Tunneherkkä ihminen suojautuu muiden katseilta ja arvostelulta – Anja Snellmanin Antautumisessa pääosassa ovat tunteet

Anja Snellman kirjoittaa itsestään ja tunteista, jotka ovat yleispäteviä monille. Kuva: Sirpa Pääkkönen

Kirjailija Anja Snellmanin elämää lehtihaastatteluiden ja aikaisempien romaanien perusteella seuranneet tai kirjailijaa vähän tuntevat tunnistavat tänä vuonna ilmestyneestä romaanista Antautuminen vahvan omakohtaisuuden.

Päähenkilö on Kalliossa nelihenkiseen perheeseen syntynyt tyttö, jonka isä kuului sodan rintamalla kokeneiden sukupolveen ja äiti on kuria kaihtamaton kasvattaja.

Tyttö pääsee Helsingin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta, psykologiaa ja englantia. Esikoisromaani nostaa hänet julkisuuteen. Sitä seuraa monta muuta romaania, pippaloita kustantamon avajaisissa ja julkisuusmylly.

Päähenkilölle syntyy kaksi lasta,  ja suuri puutalo Helsingissä on avoinna lastenkutsuille ja vieraille. Siellä on tilaa myös kissoille ja koirille. Toinen asunto on Kreetalla, jonne voi vetäytyä kirjoittamaan.

Romaanin kehys on kirjailijan omasta elämästä. Sen sisäinen maailma voi kuvata kenen tahansa kokemuksista, joka on tuntenut ulkopuolisuutta ryhmässä ja halunnut paeta hälyä omaan rauhaan.

Anja Snellman antaa äänen ihmiselle, joka kirjan lopussa saa määritelmän. Diagnoosi on neurologinen erityisherkkyys. Yhdysvaltalainen neuropsykologi Elaine N. Aron huomasi asiakkaissaan aisti- ja tunneherkkyyteen liittyviä piirteitä, joita hän alkoi tutkia

.

Kirjailijan työnsä ohessa psykoterapeutiksi opiskellut Snellman kirjoittaa tarinan erityisherkästä ihmisestä. Romaanissa on vahva psykologinen ote. Se vie lukijan sellaisen ihmisen nahkoihin, joka voisi kutsua itseään ujoksi, sisäänpäin kääntyneeksi tai ulkopuoliseksi.

Tunteet ovat taiteen materiaalia ainakin jossain määrin. Tässä romaanissa ne ovat pääosassa.

Kun romaanin kaari ulottuu lapsuudesta keski-ikään, voi havaita, että erityisherkkyys on suhteellisen pysyvä ominaisuus.

Pikkutyttö katsoo kotinsa ikkunasta pihalla leikkiviä lapsia menemättä mukaan leikkiin. Nuori aikuinen pakenee kirjoittamiseen silloin, kun osallistuminen ja bailaaminen eivät houkuttele mukaansa. Keski-ikäiselle kirjailijalle Kreikka on turvapaikka. Siellä saa olla rauhassa ilman, että vastaantulevat ihmiset tunnistavat kasvoja.

Romaani ei selittele liikaa tapahtumia eikä päähenkilön elämänkaarta. Se on kokoelma hetkiä ja tunteiden kuvausta erilaisissa tilanteissa. Sävy on enimmäkseen surumielinen. Onnellisiakin asioita kuten parisuhteita ja lasten syntymisiä varjostaa joku selittämätön riittämättömyyden tunne. Tunneherkkä ihminen suojautuu muiden katseilta, jos niissä voi aistia arvostelua.

Ei tarvitse olla erityisherkkä kokeakseen samankaltaisia tunteita kuin romaanin minä-kertoja. Varsinkin monet nuoret kokevat ulkopuolisuutta ja hyväksynnän puutetta. Mitä muut minusta ajattelevat, istuu sitkeästi suomalaisessa kulttuurissa, vaikka todennäköisesti ne muut eivät ajattele yhtään mitään.

Anja Snellman: Antautuminen. WSOY, 2015. 325 s.