirpa Pääkkönen Kansilehdellä on Kauko Röyhkän nimikirjoitus, huomaan, kun olen lukenut sota-ajasta kertovan romaanin Kaksi aurinkoa . Vuonna 1996 ilmestyneestä ja monesti Röyhkän läpimurtoteokseksi luonnehditusta romaanista on otettu uusintapainos. Hyvä niin. Lukukokemus on samanaikaisesti raju ja vetävä. Romaani kertoo nuhjuisista muusikoista, jotka lähtevät jatkosodan loppuvaiheessa Äänislinnaan soittamaan ja laulamaan sotilaille. Viihdystysjoukoilla oli sodan aikana tärkeä moraalinen tehtävä pitää yllä mielialaa ja taistelutahtoa. Kodin kynttilät, Äänisen aallot, Lännen lokari ja Elämää juoksuhaudoissa soivat konserteissa ja lieventävät sotilaiden koti-ikävää. Petroskoissa on jäljellä sodankin aikana siellä olleita karjalaistaloja. Röyhkän romaanissa Äänislinnaan saavutaan vasta, kun kolmasosa kirjasta on jo luettu. Röyhkä pohjustaa elämässään nyrjähtäneiden sankariensa persoonia. Tärkeimmät henkilöha...

Ian McEwan. Kuva: Otava. Tiivis ja timanttinen, tekee mieli sanoa Ian McEwanin romaanista Lapsen oikeus . Pariinsataan sivuun on sisällytetty koukuttava tarina, jonka ympärille punoutuu monta teemaa: oikeus, petos, syyllisyys, haavoittuvuus, uskonnollinen kiihko, rakkauden lakastuminen, ylemmän keskiluokan elämä ja keski-ikäisyys. Keskiössä on kuuttakymmentä lähestyvä perheoikeuden tuomari Fiona, joka on luonut  loistavan uran oikeudessa tekemällä lukemattomia ratkaisuja perheiden riitatilanteissa. Fionan yliopistomies hurahtaa itseään puolta nuorempaan opiskelijatyttöseen, josta seuraa kriisi avioliitossa. Fiona heittää miehen ulos yhteisestä kodista. Lapsia heillä ei ole. Romaanissa aviokriisi ei ole lainkaan painavin asia, mutta sillä on merkityksensä. Se paljastaa, miten Fiona toimii tilanteessa, jossa häntä loukataan. Ja vielä enemmän: työkseen aviokriisejä ratkova tuomari kohtaa oman haavoittuvuutensa. Oikeusistunnoista romaani antaa realistisen tuntui...