Raastava, tuskallinen, lamaannuttava häpeä - Jorma Myllärniemi luennoi häpeästä psykoanalyysin yössä

Mene nurkkaan häpeämään, luunappi otsaan, tukkapöllöä, selkäsauna, istuttaminen pimeässä komerossa, jälki-istunto koulussa. Tällaisilla keinoilla Suomessa on kasvatettu kuriin ja nuhteseen vielä 1960- ja 70-luvulla. Lapsi on saatu nöyräksi ja häpeämään tekoaan ja samalla myös itseään.

Häpeä on syvä ja raastava tunne, joka voi tehdä pahoja viiltoja ihmisen itsetuntoon. Kaapelitehtaalla järjestettiin viime perjantaina Psykoanalyysin yö -tapahtuma, jossa valotettiin ihmisen psyykettä psykoanalyyttisesta näkökulmasta.

Yksi luennoitisjoista oli psykoterapeutti, psykoanalyytikko Jorma Myllärniemi, jonka aiheena oli Halusta häpeään. Hän antoi häpeälle konkreettisen määritelmän.

"Kun joku elintärkeä odotus, tarve tai toive ei kohtaa hyväksyntää tai vastavuoroisuutta, seuraa häpeä. Oma halu, toive tai odotus paljastuu vääräksi tai kelpaamattomaksi, jolloin ihminen haluaa kätkeä sen"

Myllärniemi otti esimerkiksi H. C. Anderssenin sadun Keisarin uusista vaatteista. Turhamainen keisari mielii uusia vaatteita, huijarit neulovat uuden puvun näkymättömästä kankaasta, johon liittyy taika: typerä ihminen ei näe vaatteita. Keisari ja häntä hännystelevät alamaiset ylistävät kilpaa vaatteita välttääkseen paljastumista typeriksi. Valheellinen korttipakka kaatuu, kun pieni lapsi kysyy, miksei keisarilla ole vaatteita. Siitäkin tilanteesta keisari yrittää selviytyä mahtailulla.

Myllärniemen mukaan häpeä on ahdistuksen ja masennuksen tavoin psykologinen tunnereaktio. Se on vaikea ja tuskallinen tila, joka koskettaa koko olemusta. Siihen liittyy kehollisia reaktioita kuten punastumista tai katseen painamista alas. Ihminen jähmettyy, vetäytyy ja masentuu. Häpeä on minuuden kokonaisvaltaista tuskaa.

Jorma Myllärniemi

Häpeä halutaan peittää. Vetäytymisen ohella se voidaan kätkeä muillakin keinoilla, joita voivat olla liika puheliaisuus, mahtailu tai piittaamattomuus, joilla huomio käännetään pois häpeästä.  Häpeälle altistuu lapsena, jos lapsi ei saa rakkautta omana itsenään.

"Äidin katse luo perustan lapsen itsetuntemukselle. Vauvaa etsii äidin katsetta nähdäkseen, miten äiti näkee hänet. Huolenpidon puute saa lapsen kokemaan, että hänessä on jotain vikaa. Jos kokemus toistuu, se altistaa häpeälle", Myllärniemi sanoo.

Hyvin herkkiä alueita häpeäkokemuksille ovat rakastuminen ja seksuaalisuus. Jos lämpimien tunteiden kohde ei osoita vastavuoroisuutta, oma minuus koetaan rakkauteen kelpaamattomaksi ja siitä seuraa lamaannuttava häpeä.

"Seksuaalisuutta voidaan käyttää lyömäaseena, kun ihmistä halutaan loukata. Voidaan viitata  esimerkiksi seksuaaliseen haluun tai suuntaukseen, jolloin ihminen kokee itsensä paljastetuksi tai häväistyksi."

Lapsen kehityksessä oidipaalinen vaihe on yhteydessä häpeän tunteen syntyyn. Vanhemmat eivät voi jakaa seksuaalisuutta lapsen kanssa, sillä lasta suojellaan näiltä kokemuksilta. Lapsi jää ulkopuoliseksi vanhempien keskenään jakamista kokemuksista, jolloin hän kokee riittämättömyyttä ja voi  kadehtia aikuisia.

Opidipaaliseen vaiheeseen liittyy pienenä olemisen trauma. Lapsi voi kokea syyllisyyttä siitä, että hän haluaa vallata samaa sukupuolta olevan vanhemman paikan. Lapselle kehittyy kuitenkin yliminä, joka suojelee häntä ja asettaa rajat.

Lapsen kehitykseen kuuluu irrottautuminen äidin hoivasta. Se voi vaikeutua monista syistä. Hyvä isäsuhde auttaa irrottautumisessa.

Puberteetissa tapahtuu nopeita fyysisiä muutoksia. Seksuaalisten tunteiden voimistuminen voi synnyttää ylpeyttä ja mielihyvää tai häpeää omista haluista.
Myllärniemen mukaan häpeä on varhaisempi tunne kuin kateus, joka on häpeän veli.
Häpeä voi kohdistua mihin tahansa asiaan, joka ei vastaa ihanteita, arvoja tai odotuksia.

"Nuoruuteen liittyy ulkonäköpaineita. Nuori voi hävetä sitä, että hän on liian lihava tai laiha. Ihanteesta poikkeava ulkonäkö voi johtaa syrjintään tai häpeään."
Häpeän aiheiden lista on Myllärniemen mukaan loputon. Köyhyys, sairaus, vammaisuus, vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmat aiheuttavat häpeää.

"Häpeällisen asian paljastuminen voi johtaa häpeäromahdukseen. Raivo paljastumisesta voi kohdistua itseen tai häpäisijään."

Teatterimuseo oli täynnä yleisöä.

Myös mielistely ja teeskentely ovat yhteydessä häpeään.
"Ihminen teeskentelee olevansa jotain muuta kuin on ja luo kuoren suojakseen. Häpeän pelossa ei uskalleta näyttää todellisia tunteita. Luopumalla itsestään ihminen toivoo saavansa muiden hyväksyntää."

Häpeän tunne saattaa tuntua korjaamattomalta ja aiheuttaa torjuntaa. Myllärniemen mukaan häpeässä on kuitenkin myös positiivinen puoli. Se antaa pohjaa moraalille ja kohtuullisuudelle, vaikka liiallisena se nakertaa itseluottamusta.

Liiallisen  häpeän tunteen voittamisessa auttaa itsetutkiskelu ja itseymmärryksen lisääminen.

"Kannattaa pohtia, mistä toistuva tunne juontuu ja keihin häpeän tunteet liittyvät. Häpeähistorian tunteminen voi auttaa suhtautumaan armollisemmin itseensä. Häpeää voi sietää ja siitä voi vähitellen vapautua."

Sirpa Pääkkönen

Seuraa blogia Taidetta, tarinoita, journalismia.