Repijän mekko, pakkopaita, pimeä huone ja kuuma kylpy - Mental Museum -näyttely Lapinlahdessa kuvaa mielisairaanhoidon vaiheita 1800-luvulta lähtien
Sänky ja huone. |
Lapinlahden sairaala on
Suomen ensimmäinen mielisairaalakäyttöön valmistunut sairaala. Se valmistui 1841 Carl Ludvig Engelin
suunnitelmien mukaan. Sairaalatoiminta rakennuksessa päättyi 2008.
Kesäkuussa
sairaala-alueen Venetsia-rakennuksessa avautui Mental Museum, joka kertoo
mielenterveyden hoidon vaiheista Suomessa. Näyttely kuvaa pitkää matkaa, joka
on kuljettu suljetuista laitoksista avoimempiin hoitomuotoihin ja terapioihin.
Mental Museum –näyttelyn kulmahuoneessa
esitellään Seilin saarella 1619-1962 toiminutta sairaalaa sekä Lapinlahden
sairaalaa. Toisessa huoneessa on taiteilijoiden mielenterveys-teemaan liittyviä
produktioita.
Ylihoitaja Lyyli Swan
aloitti työnsä sairaalassa vuonna 1898, jolloin hoito oli alennustilassa. Hänen mukaansa työ mielisairaiden parissa oli
kuin kamppailua yön pimeydessä. Aikaa myöten alkoi näkyä valonpilkahduksia.
Ymmärrettiin, että sairas tarvitsi asianmukaista hoitoa, mutta hoitomuotojen
kehittäminen oli vasta alussa.
”Ensimmäinen toimenpide
oli tietenkin se, että sairas otettiin pois pimeästä kopistaan ja sijoitettiin
uuteen ympäristöön, missä hän joutui kosketuksiin muiden ihmisten kanssa”, Lyyli
kertoi haastattelussa.
Repijän mekko. |
Repijän mekko on peräisin
1900-luvun alkupuoliskolta. Se puettiin potilaan päälle, kun hän yritti raapia
itseään tai muita. Pakkopaidan käyttö on ollut lain voimalla kiellettyä
vuodesta 1990 lähtien.
Valokuvat kertovat kylvystä hoitomuotona.
Lämpimiä kylpyjä käytettiin potilaiden rauhoittamiseen psykiatrisessa hoidossa
1800-luvun alkupuolelta lähtien, ja se oli tärkeimpiä hoitomuotoja 1930-luvulle
asti. Kylpevän potilaan päälle saatettiin heittää verkko, joka esti häntä
nousemasta kylvystä kesken hoidon.
Punatiilinen
Venetsia-rakennus meren rannalla on tuulahdus menneisyydestä. Se rakennettiin
sairaalan pesu- ja leivintuvaksi ja asuinkäyttöön vuonna 1895. Rakennuksella on
suojelupäätös.
Näyttelystä vastaa Pro
Lapinlahti mielenterveysseura ry, joka on kolmekymmentä vuotta toiminut
Lapinlahden sairaalan elävöittämisen puolesta.
Mental Museum on avoinna Lapinlahdessa tiistaista
torstaihin klo 12-18 sekä erilaisten tapahtumien yhteydessä.
Engelin suunnitelma sairaalarakennus valmistui 1841. |
Pakkopaita kiellettiin lailla 1990. |
Mielenterveystyötä- |
Käytävä Venetsia-rakennuksessa vie museoon. |
Kommentit
Lähetä kommentti