Retrojuna vie Pietarista Sortavalaan -pikajunallakin voi matkustaa läpi tiheiden metsien ja pienten karjalaiskylien

Sortavalan ortodoksinen kirkko.

Venäjän Karjalassa ilmestyvä Karjalan Sanomat kertoo, että Pietarista pääsee ensi kesänä matkustamaan Sortavalaan nostalgisella retrojunalla viikoittain.

Junaa vetää vuodelta 1947 peräisin oleva hiilellä toimiva veturi. Kolme punaruskeaa vaunua  näyttävät lehden julkaisemassa kuvassa vanhoilta puuvaunuilta, mutta uutisen mukaan sisältä ne ovat nykyaikaisia toisen luokan vaunuja.

Museojunalla matka kestää kaksi vuorokautta, yöt nukutaan junassa. Retrojuna teki ensimmäisen matkansa Pietarista Sortavalaan viime vuoden kesäkuussa.

Kirkko sisältä.

Olen matkustanut junalla Sortavalasta Pietariin pari vuotta sitten. Kostamuksesta tullut yöjuna pysähtyi aamuvarhaisella Sortavalan asemalla noukkimaan yövaunuihinsa muutaman unisen kulkijan hyteissä jo nukkuvien seuraksi.

Juna, jossa matkustin,  oli tyypillinen jo kulunut Venäjän sisäisessä liikenteessä käytetty pikajuna. Hyteissä on neljä sänkyä, ja miehet ja naiset nukkuvat sekaisin samoissa hyteissä. 

Hyteissa on usein kuuma, ja kiskojen kolina nykii hereille, jos yrittää nukkua kuhmuraisella patjalla puhtaiden ja tärkättyjen valkoisten lakanoiden välissä.

Samanlaisissa junissa olen matkustanut Petroskoihin ja Moskovaan, nukkunut yön yli ja katsellut aamun valjettua ohi lipuvia metsiä, soita ja pikkukyliä.

Venäjän junissa on samanlainen tunnelma kuin Rosa Liksomin Finlandialla palkitussa romaanissa Hytti numero 6, jossa nuori nainen kuuntelee alkoholisoituneen miehen monologimaista pulinaa junan kiitäessä pysähdellen ja nytkähdellen halki 1980-luvun Neuvostoliiton Mongoliaan.

Hytti numero 6:ssa matkaa tehdään päivätolkulla. Pikajuna Sortavalasta Pietariin kestää kuusi tuntia. Museojuna siis moninkertaistaa matkustusajan.

Entinen tyttökoulu on nykyään kirjasto.

Hitaassa museojunassa matkan suurimman viehätyksen voi kuvitella olevan itse junassa, joka lupaa tarjota matkan varrella viihdeohjelmaa. Pikajunan ikkunasta katsottuna Pietarin ja Sortavalan välissä näyttää olevan enimmäkseen tiheitä metsiä. Jossain näkyy pystyyn kuolleita puita metsäpalojen jäljiltä, jossain suota ja rämettä.

Kauneinta ovat järvet, jotka silloin tällöin pilkottavat ikkunasta. Juna ohittaa myös pieniä karjalaiskyliä, joissa on jäljellä vanhoja, matalia hirsirakennuksia.

Kirjastossa on hiukan suomenkielisiä kirjoja.

Junamatkoiila  vaunupalvelija tarjoilee teetä ja keksejä. Moskovan junissa tee tarjoiltiin lasista, joissa oli kauniit pidikkeet. Sortavalan junassa lasit on harmittavasti korvattu mitäänsanomattamilla valkoisilla kupeilla.

Ensimmäisiltä Moskovan matkoiltani muistan myös keskusradiosta kaikuneen  musiikin ja Venäjän radion aikamerkin. Vaunupalvelijat tulivat aamulla kolisuttamaan ovea herätyksen merkiksi.

Matkustamisen henkeen kuuluu hetki yhteistä aikaa tuntemattomien matkatovereiden kanssa. Se onkin sattuman kauppaa, kuka osuu seuraksi. Tuleeko kyytiin vodkapulloa kallisteleva yksinäinen susi kuten Rosa Liksomin romaanissa. Omilla matkoillani hyttitovereiksi on osunut mukavia ja avulaita venäläisiä, jotka auttavat matkatavaroiden kanssa ja tarjoavat omia eväitään. Vieraanvaraisuus tuntematonta kohtaan tuntuu junassakin.

Sortavala on suomalaisille nostalgian kohde, koska se oli pitkän ajan suomalainen kaupunki. Keskusta on pysynyt melko muuttumattomana. Reunoille on rakennettu kerrostalolähiöitä.

Funkkistyyliä Sortavalassa.

Suomalaisten rakentamia taloja on paljon jäljellä, muun muassa  Jac Ahrenbergin suunnittelema tyttökoulu, jossa on nykyisin kulttuurikeskus ja kirjasto. Kaupungin nähtävyys on kauniisti remontoitu ortodoksinen kirkko.

Yksi syy matkustaa Sortavalaan on Valamon luostari. Sinne pääsee kesäisin laivarannasta pikaveneellä.

Katunäkymä Sortavalassa.