Kansallisoopperan Nenä on herkkua alusta loppuun

Nenät liikkeellä. Kuva: Suomen kansallisooppera

Tässäpä ooppera, joka ei pääty päähenkilön traagiseen kuolemaan ja kyyneliin kuten niin moni ooppera, vaan vapauttavaan ja hersyvään nauruun.

Dmitri Shostakovitshin Nikolai Gogolin tarinaan säveltämä Nenä on karnevaali, hersyvä musiikillinen komedia ja pikakatsaus 1800-luvun Venäjään.

Se on nautinto silmälle ja korvalle ja virkistävä energiapakkaus. Peter Steinin ohjaus on valtavan kekseliäs ja sujuva. Näyttämökuvissa nousevat esiin 1800-luvun yläluokka ja kansanihmiset, syvä ortodoksinen Venäjä, Pietari valtakatuineen ja Kesäpuistoineen. Näihin leikataan välähdyksenomaisesti nurkan takana odottavaa tulevaisuutta, Shostakovitshin omaa aikaa ja 1920-luvun Venäjää, jossa uudet avantgardistiset taidesuuntaukset nousevat pinnalle ja teollistuminen muuttaa elämää.

Oopperan henkisessä maastossa ovat läsnä herrat ja narrit, poliisit  ja byrokratia, lahjonta ja korruptio, huhut ja massahysteriä. Kukapa ei haluaisi nähdä nenää, jonka joku tietää tallustelevan Kesäpuistossa. Kansanjoukot jyskyttävät puiston takorautaisen portin takana ja orkesteri takoo ilmaan vahvan äänitaustan.

Gogolin satiirin siivittämä tarina on hauska. Kollegioasessori Kovaljov huomaa parturista lähdettyään, että hänen nenänsä on kadonnut. Siitäpä alkaa nenän metsästys. Byrokratian ihmemaassa nenä ymmärtää muuttua arvokkaaksi valtioneuvoksesi. Kovaljov yrittää saada apua poliiseilta ja sanomalehden konttorista ilman tulosta. Kovaljov epäilee, että nenän irtoaminen on erään leskirouvan juoni, jolla hän yrittää saada Kovaljovin avioitumaan tyttärensä kanssa.

Yksinkertaista pikku juonta kehystävät upeat joukkokohtaukset, tanssivat poliisit ja kansanjoukot ja monistetut nenät.

Vietit riistäytyvät valloilleen, kun sotilasjoukko ryhtyy joukkoraiskaukseen. Valkoinen hevonen tassuttelee näyttämöllä ja matkalle lähtevää väkeä ahtautuu hevosvankkureihin.

Ooppera lauletaan venäjäksi. Vierailevien solistien ääntämys on niin hyvää, että venäjää osaava suomalainen saa sanoista vaivatta selvää. Hienoista laulajista muiden ylitse nousee Koljakovin palvelija tenori Andrei Popov.

Onnistuneessa oopperassa on vain yksi suuri miinus. Tällä erää sen esitykset ovat ohi. Toivottavasti ooppera palaa ohjelmistoon.